Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Toini nyökäytti vaieten päätään. Neuvottomana hän hetken ajatteli jäljellä olevaa matkan pituutta ja sitä, miten kykenemätön neiti Toll oli ajattelemaan muuta kuin juuri tuota, josta ei pitänyt puhua. Silloin tuli neiti Toll itse hänelle avuksi. Minä vain kiellän, käsken ja pyydän, mutta minä uskon, että te ymmärrätte minua? Luulen ainakin ymmärtäväni.
Viimein sanoi hän hiljaa: Minä voisin kävellä sinne. Matka ei ole kovin pitkä. Neiti Toll kavahti pystyyn. Lähtisittekö minun kanssani? Yksin tai teidän matkassanne, miten vain tahdotte. Miten hyvä te olette, ihan niinkuin hän, tohtori Olsen. Hänkin kerran. Mutta puhutaan sitte. Nyt mennään heti, heti. Jo muutaman minuutin kuluttua olivat he astumassa oikopolkua alas laaksoon päin.
Kuningas Kustaa Aadolf hän nousi salissaan, lopetti hiljaisuuden ja loihe lausumaan. Täll' erää kolme hällä ol' luku kuulijain: Toll marski, kreivi Piper, Karl Lagerbring, ne vain. Ja kuningas nyt virkkoi, vakaasti lausui näin: »Ei Suomen-armeijamme käy ees-, vaan taaksepäin. Ei Klingspor toiveitamme näy täyttää voivankaan, on Viapori viety, se poissa pylväs maan.
Hän kulki lattialla edestakaisin käsiään väännellen. Kun Toini palasi, seisoi neiti Toll jo ovessa odottamassa häntä. Oli kuin hänen katseensa olisi tahtonut imeä vastauksen Toinin huulilta. Toini pudisti päätään. He eivät tietäneet. Ulkomaalaiseksi vain oli sanottu. Se on hän, se on hän. Neiti Toll heittäytyi vuoteelleen ja tyrehdyttävä itku puistatti häntä. Toini antoi hänen itkeä.
Hän joutui sitte hyvin nuorena naimisiin, mutta vaimo kuoli muutaman kuukauden perästä. Hän taisi kuollessaan jättää erään ystävänsä miehelleen perinnöksi. Hän oli sellainen lapsi, tuo pikku vaimo, ja mies melkein samanlainen. He eivät tietäneet, mitä tekivät. Neiti Toll oikaisihe äkkiä, ja hänen suuret, kauniit silmänsä säkenöivät. Tiedättekö, millainen pirullinen nainen on?
Hänen kasvonsa olivat kirkkaat ja tyynet, kuten aina, mutta omituinen värähdys niissä ei jäänyt Toinilta huomaamatta. Neiti Toll Tanskasta, neiti Auer Suomesta, esitti Eilert Olsen. Emäntä ilmestyi samalla portaille. Hänellä oli valittamisen syytä. Gongongi oli jo kahdesti soinut ilman että kukaan kutsua noudatti. Kohta illallisen päätyttyä pujahti Toini omaan huoneeseensa.
Kun neiti Toll saapui sulhasensa luo, sai tämä hetkeksi takaisin tajuntansa, mutta sitte hän sen taas kadotti, ja kesti muutamia vuorokausia ennenkuin hengenvaara väistyi. Toini ja Eilert Olsen kävivät joka päivä laaksossa tiedustelemassa, mitä kuului.
He kulkivat kappaleen matkaa ääneti. Sitte neiti Toll sanoi kuin itsekseen: Minä näin kerran junassa äidin, jolla oli vaivainen, pieni lapsi. Voi kuinka se poloinen itki ja valitti. Ja äiti, hän itki, hyväili ja hoiteli.
Sen sijaan hän sanoi äkkiä: Ettekö tahtoisi kertoa minulle jotain tohtori Olsenista? Hän sanoi sen ajattelematta, mitä pyysi, vain siitä syystä, että se niin sopivasti johti puheen toiselle tolalle. Se on lyhyt ja surullinen tarina. Neiti Toll huokasi. Isä oli karupintainen mies, ja äiti kuoli pojan pienenä ollessa.
He ottivat osaa ensi päivien suureen huoleen, mutta saivat myöskin nähdä sen onnen, jota koko neiti Tollin olento säteili, hänen tultuaan vakuutetuksi siitä, että hänen sulhasensa oli jäävä elämään. Kaikki muu oli arvotonta sen suuren ja sanomattoman rinnalla. Hän tarvitsee minua. Minä saan ja voin auttaa. Neiti Toll kiersi kätensä Toinin kaulaan ja suuteli.
Päivän Sana
Muut Etsivät