United States or Lesotho ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ei hän ainakaan ennättänyt löytää rahoja, ennenkuin Sarkkanen äärettömästi hämmästyneenä kysyi: "Mi mi milloinka minä olen viinaa myynyt? Ja kellenkä, häh? Vastaatko puheesi mies?" "Minullekin möit ihan äsken 25 pennin edestä. Kyllä nämä miehet tässä näkivät. Vai ettekö nähneet?" "Nähtiin, kyllä nähtiin raha liikkuvan." Sarkkanen oli kuin ukkosen iskemä.
Lopuksi suostui Markkanen siihen, että sai rahansa takaisin ja Sarkkasen viinapullon. Haikealla mielellä katseli Sarkkanen kirkasta pulloaan, joka nyt keikkui Markkasen huulilla. Entinen omistaja ei saanut sille antaa edes lähtömuiskuakaan, sillä Markkanen ei siihen suostunut. Yksin vaan ryypiskeli ja riemuitsi kostostaan.
Markkasen mieleen välähti hyvin pian erittäin kavala tuuma. Hän kaivoi taskustaan 25-pennisen, ojensi sen Sarkkaselle ja sanoi loukatun ystävän äänellä: "Tuossa on! Annathan nyt ryypyn?" Sarkkanen oli mielestään jo tarpeeksi nöyryyttänyt toveriaan ja antoi hänelle ryypyn. Mutta piti rahan. Markkanen kun sai pullon huulilleen, otti siitä rahansa edestä kelpo siemauksen.
Mutta vaikka Markkasen huomautus oli tehty selvästi ymmärrettävässä tarkoituksessa, pani hän kuitenkin pullonsa pois eikä antanutkaan sitä Markkasen käytettäväksi. "Kuule, etkö sinä muista minulle antaakaan?" kysyi Markkanen. "En minä rupea sinua koko päivää ilmaiseksi juottamaan." Tämän sanoi Sarkkanen vakavasti ja jokseenkin sujuvasti, sillä hän oli sen jo edeltäpäin miettinyt valmiiksi.
Mutta päätökseksi se kypsyi vasta Jännevirralle tullessa. Kuitenkin oli Sarkkanen vielä yhtä humalaisen ja tyhmän näköinen ja yhtä ystävällinen Markkaselle kuin ennenkin. Se vaan oli, ettei hänellä enää näyttänyt olevan kiirettä ryypyn ottoon. Sentähden Markkanen viimein huomautti: "Eiköhän oteta ryyppyä Jännevirran muistoksi?" "Jospa tuon ottaisi." Sarkkanen otti ryypyn.
Siinä sitä sitte tuumattiin, seisaallaan huojuen milloin keskellä laivaa, milloin laivan parrasta vasten. Aallot huojuttivat laivaa ja laiva huojutti matkustajia, mutta ei se ketään niin pahasti huojuttanut kuin näitä kahta miestä, joilla lisäksi vielä oli oma huojuttajansa. Vähitellen aleni Markkasen vaatimus viiteen markkaan. Mutta Sarkkanen jatkoi väsymättä tinkimistään.
Jos kaikki ihmiset suostuisivat tavaran tasajakoon, olisi tarpeetonta mainita, kumpasenko oma tämä viinapullo oikeastaan oli. Mutta niin ei aina ole laita. Markkanen olisi kyllä tällä kertaa hyväksynyt omaisuuden yhteiseksi tekemisen aatteen, vaan Sarkkanen ei ollut siihen kovinkaan taipuvainen.