Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Ensi kesäksi hankin hienon yhden käden vavan, jolla voin heittää hienossa veden päällä pysyvässä siimassa kuivan uppoamattoman perhon ehkä siinä on koko ongelman ratkaisu. Se on oleva tuleva ohjelmani. Mutta parasta on jo nyt sopia itsensä kanssa siitä, ettei sekään luultavasti ole lopullinen ratkaisu. No, nyt ne eivät enää ole siinä kiusaamassa, perhot ovat poissa ja säyneet myös.
Sen tiesi vanhan ajan kalamieskin, vaikkei tiennyt sen syytä. Puutteellisilla pyydyksillään hän ei olisi voinutkaan tätä sääntöä noudattaa. Hän koetti korvata sen sillä, että liikkui hiljaa ja lähti liikkeelle tavallisesti yötä vasten, jolloin arimmat kalat, niinkuin esim. säyneet ja lohet, saatiin.
Rietautuessani sillä tekemään tavallista pitempiä heittoja saavuttaakseni säyneet, jotka ajoivat perhoja kaukana suvannon rannasta, olin varaani pitämättä tartuttanut siiman ryssäin piikkilankapaaluun, joita heidän jäljeltään vielä kummitteli kosken rannalla, ja siinä meni tempaistessa kärki kahdeksi kappaleeksi.
Alkaisi olla aika jo perhojen tulla, sillä aurinko on ollut jo hetken aikaa alhaalla. Jo kuuluukin ääni, jota on hiukan vaikea erottaa siitä, minkä kosken viimeinen virilaine synnyttää kohdatessaan suvannon läikkeen. Kuuluu taas sama loksaus ja näkyy pyrstö. Siinä se on, tiedustelija, ensimmäinen sanansaattaja, että perhot ovat tulossa ja että säyneet ovat niitä vastassa.
Tuuli oli sama, mutta säyneitä ei näkynyt eikä kuulunut. Hollantilainen oli käynyt ja kääntynyt. Tapasin ne kyllä kerran eräältä reimarikarilta ulompana merestä Järvön saaren kupeelta, jossa aina kävi voimakas merivirta. Oli varhainen aamu ja koko kari sitä lähestyessäni yhtenä kisakenttänä, missä säyneet myllersivät kuperkeikkaa heittäin, selkä ja pyrstö kaareillen ylös ja alas.
Semmoinen oli meilläkin, renkipojalla ja minulla, mutta saannin salaisuus ei nähtävästi ollutkaan kätkettynä vehkeissä, vaan siinä, että onkimiehen on liikuttava hiljaa, osattava olla kolistelematta eikä huitoa vavallaan, vaan antaa syötin luontevasti liukua venheen ja virran mukana eikä pysähtyä siihen, missä säyneet myllehtivät.
Sain sitäpaitsi siihen aikaan pyssyn ja jouduin metsän lumoihin, niin perinpohjaisesti, että vasta lähes parinkymmenen vuoden kuluttua tapasin itsestäni poika-aikain onkijavaistot. Ne olivat säyneet, jotka puhalsivat sen intohimon siihen tuleen, joka sitten ei ole sammunut.
Ottaessaan kalaa hän kallisti venhettään ja ryyppäytti sen sillä sisään, jolloin ei syntynyt kolinaa venheen laitaan. En saanut ainoaakaan suurempaa, johon kai oli syynä sekin, että kun säyneet olivat siinä, oli siinä myöskin Juntta, ja kun ei ollut Juntta, ei ollut säyneitäkään. Kyllästyin pian turhaan kokeiluun.
Mutta nyt oli Pekka ollut Koiraniemessä asti ja saanut nuo suuret ahvenet ja säyneet, eikä se ollut paljoakaan suurempi poika kuin minä, pikemmin kooltaan pienempi, vaikka vähän vanhempi. Ja osasinhan minäkin jo kulkea veneellä sekä meloen ja soutaen että pohjasta työntäen.
Parveillessaan ja parittuessaan tai muniessaan vedenpintaan ne ovat lopulta sortuneet kosken vietäväksi, joka kantaa niitä alemma ja alemma, painaen ne lopulta tukkipuomaa vastaan ja levittäen ne sen päästä suvantoon, jossa säyneet ovat niitä vastassa. Toiset perhot ovat joutuneet puomalle ja juoksevat sitä pitkin, kunnes suistuvat viimein nekin sen päästä veteen. Odottelen siinä ja kuuntelen.
Päivän Sana
Muut Etsivät