Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
Asia oli selvä. Ja neiti Smarin jatkoi: »Minkä vuoksi sinä sitten hänet hylkäsit?» Esteri hypähti ylös, iski jalkansa lattiaan ja kädet nyrkeiksi puristettuina seisoi ja tuimin katsein tuijotti neiti Smarinin silmälaseihin.
Mutta yhtäkkiä hänet valtasi vihastus ja hän suuntasi kulkunsa neiti Smarinin luo, joka kammarissaan laitteli Esterin mukaan lähetyksiä maalle. Miina koputti nyrkkiä pöydänlaitaan ison aikaa ennen kuin löysi tarpeeksi voimakkaita sanoja siitä saksalaisesta sakrimenttumista, jossa kaikki ihmiset parjataan.
Esteri huiskautti kädellään, aivan kuin olisi jotakin karkoittanut silmiensä edestä. »Ettekö ymmärrä, täti?» »Tarkoitatko Eemeliä?» »Tietysti.» Neiti Smarin kutsui Rautiaisen. »Tunnetko?» kysyi Rautiainen. »Tunnen, tunnen, tunnen.» Rautiainen viittasi neiti Smarinin poistumaan.
Neiti Smarin taas kalpeni. Esteri istahti keinutuoliinsa ja keikautti sen selälleen. »Mitä minä sanon hänelle?» kysyi neiti Smarin toivonkipinän sytyttyä, että Esteri kuitenkin suostuu vastaanottamaan tuon kauniin nuorukaisen, joka oli taas ilmaantunut oltuaan poissa ison aikaa. Ja neiti Smarinin toivo kasvoi, kun Esteri oli ääneti.
Hän lausui viimein valmiit sanat neiti Smarinin suuhun: »Esteri voipi hyvin ja käskee sanoa terveisiä, että hän mielellään tahtoisi kerran nähdä koko joukon ympärillään, ja että Perenius, homman poika, puuhaisi sitä varten päivälliset Meripaviljongiin, suuret eropäivälliset.» Esteri nauroi lyhyen kuivan naurun, jota neiti Smarin ei ollut hänellä koskaan ennen kuullut.
Ja hänet oli haettu insinööriksi Miinan maanjäristyksiin, kun oli tahdottu saada aikaan joku oikein juhlallinen rymäys. Heidän sitten puhellessaan entisistä ajoista ja niistä, jotka siihen aikaan olivat neiti Smarinin luona asuneet, ja muista yhteisistä tuttavista sukelsi esiin milloin yksi milloin toinen Esterillekin tuttu. Kairenius ja Perenius ja moni muu kävi kuin näyttämöllä.
Kun kerran neiti Smarinin ja Esterin ollessa yhdessä kävelemässä Store oli tullut kadulla heitä vastaan, niin Esteri oli tarttunut neiti Smarinia käsikoukkuun, pyörähyttänyt hänet takaisin, melkein juosten, kuljettanut toiselle kadulle, ja siellä tarpeeksi turvallisen välimatkan päähän päästyä sanonut: »Hän on minusta kuin hyvin suuri jättiläiskäärme, joka yhtäkkiä voi kääriytyä ympärille ja sitten hitaasti ja auttamattomasti puristaa kuoliaaksi.»
Neiti Smarin odotti päivästä toiseen uskaltamatta kysyä, teetätti Esterille uuden puvun tekosyillä ja koetti pönkittää horjuvaa toivoaan vielä rekiretken edellisenä iltana, jolloin Esteri oli Holmalla käymässä. Tapansa mukaan Esteri sieltä palattuaan tuli suoraapäätä neiti Smarinin kammariin, vaan oli pitkät minuutit sanaa sanomatta, maaten lepotuolilla kädet pään takana.
Ja joka kerta kun he illoin istuivat neiti Smarinin kammarissa puhelemassa ja johtuivat lähelle tätä asiaa, niin jäivät molemmat sitä äänettöminä mietiskelemään, kunnes kummankin katse kohtasi toisensa, jolloin he aivan kuin tahtoen salata ajatuksensa toisiltaan alkoivat puhella taas uudella vauhdilla.
Hän kirjoittaa isälle kaupungista, avaa sydämensä. Kirjoittaa onkin helpompi kuin puhua. Esteri oli iloinen, aivan kuin odottamaton onni olisi kohdannut häntä. Hän alkoi puhella Juhon kanssa. Ja neiti Smarinin naama oli soikea poikkipäin.
Päivän Sana
Muut Etsivät