Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Mutta sotapäällikkö läheni kiitomarssia vuorien poikki, ja kesäkuun 24 p:nä kajahti Espanjalaisten kortterista sanomaton riemuhuuto, kun Cortezin rummut ja torvet pärisivät pitkin Tenochtitlanin katuja.
Niin tapahtui siis Espanjalaisten lähtö heidän pesäpaikastaan Tenochtitlanin kaupungista sydän-yönä vasten heinäkuun 2 p:ää v. 1520. Yö oli pimeä, kolkko ja sateinen. Kolmessa osastossa marssi sotajoukko ulos kortteristaan ja sitten Takuba-katua alaspäin, josta hevosväki edellisenä päivänä tekemänsä hyökkäyksen kautta oli perannut pois rovitukset.
Zampoalasta lähetti Cortez pienempiä osastoja tutkimaan maata ja perustamaan uutisasuntoja, viipyen lisätyn päävoimansa kanssa itse siellä levähtämässä retken rasituksista. Mutta sill'aikaa saapui huolestuttavia tietoja Mexikosta, jotka kertoivat että Tenochtitlanin asukkaat olivat tarttuneet aseisin ja että Espanjalaisten kortteri siellä oli suuressa vaarassa.
Mutta miten päästä tuon kaiken rikkauden herroiksi? Tenochtitlanin laaksossa asui varmaankin miljoona, ehkäpä kaksikin miljoonaa ihmistä. Oliko pienen soturijoukon mahdollista kukistaa semmoista paljoutta? Arkamieliset pudistelivat päätänsä ja tahtoivat palata takaisin Villa rica'aan. Mutta uhkarohkea kenraali tiesi valaa heihin rohkeutta.
Lyhykäisesti levättyään Takubassa lähti Cortez ränstyneine joukkoineen pitkää kiertotietä myöten marssimaan uskollisten Tlaskalaisten rajoille päin. Mutta Tenochtitlanin miehet, jotka olivat imeneet rohkeutta yöllisestä voitostaan, ajoivat Espanjalaisten väsynyttä joukkoa takaa, tehden heille yöt päivät kovaa kiusaa.
Sykkiviä sydämin seisoivat kaukahiset matkustajat kallion jyrkänteen reunalla, katsellen alaspäin. He näkivät Mexikon eli Tenochtitlanin verrattomaksi kerrotun laakson, tuon Eedenin ja Eldoradon, jonka vertaista ei Aleksander v. Humboldtkaan sano nähneensä, vaikka hän siellä matkusteli satoja vuosia valloituksen perästä, jolloin näitä maisemia jo aikoja sitten oli kohdannut hävityksen kauhistus.
Saatuaan tietää että Cortezilla oli aikomus palata takaisin pääkaupunkiin, lähetti hän täältä pois melkein kaikki naiset ja lapset, ja lähikaupungeista ja -kylistä kutsuttiin asekuntoiset miehet Tenochtitlanin kaupunkia puolustamaan, patosillat poistettiin ja aukoille tehtiin lujat vallitukset.
Tenochtitlanin asukkailla oli näet tapana joka vuosi toukokuussa Huitzilopochtlin kunniaksi viettää suurta juhlaa, johon kokoontui mahtava joukko maan ylhäisiä ja muuta kansaa. Se oli nytkin vietettävä isoimman temppelin pihalla lähellä Espanjalaisten kortteria, ja Alvarado antoi nimenomaan lupansa tavallisten juhlatemppujen suorittamiseen, ehdolla ett'ei kenkään saisi olla aseissa.
Ainoastaan 70 miehen kanssa läksi siis nyt urhea uskalikko ulos Tenochtitlanin kaupungista kaatamaan kymmenkertaista vihollista. Mutta miehet olivatkin maailman paraita sotureja. Vuorten ja kuilujen, purojen ja jokien poikki samottiin kuin nälkäinen susilauma, vaaroja, vaivoja kysymättä.
Mutta Tenochtitlanin viimeinen taistelu osoittaa että Aztekit ja koko heidän heimonsa kuitenkin tavallaan olivat varsin kelvollista ja kunnioitettavaa kansaa, jolle isänmaan onni ja pelastus oli kallihin kaikista, ja saastuttamaton kunnian kruunu tulee heidän viimeiselle ruhtinaallensa.
Päivän Sana
Muut Etsivät