United States or South Georgia and the South Sandwich Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
AINO. Työn urohot uskolliset, Valon sankarit väkevät, Sana miekaksi teroita, Laita laulut jousiksemme, Niillä sullo sortajamme, Karkoita pimeä kansa! Niin nyt maljasi ylennän Ukon malja onnen malja! Kansa kertaa viimeisen säkeen.
Esityksen tekee voimakkaammaksi se, että uusitaan seuraavan säkeen alussa edellisen tärkein sana, tavallisesti viimeinen, joka siihen soveliaimmaksi katsotaan, esim. Turha työksi tyhmän sota sota surkeus sukumme. Tätä uusittua sanaa voi joskus seurata toinenkin, esim: Sulla on nyt suurin voima suurin voima, vahvin valda.
Mutta vastoin suomalaisen runon luontoa hän sen sijaan sallii kahdeksantavuisen sanan muodostaa runosäkeen ja painattaa runousoppiinsa näytteeksi hyvästä säkeestä sanan; »tytymättömyydessänsä.» Suomen vanha runomitta ei kuitenkaan siedä tätä, vaan rakentaa säkeen joko 2:sta taikka useammasta sanasta.
Vahvalla, kauniilla äänellään isäni näet maalaisten yksinkertaiseen tapaan lauloi virret sangen kovasti ja liitti mikä sekä minun että monen muun mielestä oli erittäin kaunista joka säkeen loppuun omituisen venytyksen, joka ei kuulunut itse säveleesen vaan oli hänen omatekemänsä. Tämä isäni laulutapa oli ollut puheenaineena pappilassa ja Susannakin oli sille nauranut.
Joukolan väki kertaa ensi säkeen. KOUKI. Tullut on Suvannon sulho Kolmen surman suun ovitse: Häätalohon tullessamme Ensi nuoli murroksesta Livahti alatse ratsun; Toinen aitavierustalta Sulhon päällitse suhahti! Kolmas aitojen ohesta Osasi hevosta kohti Ratsun ampui urhon alta. Vielä on elossa Väinö. Laulu mailta ei lakastu. Tuossa urho! H
Oulun lääninvankilassa alotin Suomen itsenäisyysaatteelle rakentuvan historiallisen näytelmän, jonka aiheen jo vuosia sitten olen tarkkaan tutkinut. Sitä ryhdyn nyt jatkamaan, säe säkeen jälkeen syntyy romaanin reunoihin, minä unhotan olotilani ja ympäristöni sekä tunnen todellista luomisriemua. Kun istuminen epämukavalla rautalevyllä alkaa vaivata, sytytän paperossin ja nousen kävelemään.
Lasit juotiin pohjaan ja uutta kaataen lauloi Tuira jonkun lyhyen säkeen. »Ei, en minä osaa laulaa. Mutta sinä, Kivinen! Laula sinä. Laula joku laulu, joka on kuin... Etkö sinä osaa mitään, joka humahtelee, ulvoo kuin tuuli taklaasissa, joka kuohahtelee kuin aalto, tuommoinen Atlantin aalto, joka rymyää, jysähtelee, ruskaa kuin laiva karilla aallon pieksäessä.
Tässä sitä mainitaan vertauskuvassa; ainoa paikka, jossa sankarit itse esiintyvät hevosen selässä, on myöhäissyntyisessä X laulussa; ks. Sel. Il. 694, 695. ... kädell' urhoa valtahisella eespäin työnteli Zeus: 151:sen säkeen mukaan Zeus on jäänyt Īda-vuoristoon, Gargaron-nimiselle huipulle; sieltä hän, kuten seuraavasta laulusta käy ilmi, edelleen katselee taistelun menoa.
Myös alkoivat he uuden laulun: "Puiden tuoksu, juoksu purojen Oi ihanaa, mi laulu lintujen! Mi iloinen ja riemuinen Ja viini, mi juoma herttainen." Tuskin olivat laulaneet viimeisen säkeen, kun sanainsa mukaan tehden jokainen taskustaan otti piipun-tyngän, jonka sisällyksen heti sytytti. Tämä lyhyt este heidän astunnassaan oli syynä, että nuo iloiset pojat huomasivat sivulla makaavan Anteron.
Viipymättä sen jälkeen luki valtioneuvos mainiolla painolla, ehkä lopussa hieman epäilevästi, sen säkeen, joka seurasi Sissin joululahjaa, ja vaikka se jo ensimäisestä luvusta onkin tuttu, täytynee se ehkä vielä kerrata: Vaikk' pieni oon, käyn aina vaan, Käyn hiljaa tyynehesti; En taaksepäin käy milloinkaan, Vaan eteen tasaisesti.