United States or Estonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Väliin minä matkustin rautatietä myöten tahi kyytihevosilla, mutta sattui usein, että minun täytyi kulkea syrjäteitä ja harvaan asuttujen seutujen läpi, jolloin oli mukavampi matkustaa omalla kärryllä ja hevosella. Minun kärryni oli ilman kuskilaudatta, mutta oli varustettu nahkaisella katoksella, jota voitiin laskea alas milloin mieli teki.
Mutta Ville käski Mattia ja Liisaa tulemaan ja katsomaan rautatietä... Kaksi kapeata rautakaistaletta ... ja pölkkyjä poikkitelaisin ... vieri vieressään ... yhtä suoraa silmän kantamattomaan ... ihan päätä pyörrytti, kun sinne katseli ... ja toisaannepäin yhtä samaa aukeata ... ja kapeni vähitellen...
Sinne ei vielä siihen aikaan ollut rautatietä, vaan täytyi ajaa hevoskyydillä, joka entinen kulkutapa muuten olikin paljon hauskempaa ja runollisempaa. Mutta hitaasti se kävi. Nuoskeata lunta oli viimeisen sateen jälkeen vielä kosolta maantiellä, se tarttui paakkuina reen jalaksiin ja raskautti kulun.
Taidat olla vähän ikäänkuin velttomies; kolme viikkoa kesäisiä päiviä olit rautatietä tekemässä, etkä sitä vieläkään valmiiksi saanut. Ethän vain kesken työtäsi jättäne? En minä työtäni keskoiseksi jätä. Onhan minulla päiviä, ja jos eivät omat päivät riitä, niin haenpa Ylätuvan Yrjöltä lisää. Oikein, Jussi, oikein!
Kunhan ette vain menne rautatietä katsomaan?... Kaikki ne sinne nyt menevätkin ... minulla ei vain ole ollut vielä niin paljon joutilasta aikaa... Matti käänsi puheen toisaalle. Hyväkös on karhita? kysyi hän. Mikäpähän siinä lie ... pölistähän tahtoo vähän kuiva pelto ... vaan siinähän menee... Pitää lähteä, sanoi Matti, kun olivat vähän aikaa seisoneet ja toisiaan katselleet.
En koskaan ollut ajatellut sinne rautatietä olevan ja kumminkin oli se aivan todenmukaista, sillä sielläpäin oli kaksi tai kolme suurta kaupunkia. Huvijuna oli lähtevä seuraavana päivänä, joka oli joulun-aatto, ja menevä myös Thornburyyn, jonne matka edes takaisin kolmannen luokan vaunuissa maksoi viisitoista killinkiä.
Menkää nyt vain rautatietä katsomaan, kehoitti ruustinna yhä. Liisa katsoi Mattiin, mutta Matti ei virkkanut mitään... Jokohan olisi mennä ... ei tiedä ... kyllä kai siinä olisi katsomista. Ja ajaa sillä pitää myöskin vähän matkaa. Ei toki meillä ole varoja lähteä semmoisella ajamaan ... hyvä, kunhan saadaan nähdäkään, vanhat ihmiset.
Kaikkea tätä ei luonnollisesti voi tehdä yhtenä päivänä. Saharan rautatietä ei ole vielä rakennettu, siellä on 2,500 kilometriä paljasta erämaata, jota ei mikään yhtiö juuri mielellään tahdo ottaa haltuunsa, ja siellä täytyy aluksi olla sivistystä, löydettävien kaivoksien yhä kasvavine tuotantoineen täytyy hankkia emämaalle tähän tarkoitukseen rahoja.
Kun Hangon rata rakennettiin ja se tuli kulkemaan pitkiä matkoja hänen maitansa pitkin, ei hän tahtonut koskaan nähdä koko rautatietä, vielä vähemmin sitä myöten matkustaa. Tuollainen laitos ei sopinut hänen mielestään meidän köyhään, harvaan asuttuun maahamme; se toi mukanaan enemmän pahaa kuin hyvää ja muodosti jälleen yhden askeleen ihmisten yhdenmukaistumiseen päin.
Se on kuin kristityn vaellusta kaitaista tietä... Ja nyt sinne ajetaankin rautatietä, niinkuin mitä muuta maailman leveää tietä tahansa. Mutta olkoon menneeksi! ajattelin. Samahan tuo lienee, miten perille tullaan, kunhan kerran tullaan... Kerrotaanhan miehistä, jotka ovat tulisissa vaunuissa ajaneet ylemmäksikin...