United States or Zimbabwe ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja kun talkooväki pitkien pöytien ääressä hyvällä ruokahalulla ryhtyi ruoka-aineiden kimppuun, niin kävi sekin ainakin yhtä sujuvasti ja yhtä rotevasti kuin äskeinen niittäminen. Musti, talon valpas vartija, rupesi pihalla haukkua vonksuttamaan. Kaikkien silmät kääntyivät ikkunoihin. Aivan oikein!
Pieni piiri oli kokoutunut opettajan ympärille, toiset istuivat pöytien ääressä korttia lyöden, mutta usein hekin höröstyivät kuulemaan mitä opettaja luki tai selitti, ja moni peli meni siten pilalle. Miehet vähitellen alkoivat luottaa opettajaan ja lausua ajatuksiansa enemmin peittelemättä.
Mutta kenties kaikista unohtumattomimpia olivat sittenkin ne hetket, kun pienissä kuoroissa eri pöytien ääreen istuutuneina laivan kannella valoisina, lämpiminä kesäöinä toverien kanssa sulettiin hienoihin, ihanteellisiin mielialoihin.
He vietiin siis nyt suureen saliin, missä jo juhlavieraat olivat täyttäneet useimmat paikat pitkien pöytien ääressä, joille palvelijat par'-aikaa asettelivat runsaita, vaikka talonpoikaisia juhlavaroja.
Hetkisen perästä näkivät ne, jotka tuon metelin vuoksi olivat avanneet ikkunansa, saadakseen selvää sen syystä, portin uudestaan aukeavan ja neljä mustapukuista miestä säikähtyneiden korppien tavoin kiitävän ulos, jättäen maahan ja pöytien kulmille höyheniänsä, se on, takkiensa repaleita ja vaippojensa kappaleita.
Olin edellisellä käynnilläni tiedustellut, eikö talon vieraat vahingoittaneet siellä olevia kalliita kaluja ja kertonut omista ikävistä kokemuksistani: miten ihmiset mieluimmin istuivat nojatuolien käsinojilla kuin itse istuimilla ja saivat ne siten irti, miten he jaloillaan kahnasivat pöytien jalkoja ja ristikoita, joten ne olivat täynnä naarmuja, asettivat kahvikuppejaan soittokoneen kannelle y. m.
Tuskin olivat he lähteneet ennenkuin pikku Inkeri hiipi kyökkiin, jonne hän ennen ei ollut uskaltanut mennä; ja hän kurkisteli pöytien alle, hyllyille, ruoka- ja höystetavarakaappeihin. Sepä oli hauskaa; nyt hän sai hallita siellä. "Minä kyllä pidän huolta päivällisestä," sanoi hän iloisena. Mitä hän nyt valmistaisi?
Arvelematta nuori orja asettui pöytien muodostaman hevosenkengän sisäpuolelle selkä oveen päin käännettynä. Säihkyvin silmin hän katseli juhlavieraita ja lopuksi hänen katseensa pysähtyi hänen isäntäänsä. Kaikki katselivat ihaillen solakoiden jäsenien voimaa ja kauneutta. Tumman pronssin väristä ruumista peitti vain lanteiden ympärillä heleänpunainen vyöhyt.
Kaikki sille nauroivat, ja kun hän tuli pöytien luo, niin häneltä kysyttiin: Sinulla on hauska, Antti? Voi peeveli, kun minulla on hauska! No, istu sitten tähän syömään! Ja ota ryyppy myös! Minä otan ryypyn! Aika oli kulunut huomaamatta ja hetket valahtaneet kuin hieno hieta sormien lomitse.
Se oli rotuvihaa, kansojen vihaa kansoja kohtaan ... vihaa ihmisten kesken, jotka vielä eilen olivat tavanneet toisensa rauhan ilossa, asuneet samojen kattojen alla, syöneet samojen pöytien ääressä, kulkeneet urheilun aseveljeydessä vaarallisimpien kuilujen partaita, samaan köyteen kytkettyinä... Se viha oli ollut aina olemassa, päällä vain hieno sovinnaisuuden kuori.