Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. kesäkuuta 2025
Hän kiukustui hyvin, kun mulattivaimoa ei mistään ruvennut löytymään. "Missä hän nyt piileksii?" kysyi hän miettivästi itsekseen. "Hän ei ole mitenkään voinut karata pysäyspaikoissa maalle, sillä joka paikassa olin minä katsomassa. Kello kymmenen, kaksitoista, kaksi oli hän vielä laivassa. Kello neljä samoin. Mihin helvettiin hän nyt on päässyt?"
»Ihmiset sanovat, että aika kuluu kuin virta» tuumaili Erkki miettivästi. »Ei se minusta kuitenkaan mene niin pian.» »Ei minustakaan.» Eevi oikaisihe melkein loukkautuneena. »Me olemme jo niin monta monta vuotta yhdessä leikkineet, emmekä vielä ole tulleet tään suuremmiksi.» »Ehkä se menee, kun tulen kouluun.»
Mutta vielä enemmän ilahduttaisi minua, jos te olisitte minut täysin ymmärtäneet. Sitä en tiedä, vastasi joku miettivästi. Mutta joka tapauksessa minä uskon sinuun ja sinun Jumalaasi. Etkö mieluimmin omaasi? Hän on omani, koska kerran olen Hänet täysin omistanut. Oli turha selittää hänelle, että oli tosin hyvä uskoa Jumalaan, mutta vielä paljon parempi ymmärtää ihmisiä ja koettaa suvaita heitä.
"Oletteko syöneet päivällistä?" kysyi Mr. Wickfield, viitaten kädellänsä pöytää kohden. "Kiitoksia. Minä menen päivällisille", lausui Mr. Maldon, "serkkuni Annien luokse. Jumalan haltuun!" Paikaltansa nousematta katseli Mr. Wickfield miettivästi hänen jälkeensä, kun hän meni ulos.
"Oo", huudahti isä vaipuen polvilleen tyttärensä viereen, tarttuen hänen käteensä sitä suudellen: "omaisuuteni, elämäni annan sille, joka rakkaan lapseni vaan pelastaa". Kivisydän tarkasteli miettivästi tyttöä, kääntyen sitten isään hän kysyi: "Mikä tauti häntä vaivaa?" "Oi", vastasi isä, "parantumaton tauti, hän sai käärmeen pureman". "Kauanko siitä on", Kivisydän kysyi.
Näin pitkälle oli Johannes päässyt mustasukkaisissa mietteissään, kun hän äkkiä kuuli Liisan kysyvän jotakin Muttilalta. Minä olen nähnyt teidät ennen jossakin, sanoi Liisa. Mutta missä? Minut? ihmetteli Muttila. Mahdotonta! Siinä tapauksessa minäkin muistaisin sen. Odottakaapas! jatkoi Liisa miettivästi. Minä muistan sen kyllä... Niin, nyt minä sain kiinni siitä!
Heikin pää oli käden varaan painunut, ja ikäänkuin tietämättä mitä teki, seurasi hän silmin Eevin piirustuksia hiekassa. »Kunpa tulisi kotimme todella valon pesäpaikaksi, majaksi monelle maailman matkalaiselle», jatkoi hän miettivästi. He vaipuivat kumpikin hetkeksi ajatuksiinsa.
Maria Ivanovna katsoi miettivästi milloin minuun, milloin tielle eikä nähtävästi vielä ollut ennättänyt oikein tointua. Olimme vaiti. Tunteemme olivat liiaksi rasittuneet. Huomaamattammekin tulimme parin tunnin kuluttua läheiseen linnaan, joka sekin oli Pugatshevin vallassa. Siellä muutimme hevosia.
Mitäs jos todellakin pojasta. Aivosavu, se ajatuskyky tuntui aivan yhtäkkiä selvenevän. Hän sylkäsi miettivästi ja arveli, tosin umpimähkään, kuten hänen tapansa henkisissä asioissa oli: »Ka hyväpäinen poikahaan se on!» Sen uskoi nyt äitikin, innostui ja tiedusti, vielä kerran kuullaksensa: »Sanoko mestarjkii niin ... jotta se on hyväpäinen?»
Päivän Sana
Muut Etsivät