Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025
Ijäkkään rippi-isäni rakkaus ja sääli lohduttaa minua kuitenkin usein, vieläpä silloinkin, kuin hänen sanansa eivät vaikuta minuun. Ne synnyttävät minussa silloin tällöin heikon toivon, että se Herra, jota hän palvelee, kenties sydämessänsä pitää rahdun samaa sääliväisyyttä. Erfurtissa, Huhtikuun 15 p. Generali-vikarius Staupitz on käynyt luostarissamme. Minä olen tunnustanut syntini hänelle.
"Olkoon menneeksi", vastasi Staupitz, "käy eteenpäin vaan. Herralla Jumalalla on monta suurta asiata tehtävänä ja Hän tarvitsee viisaita miehiä taivaassa yhtä hyvin kuin maan päällä." Veli Martin ei voinut sen enempää vastustaa, vaan koetettuansa ensiksi veljien edessä refektoriumissa, nousi viimein vapisevalla sydämellä saarnastuoliin Augustinin-luostarin vähäisessä kappelissa.
Minä luulin heidän puhuvan tästä. Veli Martin selitti asian jälestäpäin minulle. T:ri Staupitz ja veli Martin istuivat viime kesänä kahden kesken luostarin puutarhassa Wittenbergissä jonkun perunapuun varjossa, kun generali-vikarius koetti taivuttaa häntä saarnaamaan. Hän oli erittäin vastahakoinen siihen.
Sinun täytyy oppia, että Kristus on todellinen Vapahtaja, ja sinä itse todellinen syntinen ihminen." Näistä sanoista lähti joku valo veli Martin'ille, mutta pimeys palasi ehtimiseen jälleen; ja hellästi kohteli T:ri Staupitz häntä ja tuki häntä. T:ri Staupitz ja tuo rakas, ijäkäs rippi-isä, joka hoiteli minuakin niin ystävällisesti.
"Se ei ole mikään vähäinen asia", lausui hän T:ri Staupitzille, "kun ilmestyy kansan edessä Jumalan sijassa. Minulla oli viisitoista estettä", hän jatkoi, kun hän kertoi sitä minulle, "joilla pyysin vastustaa kutsumustani; mutta niistä ei ollut mitään apua." Viimein minä sanoin: "T:ri Staupitz, te tapatte minut, sillä minä en kestä tätä kolmea kuukautta."
Kaikkein enimmän veli Martin'ia kammotti Jumalan vanhurskaus, joksi hän oli oppinut ajattelemaan sitä järkähtämätöntä ankaruutta, jolla syntisiä rankaisi. T:ri Staupitz ja rippi-isä selittivät hänelle, että Jumalan vanhurskaus ei ole sitä syntistä vastaan, joka uskoo Herraan Jesukseen Kristukseen, vaan hänen puolestansa ei meitä vastaan kadotukseksi, vaan meidän puolellamme vanhurskaudeksi.
Mutta kaikki tämä oli turhaa. Mitä kauemmaksi hän astui tällä polulla, sitä enemmän häntä kauhistutti. Ja sitten hän jutteli minulle, kuinka valkeus koitti hänen sydämellensä; tosin verkalleen, lomapäisin, mutta kuitenkin se koitti. Hänen päivänsä olkoon usein pimeä ja myrskyinen; mutta se on päivä eikä yö. T:ri Staupitz oli ensimäinen, joka antoi jotakin lohdutusta hänelle.
Kerran vielä minä notkistin polviani priorin edessä, joka muistutti minulle, että se, joka kestää loppuun saakka, pelastetaan, ja jätti minut holhojan haltuun, jommoisen uusi generali-vikarius Staupitz on määrännyt itsekullekin noviisille. Näin luostari-elämäni suuret juhlamenot ovat ohitse, eikä niistä kuitenkaan ole jäänyt kuin tyhjyys ja pettyneet toiveet.
"Kun saarnaaja ensi kerran astuu saarnastuoliin", hän lausui lopulta, "ei kukaan usko, kuinka hän pelkää; hän näkee niin monta päätä edessänsä. Kun minä astun saarnastuoliin, en minä katsele ketään. Minä ajattelen vaan, että minun edessäni on yhtä monta pölkkyä, ja minä puhun hämmentymättä Jumalan sanat." Vaan kuitenkin, T:ri Staupitz sanoi, ovat hänen sanansa kuin ukkosen jyske.
Veli Martin kirjoitti usein hänelle; ja kun hän kerta jonkun laiminlyödyn säännön vuoksi, joka rasitti hänen omaatuntoansa, käytti sanoja: "voi minun syntini, minun syntini!" vastasi Staupitz: "sinä tahtoisit olla ilman syntiä eikä sinulla kuitenkaan ole mitään oikeita syntejä.
Päivän Sana
Muut Etsivät