Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. kesäkuuta 2025
Indiaanit puolestansa lupasivat seuraavaa: "Tämä ystävyys on oleva pilvetön, niin puhdas ja säteilevä kuin aurinko kauniimmassa valossaan; sitä kietova side ei ole koskaan katkaistava, niin kauvan kuin tähdet tuikkivat taivaalla." Se vanha tammi, jonka alla indiaanit ensi kertaa pitivät kokousta Pennin kanssa, tuli koko seudulle pitkäksi aikaa suuren hartauden esineeksi.
Olen stoikko tarpeen vaatiessa. Seppelöi, oi säteilevä Caesar, stoalaisuuteni ruusuilla ja aseta sen eteen viinileili niin minä olen valmis laulamaan Anakreonia sellaisella innolla, että epikurealaisten korvat halkeavat." Nero, jota nimitys "säteilevä" mairitteli, hymähti ja lausui: "Sinä miellytät minua!" "Se mies maksaa yhtä paljon kultaa kuin hän painaa," huomautti Tigellinus.
Siksi tuntuu niin kuin säteilevä aurinko olisi Sakrikselta laskenut ... eikä lupaisi maailmaan enää koskaan nousta. Tulevan, ihanan ajan aurinko..! Oikeuden, järjen ja hyvyyden aurinko ... kunnon rahvaan rauhallisten halujen pohjalle perustettu yhteiskunta! Nykyinen aika on kuin syksyinen päivä, sumuinen ja raskas.
Mitenkä tämä pieni mustalaistyttö, jossa oli metsien ja korpien tuoksua, sopeutuisi Blumin perheeseen, missä kaikki, jopa tunteet ja ajatuksetkin, oli kiilloitettua ja siloitettua kuin hopea tarjoiluhuoneessa ja kupari keittiössä? Hän huokasi syvään, mutta samalla levisi hänen kasvoilleen säteilevä hymyily ja hän vaipui jälleen suloisiin unelmiin.
Vanha, iloisesti säteilevä elämänkuva autonoomisesta pienoisvaltiosta omine senaattineen ja eduskuntineen oli mennyt rikki, oli käsissä hetki, jolloin näytti kaikki sekaantuvan, entisyys ei ollut tukemassa, tulevaisuudesta ei ollut mitään tietoa.
Kaikki oli niin ihmeellisen sekavaa ja sumuista, eikä selinnyt minulle elämäni sekava vyhti, ei hälvennyt sakea sumu; kun minä oloani aloin ajatella, niin täytyi itkeäni Esteri, tuo vieläkin minulle vilukukkia, tuo sinisiä ja valkoisia vilukukkia, kevään ensi kukkia Matti, avaa ovi selki seljälleen, että vielä kerran saan nähdä kauniin pihlajamme, että saan nähdä, kuinka loistaa säteilevä päivä meiltä tänne sakean sumun ja paksun pimeyden maahan.
Eihän ollut mitään Henkeä ihmishenkeä korkeampaa, ei mitään Totuutta korkeampaa kuin ihmistotuus. Ihminen oli luomakunnan kruunu, syntynyt maan tomusta tosin, mutta säteilevä jo kirkkaasti ja korkealle omalla valollaan. Miksi ei tuo riittänyt sitten? Mikä pakotti minut tällä hetkellä jotakin toista, itseäni suurempaa ja ijäisempää olentoa maailmankaikkeudesta etsimään?
Hänen sydämensä hypähteli heidän laillaan hurjasta, lapsellisesta ilosta. Yht'äkkiä ne hävisivät. Ne näkyivät kerran vielä hyvin kaukana meren selällä päin, sitten ei niitä huomannut enää, ja muutaman hetkisen tunsi Jeanne ikävääkin niiden katoamisen johdosta. Tuli ilta, tyyni, säteilevä, mitä kirkkahin ja leppoisin. Ei värähdystäkään ilmassa eikä veden pinnalla.
Ennen taivaan orja, nyt maan kuningas, ennen jumalansa langennut lapsipuoli, nyt menneiden, äärettömien aikakausien säteilevä tulos ja silta eteenpäin. Häneen kärjistyivät nyt kaikki tiet, totuudet ja elämät, tosin toistaiseksi ainoastaan sen pienen maapallon pinnalla, joka oli hänet siittänyt ja synnyttänyt.
Kiitoksia kaikesta! Syvä, säteilevä katse oli viimeinen, minkä Toini näki. KUN TIET YHTYIV
Päivän Sana
Muut Etsivät