United States or Mauritania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hanna ja Uuno eivät tavanneet toisiansa ennenkuin aamiaisilla, jotka tavan mukaan syötiin seisoalta. Henrikin suureksi kummastukseksi Uuno tuli esiin kukkavihon kanssa ja vei sen, taitavasti kumartaen, Hannalle. Uunolla oli vähän suurenlainen pään takaraivo, ja tässä tilaisuudessa se erityisesti pisti Henrikin silmään, kun Uuno, annettuaan kukkavihon, perääntyi.
Täytyi myöntää, että Uunossa oli pontta, tarmoa, elämää, reippautta, tyytyväisyyttä ja kaikkia niitä ominaisuuksia, joita Henrik ihmisiltä enin kadehti. Ja se kaikki tuli siitä, että Uunolla oli selvä tulevaisuuden päämäärä, jotavastoin Henrikillä ei oikeastaan ollut mitään aikeita ensinkään.
Ja se, mitä hän oli tuntenut jo silloin kuin hän Uunolla näki valokuvan, se, mikä sitten Johanneksen luona oli kaukaisena mutta sykähtävänä aavistuksena liikahtanut hänen sydämmessään, se, mitä hän vielä äsken Turussa oli yhä selvenevällä tajunnalla ja hurmauksella ajatellut, pukenut sanoihin, nimellä nimittänyt, se oli nyt ihan elävänä hänen edessään, vaan pienen välimatkan päässä, samassa ruuhessa, tuossa mustan tervapohjan eroittamana, ainoastaan kahden kaaripuun takana.
Milloins myö sitt' männään? sanoi hän; tietysti hän oli jo ehtinyt omistaa viipurilaisen murteenkin. Perjantaina, sanoi Henrik ehdottelevasti ja epävarmasti. Uuno sanoi: Jaha, jaha! Ja kohta oli Uunolla kaikki järjestettynä niin, että juuri perjantaina eikä minään muuna päivänä olisi enää ollut mahdollistakaan lähteä.
Uunolla ei ollut "virkavapautta" muuta kuin kaksi viikkoa, mutta tämäkin oli hänelle vaan lisäsyy puhua kovalla äänellä ja olla tyytyväinen. Hän veti esiin matkailija-kirjasen, aikatauluvihon junankulkuja varten, tietysti ne kaikki hänellä olivat, toimitteli, suunnitteli, ja kaikki oli hänellä kohta valmiina ja selvänä.
Jos hän ei rakastanut Suomenmaata, niin kuka rakasti! Tunteet maata ja kieltä kohtaan heillä oli kummallakin samat. Henrik tiesi hyvin, ettei Uunolla ollut mitään sen ylitse. Jotain muuta täytyi siis olla vaikuttamassa siihen, että Uuno taisi pitää niin suurta melua isänmaanrakkaudestaan, jota vastoin Henrik ei voinut ollenkaan meluta erikoisesta rakkaudestaan leppärantaan ja Kantelettareen.
Siitä tie näytti jatkuvan suorana linjana eteenpäin jotakin tasaista tyhjyyttä kohden. Ei missään näkynyt ihmisiä, ei elukoita eikä mitään liikettä. Asemapäällikkö katosi heti junan lähdettyä huoneihinsa. Mutta Uunolla oli tietysti selvänä mitä piti tehdä. Jaha, sanoi hän. Mene sinä, Henrik nyt tuonne keskievariin hevosta tilaamaan, niin minä käyn sisällä vähän sähköittämässä.
Muita perheenjäseniä oli: kaksi kauppaneuvoksen tätiä, molemmat hyvin vanhoja; yksi rouvan veli, joka ei ollut alallaan onnistunut ja nyt palveli ylimääräisenä kirjurina lankonsa konttorissa, silloin tällöin todellakin käyden siellä; sitten kolme tytärtä, joista vanhin oli ulkomailla harjoittamassa kaikellaisia taiteita ja kieliä ja muuten sivistymässä, keskimäinen, Hanna, se, jonka valokuvan Henrik oli nähnyt Uunolla, ja joka oli kotona, samoinkuin nuorin, juuri koulun päättänyt, sukulaisten luona vierailemassa oleva Lissi; ja vihdoin kaksi poikaa, Voldemar ja Aksel, joiden ikäväli oli vaan vuosi ja joita kotiopettajan oli auttaminen ylemmälle luokalle, lukemalla heidän kanssaan erityisiä aineita.
Ilmaantui, että Uunolla oli jo kaikellaisia suhteita puolueen tunnettuihin vaikuttaviin henkilöihin ja että hän työskenteli maamittarina ja aikoi suorittaa ylioppilastutkinnon tämmöisten henkilöjen kehoituksesta ja heidän antamansa suunnitelman mukaan.