Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. marraskuuta 2025
Marianne huomautti tähän kummastuneena, että Valentinen pitäisi itse tuntea hänet, koska oli ollut jo kaksi kertaa tekemisissä hänen kanssaan. Niin kyllä, mutta se rauhoitti Valentineä, kun hän kuuli muittenkin vahvistavan todeksi hänen ansionsa.
"Minähän pyysin sinua olemaan lähtemättä ulos näin myöhään. Etkö sinä pelkää kulkea yksinäsi tiellä?" Marianne purskahti nauruun. "Pelkääkö? Yöhän on niin ihana! Muuten ... etkö sinä pidä siitä, että minä tulen tänne saadakseni tervehtiä sinua kymmentä minuuttia aikaisemmin?" Mathieu tuli kyyneliin asti liikutetuksi hänen kaunistelemattomista sanoistaan.
Hän tunsi inhoa ja hän antoi vaimolleen viittauksen, että otettaisiin jäähyväiset. "Joko te nyt menette?" huudahti Valentine. "Minä en tahdo estää teitä, jos te tunnette itsenne väsyneeksi." Kun Marianne pyysi Valentinen tervehtimään lapsiaan hänen puolestansa, sanoi hän: "Se on totta, te ette ole tavannut heitä! Ei, ei, odottakaa, minä tahdon, että itse saatte tervehtiä heitä."
Te olette hoviväkeä, ja teidän täytyy tulla mukaan. Ajattele, kuinka komea kulkue siitä tulee, kun me kaikki sitten lähdemme asemalta kotiin!" Marianne ei voinut muuta kuin nauraa ja suostua. "Tässä on marssisuunnitelma", jatkoi Rose. "Minä olen järjestänyt kaikki. Frédéric ja minä menemme polkupyörällä, se on nykyaikaista.
Ja vielä kerran tällä paikalla, kätkeytyneenä lapsensa kanssa nuoreen ruohostoon, antoi Marianne hänelle rintaa, lapsi oli ansainnut tämän juhla-aterian, sanoi hän hymyillen, vaikka sen aika ei oikeastaan vielä ollut.
Ja kun Mathieu oli saanut kaikki kuntoon, kehoitti Marianne häntä menemään konttooriinsa, kuten tavallista. Mutta Mathieu kieltäytyi; hän tahtoi lähettää sanan, että hän ei voi tulla. Sillä aikaa kuin Mathieu pani vuoteensa kokoon ja puki päälleen, keskustelivat he niistä toimenpiteistä, joihin nyt olisi ryhdyttävä.
Hän ei nauranut enään niinkuin ennen, hänen rohkeat kasvonsa loistivat jonkinlaisesta pilkallisesta himosta kajastuen hiusten punertavaan väriin. Syntyi sangen pitkä äänettömyys aivankuin hän olisi tahtonut saattaa Mathieun hämmennyksiin ja voittaa hänet. "Kiltti Marianne voi ehkä hyvin?" "Kyllä, kiitos." "Ja lapset varttuvat?" "Niin tekevät."
Meidän täytyy uudelleen toivoa, meidän täytyy taistella uusi taistelu ja voittaa ja elää!" Marianne oli menettänyt kaikki voimansa, hän oli kuin tappion kärsinyt. "Ei, minulla ei ole tarmoa, minä olen voitettu. Ulkonaiset haavat ovat aina parantuneet. Mutta tämän haavan on tehnyt minun oma vereni, tämä on sisäistä verenvuotoa, joka tukehuttaa minut.
"Voitko ajatella", sanoi Marianne, "rouva Lepailleurillä oli pikku Antonin, kolmen vuotias pienokaisensa mukanaan, ja kun minä kysyin, koska ne muut syntyvät, pahastui hän ja sanoi, että ne muut voivat hyvin mielellään jäädä sinne, missä ovat. Nuori, neljänkolmatta vuotias vaimo seitsemänkolmatta vuotiaan miehen kanssa! Ovatko siis talonpojatkin jo tulleet niin pitkälle?
Ja minäkö näyttäisin iloista naamaa huonossa pelissä niinkuin sinä, rakkaani, minäkö olisin kärsivällinen ja iloinen, jos minulla ei olisi paha omatunto ja minun täytyisi sanoa itselleni, että tämä yhä paheneva olotila, jossa me olemme, on omaa työtämme. Niin, niin, me olemme käyttäytyneet ajattelemattomasti ja tyhmästi." Hänen puhuessaan kummasteli Marianne yhä enemmän.
Päivän Sana
Muut Etsivät