United States or Japan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivänvarjo ja rintaröyhelö olivat hänen hauskimmat muistonsa, sillä vuosia oli kulunut, ennenkuin ne oli uskaltanut ostaa ja tosi tarpeen vuoksi tarpeettomina pukuunsa lisätä.
Mutta ei siinä kyllin, ettei Eva tiennyt mitään äidistään, hämäräksi hänen muistonsa isästäkin jäi, sillä tämä kuoli, kun Eva oli päässyt viiden vuoden vanhaksi. Hän ja hänen kahta vuotta vanhempi sisarensa Anna joutuivat silloin kahden tädin, *Amalia* ja *Sophie Louise Peranderin*, huostaan, ja *Elias Lönnrot* rupesi heidän holhoojakseen.
Hän tunsi olevansa rajattoman rakkauden ja jumaloimisen esineenä, tunsi, että tuo taipumaton ja vaarallinen mies nyt koko sieluineen ja ruumiineen kuuluu hänelle kuin orja, tunsi, että hän nöyrästi alistuu hänen tahtonsa alle ja tämä tieto täytti hänen sydämensä suurella onnella. Ainoassa hetkessä heräsivät kaikki hänen muistonsa.
Ne olivat taukoamatonta taistelua jokapäiväisestä leivästä, taistelua, joka tosin oli täynnään vastuksia ja puutetta, mutta ei kuitenkaan sisältänyt mitään häpeää eikä hänen kunniantuntoaan loukkaavaa. Sillä hän oli jättänyt nimensä. Jos hän olisi samalla voinut riisua muistonsa, kuten riisutaan tahrattu puku, olisi hänen ollut parempi olla.
Kun hänen herätessään Väinämöinen kysyy, onko Sampo laadittu, vastaa Ilmarinen muistonsa nojalla, että laadittu se on ja ruumiin kätköissä se on, mukana hänellä sitä ei ole. Ei Ilmarinen myöskään ole saanut Pohjan neittä. Siinä suhteessa hän on samassa asemassa kuin Lemminkäinen, vaikka muuten on neidon nähnyt. Ja moneksi aikaa unohtuu nyt Ilmariselta hänen kohtalokas kokemuksensa.
Kun hänen onneton vaimonsa kohta senjälkeen oli kuollut suruun, tuli Maria Skyttestä tosin kreivitär Banér, ja aikakauden löyhä moraali salli hänen pian kreivittärenä palata hoviinkin; siellä hän ulkonaisesti esiintyi kylläkin loistavasti ... mutta onnellinen Maria ei koskaan ollut: hänen muistonsa sekä hänen kovaluontoisen miehensä huonosti salattu ylenkatse katkeroittivat osaltaan nekin hänen elämäänsä ja virittivät hänessä haudankaipuun keskellä loistavaa hovielämää.
Mutta rahat loppuivat, täytyi lähteä kotiin!... Niin no, parasta kai oli, että se oli loppunut, niinkuin oli loppunut. Ja hän kääräisi kaikki nuo kirjeensä ja muistonsa kokoon, lukitsi kirstunsa ja sysäsi sen nurkkaan. Se surumielisyys, joka tuosta syntyi, antoi vauhtia hänen ajatuksilleen, ja hän rupesi miettimään työtänsä.
Helena ajatteli päänsä ympäri, koetti hätäisesti yhteen ajatukseen koota kaikki muistonsa. Ei löytänyt mitään semmoista, jota olisi "synnintaakaksi" voinut sanoa. Vielä toisen ja kolmannen kerran hän koetti vyöryttää esille kaikki mitä sisästänsä tiesi. Ei tullut mitään. Vaikeneminen alkoi käydä tuskastuttavaksi.
Minä tunsin, niinkuin hän oli tuntenut, että meidän välimme ijäksi oli rikkountunut. Mitkä hänen muistonsa minusta olivat, en ole koskaan saanut tietää ne olivat ehkä keveät kyllä ja helposti haihdutetut mutta minun muistoni hänestä olivat niinkuin muisto hartaasta ystävästä, joka oli kuollut. Niin, Steerforth, sinä olet aikoja sitten kadonnut tämän surkean kertomuksen näkymöiltä!
Kun hän heräsi, istui hänen isänsä ja parooni hänen vieressään, ja lääkäri piti hänen kättänsä kädessään. Maria silmäili ympärillensä, ja joka tarkoin olisi katsellut nyt hänen silmiinsä, olisi nähnyt, miten niissä yhä enemmän, sen mukaan kuin hänen ajatuksensa, järkensä ja muistonsa palasi, surun ja kauhistuksen ilme kävi huomattavammaksi.