Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. lokakuuta 2025
Pukeakseni koko asian vertauksen ahtaasen muotoon, voin verrata entistä ihmiskuntaa suohon istutettuun ruusupensaaseen, jonka täytyi juoda sen mustaa rämevettä, hengittää päivällä sen myrkyllistä, sumuista ilmaa ja kärsiä yöllä sen kylmiä, kosteita henkäyksiä.
Mehevät ruovot ja uhkeat limaiset vesikasvit levittivät mätänevien aineitten tuoksuja, jotka leyhyivät kasvoillamme, kun me monta kertaa olimme vähällä luiskahtaa mustaan, värähtelevään suohon, jonka jokainen askelemme pani keinumaan laajalti ympärillämme.
Mikä voisi olla surullisempaa? Kun aikojen kuluessa tutkiva tieteilijä ajattelee laskeutua tähän suohon, hän tulee liikutetuksi saadessaan varmuuden siitä, että siellä pimeydessä ei ollut muuta, kuin uskonnollisia intohimoja ja rikkiväännettyjä aivoja.
Varmaa vaan on ett'ei mitään tapahtunut hänen lapsuutensa aikana, josta hänelle olisi ollut pahoja seurauksia. Hän ei pudonnut kaivoon, eikä suohon, eikä hevonen häntä potkaissut. Hän kasvoi pitkäksi ja hoikaksi, mutta samalla voimalliseksi ja kestäväksi. Ei mikään lapsentauti ollut heikontanut hänen ruumistansa.
Niin, varmaankin se on tuolla, vastasi toinen. Kunhan emme vaan takertuisi uuteen suohon, virkkoi taas ensimmäinen; siitä lajista jalkakylpyjä minä olen jo saanut tarpeekseni. Minä vakuutan, että siellä se on, intti toinen; pitäkää suunne kiinni ja menkää eteenpäin! Sopimuksemme mukaan, kuului nyt kolmas ääni, joka oli naisen, te ette tule mukana ylös ... minä menen sinne yksin.
Liian iloinen mies, huoleton asioissa, varaton, velkoja koulussa ja yliopistossa, ja tuota tavallista rinnettä hän oli vuosien kuluessa luisunut niin alas, aina laitakaupungin pikkukapakoiden kävijäksi, että nyt ei enää pitkään aikaan ollut muusta kysymys kuin panna kaikki voimansa liikkeelle estääkseen itseään lopullisesti suuta myöten suohon vaipumasta.
Nöyryyttävinä tulevat uudet kokemukset nuorelle sielulle: suohon ne sen heittävät, surujen, tuskan ja kärsimysten suohon. Mihin jäivät sen ylpeät tiedot, kun kohtalon rautakoura siihen rupesi? Maailma mustenee silmissä eikä kiintopistettä enää tunnu olevan. »Mitä on elämä, mitä on ihminen? Onko Jumalaa olemassakaan?»
Teistä huolimatta kulki hän eteenpäin, oksat pieksivät ja raappivat häntä, jalat usein vaipuivat suohon hän ei mitään tuntenut. Hän tuli alholle, jota tiheä metsä joka puolelta ympäröitsi. Hiljainen puro luikerteli puitten välissä, joilta syksy jo oli riistänyt puolet lehdistä. Vladimir seisahtui ja istui kylmälle metsälle. Ajatuksia risteili hänen päässään. Toinen oli toistaan synkempi.
Olisi kai se siinä alangon viemärissäkin yhtä hyvässä tallessa kuin vanhan sokean silmässä. Olisi kai se siinä hyvässä tallessa. Niin kummassako? Kummassakin olisi hyvässä tallessa. Vaarin ei ollut tarvis enempää udella. Hän tiesi nyt, että se panisi sen kernaammin suohon kuin silmään. Mutta nyt riensi veljenpoika sanomaan: Mutta ei suinkaan pidä sitä katsoa ... minä ilman vain, kun kysyitte.
Hän oli odottanut, että vanha presbyteri, joka siitä asti kun hän Palatinukselta karkasi, isänä oli vaalinut häntä, osoittaisi hänelle hellyyttä, lohduttaisi, auttaisi ja vahvistaisi häntä. "Minä uhraan Jumalalle pettymykseni ja tuskani," puuttui Crispus puhumaan, "mutta sinä olet pitänyt Vapahtajaa pilkkanasi, sillä sinä olet vaivuttanut itsesi suohon, ja sen höyryt ovat myrkyttäneet sielusi.
Päivän Sana
Muut Etsivät