Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Mitä kaipasin, katsoin yhä olin aina katsonut nuoruuden unelmaksi, joka ei koskaan toteutuisi ja jonka nyt luonnollisella tuskalla, niinkuin kaikki ihmiset, semmoiseksi huomasin. Mutta että olisi ollut parempi minulle, jos vaimoni olisi voinut enemmän auttaa minua ja ottaa osaa niihin moniin ajatuksiin, joissa minulla ei ollut mitään kumppania, ja että tämä olisi käynyt laatuun, sen minä tiesin.
Hän ei ollut moniin vuosiin nähnyt äitiä eikä poikaa, ja siihen aikaan oli Antero vasta kolmen vuoden ijässä. »Kylläpä teillä on tekemistä», sanoi hän, »jos teidän pitää etsiä poikaa, joka on sillä tavalla jättänyt teidät; mutta arvattavasti hän on sodassa niinkuin muutkin. Tuskinpa on koko maassa kymmentäkään miestä, joiden ei tarvitse pitää kruunun nuttua, jos vain siihen kykenevät.»
Se oli autioksi jätetty; se oli määrätty hävitettäväksi, mutta sen hävityksen päivä ei ollut vielä tullut. Sen lattia oli lahonnut, sen seinät olivat mädänneet, sen akkunat olivat pirstaleina. Se oli raunio. Siinä ei ollut kukaan moniin aikoihin enää asunut. Ei kerjäläinenkään siinä suojaa hakenut. Tämä mökki suojaa nyt kesäisenä yönä ihmistä. Vaan se ihminen on itse raunio.
Jos sitä vertaa meidän aikamme suuriin, joka päivä lähteviin laivoihin ja sitäpaitsi monen moniin pienempiin saaristopursiin, niin huomaa, ett'ei liikeolot merelläkään olleet sen vilkkaampia kuin maalla. Kaikesta huomattavasta, yhden ihmisijän aikana tapahtuneesta kehityksestä onkin ehkä juuri nykyisin vallitseva yhdysliikenteiden vilkkaus hämmästyttävin.
Krokelbystä tallusteli Sakris takaisin työpaikkaansa kaikkein suorinta tietä: kesätietä, jota hän ei ollut sattunut kulkemaan moniin vuosiin. Ja tultuaan korpeen hän yhtäkkiä joutui ihmeisiinsä, sillä sinne oli kohonnut aivan uusi kylä, sinnekin. Tiettävästi jo ennen sotaa. Sievoinen kylä, märkään ja pelottavaan kuusikkoon...
Vasta itse jouluyönä, jolloin maailman valkeus astui alas kuoleman varjojen maahan, selkeni taipumaton taivas, ensimmäinen pakkanen tuli, ja joulupäivänä klo 11 edellä puolenpäivän, väen kirkosta tullessa, näkyi aurinko, jota ei oltu nähty moniin pitkiin kuukausiin. Samalla virkosi toivo uuteen eloon onnettomain sydämissä eikä se heitä nyt pettänytkään.
Hänen rakastettu sininen rykmenttinsä hajoitettaisiin, jonka kanssa hän oli ottanut osaa niin moniin vaaroihin ja saanut niin monta voiton seppelettä. Sanoma hänen äitinsä kuolemasta ei olisi kentiesi koskenut häneen kovemmin kuin tämä surusanoma.
Professori ei ollut nähnyt moisia kasvoja moniin aikoihin, eikä niitä tavatakaan aivan joka päivä, kaikkein vähimmän suurissa kaupungeissa, joissa ympäristö painaa leimansa ihmisiin, eritotenkin herkkään nuorisoon. Pikaisesti muisteli hän mielessään kaikkia niitä kasvoja, joita hän oli ollut tilaisuudessa lähemmin tarkastelemaan, varsinkin kotonaan.
Uhripappien oli kuitenkin lupa nousta maihin niemen puoleltakin, ja kun Jorma aikoinaan oli ollut ylin uhrien toimittaja ja pyhän vuoren korkein kaitsija, astuivat miehet vuoren piiriin lähimmästä paikasta läheltä niemen kärkeä. Ei ollut Jorma, sitten kun heitti tietäjän toimen veljensä pojalle, näiltä paikoin moniin vuosiin vuorta lähestynyt.
"Minä koettelen", lausui hän tavallisesti, "Jumalan sanaa miettimällä vahvistaa itseäni pahaa viettelystä vastustamaan. Ihminen sillä sijalla kuin minä olen ei ole kellenkään vastuunalainen muille kuin Jumalalle, mutta tämä itsenäisyys juuri saattaa moniin kiusauksiin, joita vastaan me emme koskaan voi olla kyllin valveilla." Hänen elämänsä oli kuvaus hänen Jumalan pelvostansa.
Päivän Sana
Muut Etsivät