Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Se oli aina totinen; mutta, kun se oli hyvin totinen, niinkuin nyt, oli siinä jonkunlainen värähdys, joka kokonaan voitti minut. Minä istuin ja katselin häntä, kun hän loi silmänsä ompelukseensa; minusta oli, kuin olisin yhä kuunnellut häntä; ja tämän äänen soidessa himmentyi Steerforth, vaikka sydämestäni rakastin häntä.
Minä asetin tämän vakaasti eteeni. Mitä enemmän rakastin häntä, sitä enemmän tuli minun aina muistaa se.
Mutta se ei hyödytä minua, että olen nunna, sillä minä rakastin Eberhardia ensin, vieläpä rakastin häntä kaikkein enemmän; ja nyt, kun hän on kuollut, en minä rakasta ketään eikä minulla ole mitään toivoa taivaassa eikä maan päällä. Kyllä minä koetan olla häntä ajattelematta, koska he sanovat, että se on synti; mutta minä en voi ajatella mitään onnea ilman häntä, vaikka ijäti koettaisin."
Sen taivaan alla, joka niin usein näytti ihanammin kaartuvan, kun se jalo tään alla asteli. He näistä ikkunoista ovat katselleet ulos, neljä, viis päätä päälletysten. Näiltä ovilta he jaloin ovat kuopaisseet ja päätään nyökyttäneet, kun hän katsahti alas niihin jänishousuihin. O, minä rakastin heitä yhtä paljon kuin he kunnioittivat häntä!
Vielä on joku tuntenut myötätuntoa, joku on ihaillut ja joku on pelännyt. Usein ei tarvita juuri mitään, riittää sana, liike, jokin mitätön seikka, johon ei sisälly edes ajatusta. »Ennen rakastin sinua niinkuin veljeäni», sanoo jossain joku Shakespearen sankari, »mutta nyt kunnioitan sinua niinkuin omaa sieluani». Varmaankin sinä päivänä juuri joku olento tuli maailmaan.
Minä olin rakastanut häntä joka hetki yöt päivät siitä saakka, kuin ensin näin hänet. Minä rakastin häntä tänä hetkenä hulluuteen asti. Rakastajat olivat ennen rakastaneet ja vasta rakastaisivat, mutta ei yksikään rakastaja ollut koskaan rakastanut eikä vasta rakastaisi, ei saattanut, taitanut, voinut ikinä rakastaa niin, kuin minä rakastin Doraa.
Minä vannotin häntä katkonaisilla sanoilla, mutta mitä innokkaimmalla tavalla, vastustamaan tätä vimmaa ja kuuntelemaan minua. Minä käskin hänen ajatella Agnesia, Agnesia ja minua yhdessä, kuinka Agnes ja minä olimme kasvaneet toinen toisemme vieressä, kuinka minä kunnioitin ja rakastin Agnesia, kuinka Agnes oli hänen ylpeytensä ja ilonsa.
En voi olla tunnustamatta, että viimein uhkasin mennä Aleksandriassa asuvan Englannin konsulin luokse asiaa ilmoittamaan. Viimeinkin kokoon puristetut huulet aukenivat ja hän ilmaisi koko jutun, katkaisten sitä vähä väliä huokauksilla ja itkuvirroilla. Minä rakastin Alfredia, sanoi hän, vaan hänellä ei ollut varoja naida, eikä isä ottanut asiaa korviinsakaan.
Onko siitä tuskin kuukautta kulunut kuin kuiskasit minulle samaa? Anna. Se oli silloin.. Silloin rakastin sinua. Bartholdus Simonis. Silloin! Mutta nyt? Olisitko tämän viime kuukauden kuluessa luopunut rakkaudestas? Et kuitenkaan? Bartholdus Simonis. Vastaa Anna! Mutta älä vastauksellas vuodata kuoleman myrkkyä sydämeeni! Etkös enää rakasta minua? Anna. En... En taida sinua rakastaa, Bartholdus!
Minä olin kovin pahoillani, mutta tässä oli eräs korkeampi arvostelukanta, kuin järki. Rakkaus oli kaikkia maallisia arvostelukantoja korkeampi, ja minä rakastin Doraa niinkuin epäjumalaani, ja Dora rakasti minua. Minä en juuri sanonut niin; minä lievitin sanojani niin paljon, kuin voin; mutta minä viittasin selvästi siihen, ja minä olin luja siinä. "Hyvä, Mr. Copperfield", lausui Mr.
Päivän Sana
Muut Etsivät