Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
Kohta senjälkeen kohtasi hän oikean puutarhurin, ja tämä kysyi häneltä, kuinka hän oli uskaltanut mennä puistoon tahi eikö hän tiennyt, että kuningas oli tullut Sans-souciin. Kauppias kertoi tapauksensa, ja ylisti sen miehen kohteliaisuutta, joka oli näyttelemässä puistoa hänelle. "Mutta tiedättekö kuka tuo mies oli", kysyi puutarhuri; "se oli kuningas itse."
Aika oli täpärällä, sillä ensimmäinen kasakkiparvi läheni jo. Mutta he lähestyivät kuitenkin, kunnes tulivat pyssynkantamuksen päähän. Silloin laukasivat rakuunat karpiininsa ja kasakit vetäytyivät nopeasti muutamia askeleita takaisin. Mutta rakuunain oli myöskin peräytyminen. He tekivät sen kuitenkin niin verkalleen, ett'ei vihollisen etujoukko uskaltanut tulla aivan likelle.
Nämä, pääasiansa toimitettuaan, mainitsivat, että moni Ruotsissa tahtoisi kääntyä kristinuskoon ja että kuningas suosiolla ottaisi vastaan pappeja, jotka sinne tahtoisivat tulla. Niin päätettiin lähettää sinne muutamia hengellisiä miehiä; vaan ei yksikään uskaltanut lähteä niin vaaralliselle matkalle paitsi Ansgarius ja yksi hänen kanssaveljistänsä.
Henrik ja Uuno astuivat vaunujen ääreen. Hämillään siitä, ettei mamma eikä Alina puhuneet mitään eivätkä tulleet lasta näyttämään, ja myöskin siitä, että tottumattomina näkemään kapalolapsia heistä tuntui tuo turpeaposkinen ja lihavaleukainen, hiukseton olento jotenkin rumalta, tuijottivat he lapseen voimatta keksiä mitä sanoa. Henrikin kielellä pyöri lause: "kylläpä se on sievä," mutta hän ei uskaltanut päästää huuliltaan tätä valhetta tähän äänettömyyteen.
Sitten istuivat he kaikki kolme ylhäällä huoneessa myöhään iltaan, siksikuin kynttilä äkkiä sammui ja Rejer hiipi omaan huoneesensa, missä hän rajusti heittäytyi surun valtaan, jota hän ei tähän saakka ollut uskaltanut muille näyttää. ... Korkeinta mitä hän oli tietänyt tässä maailmassa, oli Hammernäs, hänen oma perintötilansa! Juuri se ajatus oli herättänyt hänessä itsetuntoa.
Hänen vanha emäntäpiikansa, joka muutama minuuti sitte oli nähnyt hänen yönutussa, katseli nyt häntä suurin silmin, mutta ei uskaltanut sanoa sanaakaan, ennen kun Petrovitsch häntä ensiksi puhuttelisi. Nojaten kultanuppiseen keppiinsä, jonka toisessa päässä oli terävä kisko, lähti Petrovitsch sitte kävelemään kylän kautta ja meni kuin menikin vuorta ylöspäin.
»Onko teistä ollut hauska maalla?» »On.» »Ehk'ette enää tahtoisikaan kaupunkiin takaisin?» »En.» Hanna ei oikein tiennyt, mitä vastasi, eikä uskaltanut katsoa ylös, vaan kierteli uskoa paperikäämiä polveaan vasten. Onneksi oli hän sattunut saamaan sen käsiinsä.
"Kiitos, kiitos sinulle, käärmejumala", huudahti orja riemuissaan. "Isäntäni on pelastunut. Ja sinä itsekin. Ja minä, minä olen sinut pelastanut, herrani." Hän polvistui kädet ristissä ja suuteli herransa vuodetta. Hän ei uskaltanut koskea hänen jalkoihinsakaan. "Oletko sinä pelastanut minut? Miten?"
Anna nyt minun ilmoinen ikäni hävetä sitä, kun tuollaista ihmistä kuljetin kunniallisten ihmisten luona. Luulitko sinä, että tämä häpeä on vähän minulle, kun tahdoit sillä vielä lisätä! Voi, enhän minä uskaltanut teille ilmoittaa, minua niin peloitti. Kummasti sinua silloin peloitti, vaan eipähän ennen... Ja nyt saat tästä lähtien asua saunassa.
Nyt hän oli ollut ylpeä ja iloinen siitä. Ennen se oli täyttänyt hänet tuskalla ja kiduttavalla, tyydyttämättömällä kärsimyksellä. Nyt sanattoman onnen ja mitään pyytämättömän, vastalahjaa-vaatimattoman autuuden hekkumalla. Eikä hän ollut aluksi uskaltanut antaa mitään muotoa tuolle tunteelleen. Kuin orjatar hän oli palvellut Johanneksen talossa.
Päivän Sana
Muut Etsivät