Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
Pienet, sirot kätensä ja hienon, sopusuhtaisen vartalonsa oli Susanna, nähtävästi perinyt isältään sekä sen lisäksi tuon omituisen päänheiton milloin hän tahtoi antaa sanoilleen tavallista enemmän pontta. Mutta Susannan luonteessa oli samalla jotain lämmintä, melkeinpä tulista, sellaista, jolle isän silmissä ilmenevä kirkas, kylmän järkevä katse oli vallan vieras.
Minusta näytti, että Susanna sai ottaa vastaan moitetta välinpitämättömyydestään nuorta herra Martinezia kohtaan, mutta että vieressä istuva tohtori puolusti häntä. Seisoin taas entisellä paikallani ja näin Susannan tanssivan Martinezin kanssa seuraavan vuoron.
Innoissaan kutsui hän minua umpisokeaksi joka kerta kun en nähnyt juuri sitä kalaa, jota hän tarkoitti. Ja olinhan minä kyllä likinäköinenkin, mutta yhtä varma on, että Susannan pieninkin liike kiinnitti minun mieltäni enemmän kuin kaiken maailman kalat. Luonto ympärillämme oli todellakin hurmaava. Valkea perhevene keinui aivan kuin ilmassa riippuen, oman kuvansa yläpuolella.
Minä sain nyt Susannan takaisin onnellisemmin kuin koskaan olin voinut uneksia, samalla kuin minä käsitin, että kaikki se, jota voisi kutsua ritarilliseksi itsensä uhraamiseksi minun puoleltani oli paljoa halvempi kuin meidän rakkautemme. Todellisessa rakkaudessa kantavat kumpaisetkin rakastavaiset ristiä ja se joka "ritarillisesti" tahtoo kantaa sitä yksinään, pettää vaan toisen.
Lyödyllä mielellä istui hän jo toiste Susannan jauhaessa ja nieleskeli ehtimiseen, kun kahvit myllyssä ratisivat. Jos olisi saanut yhden pavun! Tai yhden ainoan sirun! Sitten ei olisi eläissään tahtonut, ei isonakaan, ei juodakaan kahvia. Aika kuitenkin oli haihduttanut vähitellen halun. Ja siitä oli jo kauan. Oli aivan kuin uneuksiin joutunut koko asia.
Minä näin Susannan kasvot, sillä aikaa kuin hän tanssi herra Martinez'in kanssa, kalpeina kuin ihanan ruumiin ja viheriäinen seppele pienine, valkoisine kukkineen riippui hänen hiuksissaan ikääskuin märkä meriruoho. Oli aivan kuin vettä olisi tippunut Susannasta.
Isäni laulu lienee joskus ollut puheen esineenä pappilassa ja Susannan pienet korvat mahtoivat kuulla mitä siitä lausuttiin. Sillä kirkossa hän kääntyi päin isään ja selvään huomasi että hänen oli hyvin vaikea olla nauramatta. Mutta kun hän havaitsi että minä olin keksinyt hänen ilmeensä lakkasi hän siitä ja näytti varsin surumieliseltä.
Vaikka ulkonainen suhde isäni ja pastorin välillä näytti hyvin kohteliaalta, oli kuitenkin seurusteleminen heidän välillään siitä päivin pidettävä lakkautettuna: he eivät jalkaansa laskeneet toisensa kynnyksen yli muuta kuin tärkeimpäin asiain sitä vaatiessa ja erityisen kutsumuksen johdosta. Tämä antoi Susannan ja minun seurustelemiselle jonkunmoisen salaperäisen muodon.
Ulos päästyäni huomasin kadottaneeni Susannan sinisen ristin. Se oli varmaankin pudonnut kirkossa korokkeelle, jolla olin istunut. Tällä hetkellä, jolloin kauhu vielä kuohui veressäni, en mistään hinnasta olisi lähtenyt takaisin kirkkoon paitsi Susannan sinisen ristin tähden. Löysin sen lattialta, kun vihdoin täysin tyyntyneenä etsin sitä siltä kohdalta, jossa olin istunut.
Hän painoi sähkönappulaa, pyysi Susannan tuomaan whiskyä ynnä pari vesipulloa ja siirsi ruokasalista pöydän laidalle oman viinilasinsa. Sytytti sitten sikarin ja lukitsi huolellisesti ruokasalin oven. Istui takaisin paikalleen ja katsoi kysyvästi Jaakko Jaakon-Lauriin, joka mielihyvästä irvistäen laitteli whiskylasiaan makunsa ja halunsa mukaiseksi. Kippis! sanoi hän sitten. Hyvä tavara! Maljasi!
Päivän Sana
Muut Etsivät