United States or Mali ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vaikka he eivät voineet millään todistuksella näyttää esteettömyyttään, ei minulla ollut sydäntä jättää heitä vihkimättä, kun he jo olivat eläneet kahdeksan vuotta ilman kirkollista siunausta ja heillä oli jo useita lapsia. Erään Porvoosta kotoisin olevan ukon tapasin mainitussa kylässä. Hän ei ollut nähnyt luteerilaista pappia 26 vuoteen.
Oli lauvantai, kun minä tulin Tomskiin. Heti panin useampia ihmisiä liikkeelle etsimään suomalaisia. Seuraavana päivänä olikin suomalaisia 15-20 henkeä kirkossa. Tomskissa löytyy kaunis luteerilainen tiilikirkko ja siinä urut. Kun ei ketään luteerilaista pappia ollut käynyt Tomskissa kahteen vuoteen, täytyi minun viipyä siellä hiukan yli viikon.
Osa lähetettiin nimitäin Ustj-Kamennogorskiin, toiset kruunun verkatehtaihin Omskissa, polttimoihin Taran luona, kullanhuuhtomoihin Altailla tai myös aina Nertshinskiin Baikalin takaisessa alueessa. Vaellus määrättyyn paikkaan voi kestää vielä yhden vuoden lisäksi. Kun he tulivat määräpaikkaansa, tapahtui luultavasti useimmiten, etteivät he koskaan enää tulleet luteerilaista pappia tavanneeksi.
He olivat muuttaneet Bugenesta jo monta vuotta sitten ja olivat oleskelleet milloin missäkin venäläisissä kylissä. Tytär ei ollut koskaan nähnyt luteerilaista pappia ja oli siis vielä ripille laskematon. Kaiken tämän sain tietää jo ensimmäisenä iltana. Lukijalla ei juuri voi olla muuta käsitystä puuttomalla arolla olevasta kylästä kuin että se ja sen ympäristö on erittäin kolkkoa.
Ensimmäinen virkamatkani Om-siirtokuntaan 1885. Kun tulin sinne, sanottiin että minun olisi pitänyt poiketa oikealle paljo ennen ja että minä nyt olin tehnyt 70 virstan mutkan. Kuultuani kuitenkin, että kylässä asui lähemmä sata luteerilaista, rauhoituin ja jäin yöksi sinne. Aamulla k:lo 5 lähetin sanan eräälle suomalaiselle, joka heti tuli kestikievariin.
Tänä aikana kävin minä kaupungin kolmessa vankilassa ja löysin niissä noin viisikymmentä luteerilaista, joista kaksikymmentä oli Suomesta. Suomalaiset olivat joko kaivantotöistä karanneita tai myös Suomesta tänne lähetettyjä murhamiehiä, joita vietiin edemmä itään päin. Eivät he aivan hiukkaa hämmästyneet, kun minä tervehdin heitä suomeksi.
Minä pidin paraana heille perustaa oman siirtolan, vaikka minulla ei ollut mitään vastaan että he eläisivät lähellä luteerilaista siirtolaa ja ystävällisissä väleissä sen kanssa. Ilma oli ensimmäisinä päivinä Astshagulissa ollessani ollut sateista ja eräänä yönä kävi hirvittävä ukon-ilma kylän yli. "Pahan ilman jälkeen antaa Jumala auringon paistaa", sanotaan, ja niin kävi nytkin.
Sillä vaikka täällä asuu pari kolme tuhatta luteerilaista, niin lienee mahdotonta saada heitä minkäänlaiseen uhraukseen kirkon rakentamiseksi. Useimmat ovat niin köyhiä että heillä tuskin on vaatteita millä itseään verhoisivat. Seurakuntaa oli koolla varsin runsaasti ja järjestys erittäin hyvä.
Aivan odottamatta tapasimme tässä kaukaisessa kaupungissa erään suomalaisen, neiti Molanderin Pietarsaaresta. Hän oli elänyt viisikolmatta vuotta Siperiassa ja oli nyt kätilönä Kuznjetskissa. Koko tänä aikana ei hän ollut tavannut luteerilaista pappia, sekä oli unohtanut pois äidinkielensä melkein kokonaan.
Arveltiin että noin viisikymmentä luteerilaista työskenteli läheisillä huuhtomoilla. Mitä heidän aineellisiin oloihinsa tulee, niin ei siitä ole mitään sanottavaa. Terveellistä ja voimakasta ruokaa annetaan heille sekä hyvä palkka, mutta onpahan myöskin työ raskasta ja vaivaloista.