Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. marraskuuta 2025
Koko sieluni oli hän kahlinnut huuliinsa, mutta katsoa häneen en uskaltanut.» Ja kun Runeberg sanoo hänelle, että hän kerran haluaa puhua paljon hänen kanssaan, ja kysyy, minä päivänä hän olisi siihen valmis, säikähtää hän ja sanoo: »Sitä päivää en määrännyt. Määrätköön sen sattuma. Mutta nyt tulee kysymys: tuoko tämä keskustelu minulle hyvää vai pahaa?»
Luulenpa sinulle siitä joskus maininneeni; tuskinpa sinä muuten olisit kuullut, että minä sen olen kirjoittanut? Sillä luulen että Runeberg on ainoa, joka siitä tietää. Toivoisin myöskin, ett'et sinä siitä kenellekään mainitsisi. Tarkoittaa tuota ennen mainitsemaamme "Den unga nunnan"-nimistä novellia.
Kaunis kyltti, kaunis kyltti... Sanokaa, hän katsahti kulmiensa alta, mutisti suutaan ja virkkoi: Onko myöskin olemassa »Osakeyhtiö Lönnrot & Runeberg aktiebolag», omistajat Andersson & Petterson? Mutta minne me nyt menemme? Mikä Paapelin torni se on tuo, joka tuolla näkyy?
Tämän paikkakunnan elämää en vielä voi sanottavasti arvostella mutta tuota viihtymyksen tunnetta, joka syntyy siitä, ett'ei tarvitse valita sanojaan, koska tietää olevansa varma siitä, etteivät toiset ymmärrä väärin sitä minä suuresti kaipaan, kun vielä lisäksi kuulun niihin ihmisiin, joiden aina on ollut vaikea seurustella vierasten kanssa. Viihtyykö Runeberg vai ei, sitä minun on vaikea sanoa.
*Lisäys.* Suurin näistä runoilijoista on Juhana Ludvig Runeberg (synt. Pietarsaaressa Helmik. 5 p. 1804, lukion lehtori Porvoossa,
Runeberg on se »jättikannel», jonka kaikuessa hän kaikkien ammattitoveriensa puolesta nöyrästi tunnustaa: »Meilt' ääni vieno maahan vaipuu.» Ja runossaan Runebergin muistoksi 6 p. toukok. 1878 hän tekee tässä suhteessa täydellisen esteettisen uskontunnustuksensa. Hän alkaa siinä alusta.
Runeberg sanoo erinomaisen kuvaavasti tervehdyksessään Gregori Tigerstedtille tämän taistelun viidentenäkymmenentenä vuosipäivänä: "Se hetki oli ikimuistoinen". Ajetut ikäänkuin metsän otukset pitkin Suomen talvisia tienoja, saivat he vihdoinkin pisättyä, nämät miehet, joiden vihan ja inhon kyyneleet polttivat syvemmältä ja katkerammin kuin painetin haavat.
Mutta hänen kanssaan tuli myös ristiriita oikean ja väärän välillä hänen elämäänsä. Hän ei ollut vielä kahtakymmentä kolmea vuotta , Runeberg oli pari vuotta yli neljänkymmenen. Muutamat ystävälliset sanat, jotka tämä joillekin toisille sanoi hänestä ja jotka hän sattumalta kuuli, olivat se kipinä, joka sytytti tulen hänen herkkäliikkeisessä sydämessään täyteen liekkiin.
Eron ajatus tuntuu joka sanan takana, joka tuona hetkenä lausutaan. »Minä sanoin, kuinka minä surin tuota kiintymystäni häneen, joka teki minut ainoastaan vielä syntisemmäksi ja onnettomammaksi, ja sanoin, että mielelläni tahtoisin unhottaa hänet. Runeberg pyytää häntä kirjoittamaan.
»Ylipäätään ei useinkaan niin vakavasti tarkoitettua», sanoo rouva Runeberg hänen suhteestaan mielitiettyihinsä; täytyy myöntää, että tähän sangen epäröivään sanamuotoon sisältyy jonkun verran pidättyväisyyttä. Se oli tosin nuoruusromantiikkaa, mutta olihan se kuitenkin varsin paljon.
Päivän Sana
Muut Etsivät