Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Helähtää virren sävel väkijoukosta. »Linna luja on Jumala» kaikuu yliopiston rappusilta senaatin rappusille, helähtää takaisin Nikolainkirkon seinistä. Kaikki seisovat lakittomin päin. Järjestyksenvalvoja paljastaa hänkin päänsä ja seisoo lakki kämmenellä kuin kenttärukouksessa. Se oli kaunis virsi... Hän panee hitaasti hatun päähänsä. Kyynel kiiltää hänen silmässään.
Siellä täällä seisoi tyttöjä kukkasvihko kädessä, olipa niitä kukkia muutamilla vanhemmillakin. Ihmiset kulkivat edestakaisin kadulla, pysähtyivät puhuttelemaan tuttaviansa, katsoivat Nikolainkirkon kelloa ja ihmettelivät, ettei jo tultu sieltä yliopistosta. Silloin kuului yht'äkkiä riemuhuutoja, ja juosten tuli joukko nuorukaisia ja nuoria tyttöjä yliopiston portaita alas.
Lippuja liehuu ja väräjää joka huipun nenässä ikäänkuin osoittaen sitä hermostunutta eloisuutta, mikä niiden alla mahtaa vallita. Suoraan tuon tervanruskean Eiffeltornin ensimmäisen kaaren kohdalla on samanvärinen hiukan haaleampi kupukatto, ainakin yhtä korkea ja avara kuin Nikolainkirkon torni Helsingissä.
Aamulla kello 10 soitettiin kolmannen kerran. Piti heittää hätäiset hyvästit ja kiiruhtaa kannelle. Oli lempeä tuuli ja lämmin ilma. Päiväpaistetta tulvi tulvimalla rantatorille. Silmiä melkein häikäisivät palttinanvaaleat kivimuurit torin ympärillä ja korkealle kohoava Nikolainkirkon seinä. Torin toisessa päässä lakkaamatta hääri ostajia ja myyjiä.
Senaatin talon pääovi oli ammollaan auki ja sen mustasta kidasta kulki kynnyksen yli tulipunainen kieli, verkavaatteesta tehty, ulos rappusille. Sitä myöten kuului olevan määrä astua ulos hänen, joka valtiopäivät avatuiksi juhlallisesti julistaa. Ja häntä siinä nyt odotettiin, päivän kirkkaasti kullatessa Nikolainkirkon ristejä.
Vihdoin löytyy väylä, ja yön hiljaisuudessa ohjataan laiva satamaan kahden kallionkielekkeen välitse, niinkuin varkain hiivittäisiin. Kaupunki nukkuu, ei näy muita tulia kuin himmeä tuike Seurahuoneen ikkunasta ja Nikolainkirkon valaistu kellotaulu, jota ei näytä kukaan tarvitsevan.
Osa heitä oli kiipeillyt Nikolainkirkon rappusillekin. Suurin osa siellä näkyi olevan naisia; ne seisoivat puuhka edessä ja odottivat, mitä tuleman piti. Useimmat olivat kuitenkin pysyneet maaperässä ja vetäytyneet aivan liki senaatin rappusia, niin liki toimituspaikkaa kuin suinkin pääsivät poliiseilta. Mikä oli sitten se toimituspaikka ja mitä siinä toimitettiin?
Oli kirkas kuutamo, ja Nikolainkirkon torninkello osoitti puoli yhtä, kun nousin kirjaston rappusia, otettuani esille kirjani ja katsottuani varovaisesti, ettei kukaan minua huomaa. Samassa silmänräpäyksessä avasin minä kirjapalatsin oven äänettömästi. Minä suokaa anteeksi me astuimme sisään, kirja liidellen rinnallani, ja ovi sulkeutui kohta yhtä äänettömästi.
Itse kulki hän pitkin katuja aamusta iltaan, teki käyntejä tuttaviensa luona, keskusteli kadunkulmissa uppo-outojen ihmisten kanssa ja koki sotilaan silmällä arvostella nykyisen aseman mahdollisuuksia. Nyt hän seisoi Nikolainkirkon edustalla Aleksanteri II:sen patsaan läheisyydessä ja näki Suomen leijonalipun hulmahtavan ilmaan senaatin, yliopiston ja poliisikamarin harjalta.
Samassa kuului jylhä kumina Nikolainkirkon tornikellosta. Kello löi 12. Minä katsoin säikähtyneenä ukkoa. Ikäänkuin ajatuksissaan seisoi hän siinä. Hetken seisottuaan lausui sitten: "Senkötähden ihmiset minua kovaksi, armottomaksi sanovat, että näin vierittelen heidän tekojensa seuraukset ja tahtonsa vapaan valinnan päätöksistä syntyneen toiminnan tulokset sinne, josta ei mikään konsaan palaja?
Päivän Sana
Muut Etsivät