Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Pienen maaseutukaupungin uteliaisuus aletaan sangen pian »hieman hälistä», käyttääksemme rouva Runebergin sanaa ja ennen kaikkea ajatus hänen omasta suhtautumisestaan runoilijan puolisoon, kaikki sellainen jättää voimakkaan heijastuksensa Emilie Björksténin mieleen ja vaikuttaa hänen toimintatapaansa.
Mitä kaunista, mitä ylentävää oli tuossa luonnon kuvaamisessa, varsinkin kun aivan tahallaan tuotiin vielä esiin kaikki rumuudet ja likaisuudet. Ihmiset kuvailtiin huonoiksi siihen sijaan kuin runoilijan tulisi luoda niistä esimerkiksi kelpaavia ihanteita.
Jos runoilijalle olisi suotu elonpäiviä pitemmälti, hän tähän Shakespearen suomennosten sarjaan vielä olisi liittänyt suuren brittiläisen runoilijan elämäkerrankin viimeiseksi osaksi, mutta tämä työ samoinkuin sonettienkin loppuun kääntäminen on siirtyvä nuorempien voimien tehtäväksi.
Koko tämä paikka oli jo alkujaankin kuin runoilijan silmällä valittu. Ja monien vuosien kuluessa olivat puuttuvat kohdat yhä enemmän muodostetut asukkaan mukaisiksi.
Minusta tuntuu, kuin se kausi, joka alkaa heidän jälleennäkemisestään, olisi hänen rakkaustarinansa verrattomasti mielenkiintoisin, niin, jopa ainoa vakavasti merkityksellinen ajanjakso. Onhan aikaisemmin koko suhteella häneen nähden usein kovin häilyväinen leima, ja runoilijan osuutta on ollut varsin vaikea määritellä.
Kun Emilie vetää runoilijan tilille siitä, lohduttaa tämä häntä hellästi ja vakuuttaa heti ensi hetkenä pitäneensä hänen laulujaan niin »hyvinä ja herttaisina».
»Aine ei ole ajoneuvon kaltainen, jonka eteen voidaan voimia kuin hevosia mielinmäärin valjastaa ja sitten taas valjaista riisua. Rautahiukkanen pysyy samana muuttumattomana oliona riippumatta siitä, kiitääkö se lentotähdessä maailman avaruuden halki, syöksyykö se rautatievaunun pyörässä kiskoja pitkin tai virtaako se verisolussa runoilijan ohimon lävitse.
Siihen aikaan, jolloin minä pyrin syventymään runoilijan elämänvaiheisiin, tunnustelin traditsion jälkiä erikoisesti tähän suhteeseen nähden, mutta kohtasin kaikkialla saman käsityksen.
Mieleeni muistuivat pyhät runoilijan sanat: Sinä, Herra, lähetät pimeyden: silloin lähtevät kaikki metsän eläimet liikkeelle. Nuoret leijonat kiljuvat saalista ja elatustansa Jumalalta etsivät. Aurinko nousee: silloin he vetäytyvät pois luoliinsa ja panevat siinä maata. Ihminen lähtee silloin työhönsä ja tehtäväänsä iltaan asti.
Ja tämä ystävyys, jota hän pitää melkein yhtä suuressa arvossa kuin runoilijan rakkautta, painaa kuin kivi hänen omaatuntoaan. Hänen uskonnolliset taistelunsa käyvät yhä vaikeammiksi, ja hänestä tuntuu, että hänen syntitaakkansa kasvaa vuosi vuodelta. Hän tahtoo kaikin voimin päästä siitä ja samalla hän tietää, että hän on heikko ja toinen voimakkaampi kuin milloinkaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät