United States or Bolivia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ne kolme ukkoa kumarsivat nyt ja jättivät huoneen; kirkkoherran rouva seurasi heitä kohteliaasti portaalle, ja viivyttelevälle Taavetille sanoi hän: "Minun ei ole mitään osaa kirkkoherran päätöksessä; sentähden sopii vielä tulla meille ja puhua joku toinen päivä hänen kanssaan asiasta.
Ja vastauksen hakeminen herätti taas väsymyksen ja vastustamattoman halun nukkua. Niin, se on totta, ajatteli hän, ne töppösethän minun piti Taavetille hankkia. Hänen haavansa oli todellakin syvä. Beeda ja Agnes odottivat, että minä olisin sanalla pysäyttänyt veren. Kuinka minä sidoinkaan haavan? Kuinka minä todella osasin? Aivan kuin olisin ollut vanha lääkäri. Minä riemuitsin, kun se onnistui.
"Mitähän Ollilla nyt on niin kiireistä asiaa Taavetille?" arveli Hanna Esterille, seisuuttaen vähän työtänsä. "Hyvää päivää lankoni!" sanoi Olli. "Seis ruuna", sanoi Taavetti. Hevonen pysähtyi ja Olli löi lujasti kättä Taavetille. "Sinä olet jalo mies, annoit varmaankin ainoat rahasi minulle", sanoi Olli. "Jäi vielä kaksikymmentä viisi", arveli Taavetti.
"Minua särkee toisesta ronkastakin, yksi kerta jo puhuin isännällekin, vaan mitäs siitä oli, kun hän antoi kaiken vallan Taavetille." "Paha se on, että teitä niin särkee!" sanoi Taavetti. "Jos minun kiirehtämiseni tähden olette säryn saaneet, niin minun täytyykin kustantaa teille lääkäri. Heittäkää työ pois, en minä sairaita työhön ahdista."
Alkuunpanijoina olivat nuot viisikymmentä talonisäntää, joiden maat Taavetti oli huutanut ja sitten takaisin lahjoittanut. Ja niin ostettiin kallis-arvoinen kultakello perineen. Kun kello juhlallisesti annettiin Taavetille, otti hän sen käteensä katseli vähän aikaa ja kysyi, kääntyen joukkoon päin: "Tiedättekö mitä ainetta tämä kello on?" "Se on kultakello!" sanoi muudan.
Tavallisesti säteili silloin ihanilla toivon kukilla kaunistettu riemu heidän sasupäiltään ja koko maailma toivotteli heille hymyhuulin onnea. Taavetille itsellensä ei taas hymyillyt kukaan. Kuparikellojen aina avonainen kita näytti irvistelevän hänelle ja niiden paksupäinen kieli oli ainoa, joka onnitteli häntä. Hän oli yksin maailmassa, vieraana vertaistensa seassa.
Nyt kun oli taasen talonpojat vähän elpyneet ja päässeet virkoamaan siitä horrostilasta, johon huonot ajat olivat heidät saattaneet. He tuumivat että Naavalan Taavetille pitäisi kerätä joku kunnialahja siitä jalomielisyydestä ja uhraavaisuudesta, jota hän oli osoittanut seurakunnalle huonoina vuosina.