Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. syyskuuta 2025
"Minä jään tänne", kuului lyhyt vastaus. Rakastavat erisivät, kauan kaulailtuaan toisiansa. "Menettekö tekin?" kysyi Herttuatar, kun Oakhurst näytti valmiilta seuraamaan Tommia. "Rotkoon asti vaan", vastasi Oakhurst. Hän kääntihe äkkiä ja suuteli Herttuatarta; tämän vaaleat posket jäivät hehkumaan ja värisevät jäsenet liikkumattomiksi hämmästyksestä. Yö tuli, vaan Oakhurstia ei kuulunut.
Mutta meillä vielä oli toinen vaara jälellä. Takanamme tuhoavainen tulimeri läheni vaan yhä. Me kiitämään puhvelien perässä! Aamutuuli kiihoitti raivoavaista tulimerta. Tuli oli jo aivan kintuillamme, kuin me huomasimme, että se ääretön karja oli syösnyt syvään rotkoon. Kuoleman tuskassa kannustimme me hevosiamme eteenpäin. Sama rotko oli tuleva pelastajaksemme eli haudaksemme.
Varmaankin oli eläin epätoivossaan tietämättänsä heittäytynyt rotkoon ja makasi nyt tietenkin kallion juurella hengetönnä, musertuneena ja rikki revittynä särkynein säärin ja värisevin lihoin. Kummallisella uteliaisuuden tunteella ja pettyneellä toiveella lähestyivät metsästäjät vuoren reunaa. Gambusino hyökkäsi etunenässä niin nopeasti kuin kintut kannattivat.
Vaaja-Pentti, ajanut poikaansa Uotia takaa, oli astunut paitsi ja kierinnyt alas yhteen rotkoon laaksossa, puron rannalla. Siellä alhaalla selkeni hän äkkiä, iloitseva päästyänsä ainoasti muutamilla naarmoilla. Tietämätön pimeydessä, kävikö ylös eli alaspäin virtaa, pitkitti kuitenkin ukko kulkuansa löytääkseen jonkun paikan, mistä oli vähemmin vaikea ylösnousta äkkiselle äyräälle.
"Meidän on aika rientää", huusi Pieter-vanhus. "Pedot ovat paenneet Slangopies-vuoren rotkoon, jossa tapaamme heidät ruoansulattajaisia nukkumassa. Poikarukan vaimoa auttakoot muut naiset sopivalla tavalla ruumista hautaan laskemaan".
Mutta kun hän havaitsi että minä kerroin kaikki sekä kokonaisuudessaan, että sen pienimmät pikkuosat, sekä että minä, kertomukseni lopetettuani, nuhtelin häntä siitä itsepintaisuudesta, jolla hän minua epäili matkojeni suhteen, ynnä muistutin hänelle yhtä ja toista, jota hän itse oli nähnyt: että minä kaksitoista vuotta takaperin olin pudonnut tuonne vuoren rotkoon ja lopuksi että minä olin palannut takaisin vieraassa ja perin oudossa puvussa rupesi hän tulemaan epätietoiseksi, eikä tietänyt mitään vastata.
Kun hän toisen kerran koetti, iski hän kannukset hevoisen kupeisin; se keino auttoi; hevoinen hyppäsi, saapui etujaloilla vastaiselle reunalle ja pysähtyi tuokioksi siihen; sitte päästivät ratsastaja sekä hevoinen yhtaikaa viuhuvan äänen, joka kaikui ympäri tannerta. Maa luikahti hevoisen jalkain alta; se tavoitti vielä etujaloillaan, mutta katosi rotkoon.
"Enhän minä sitä tiedä," vastasi hän, "mutta kansa tällä paikkakunnalla väittää, että te olette tuo historiassa kerrottu Jerusalemin suutari, joka aina Kristuksen ajoista saakka astuskelee pitkin maailmaa... Mutta jota lähemmin minä teitä tarkastelen sitä vilkkaammin muistan erästä vanhaa ystävätäni, joka kaksitoista vuotta sitten hukkui tämän vuoren kukkulalla olevaan rotkoon."
Viidentenäkolmatta päivänä jatkoi retkikunta matkaansa; sen miehistö oli kuitenkin melkoisesti vähentynyt, sillä muutamia oli kuollut rotkoon, toisia karannut. Tie vei erään seudun kautta, joka oli verrattoman ihana.
Kaikki kyyneleet putosivat rotkoon, paitsi yhtä, jonka tuuli kantoi järveen. Se ei helmeksi muuttunutkaan, mutta siitä Vellamon neitonen syntyi. Tämä istahti lumpeen lehdelle kiikkumaan ja lauloi: "Tule, tule neiti nuori, Tule, Inkeri ihana!
Päivän Sana
Muut Etsivät