United States or Pakistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Eikä hän silloin olisi koskaan tahtonut laskea minua pois luotansa.» »Ja nyt on kaikki lopussa niin sinulta kuin minultakin. Vielä minun kuitenkin on vaikea käsittää, ett'ei Miihkali enää koskaan palaisi. Minä olen odottanut sitä ja siihen luottanut aina siitä asti, kun hän läksi, ja tänään odotin minä häntä niin varmaan, kuin emme olisikaan koskaan olleet erossa.»
Tässä käänsi tyttö hänelle selkänsä, ja poistui niin nopeasti että muutaman silmänräpäyksen kuluttua oli kadonnut hänen näkyvistänsä. Harmistuneena puri hän alahuultansa ja heitti sikaarin luotansa kauvas nurmikolle.
"Niin, niin, Ilse on nyt lykätty syrjälle, eikä hänellä enää ole mitään sanomista", sanoi hän lykkäämättä minua luotansa. "Vai niin, sen täytyi tapahtua.
Nyt on minun ja pojan niin hywä olla", puheli emäntä iloissaan ja oli kiertämäisillään kätensä isännän kaulaan, mutta tämä työnsi yhtäkaikkisesti hänen pois luotansa ja meni yrmeän näköisenä pois. Syyslukukausi oli tullut ja Jykylän Anttipoika on nyt sisäänkirjoitettu kansakoulun oppilas.
Nuorukainen katsoi ylös; ilon leimaus lensi hänen kasvojensa yli, hän viskasi lapion luotansa, ja huudahtaen: "veljeni! Leo!" heittäysi hän Leon avoimeen syliin.
L *n kasvot kirkastuivat, hän tarttui Gabriellen käteen ja tahtoi sanoa jotakin, mutta Gabrielle riensi hänen luotansa isänsä luokse ja tarttui hänen käsivarteensa. Jacobi talutti Petreaa. He olivat iloiset ja tuttavalliset yhdessä niinkuin onnelliset sisarukset. Petrea kertoi hänelle mikä oli hänen nykyinen onnensa, mitkä tulevaisuutensa toiveet.
Ei, ei, sanoi hän, sinun pitää elää, kunnioitettuna ja puhtaana; sinun pitää elää, riemuitaksesi vihollistesi kostamisesta. Mylady työnsi hänet hiljaa pois luotansa, vaan lumosi hänet silmäyksellään; Felton syöksähti hänen luoksensa, syleili häntä ja rukoili häntä kuin jumalallista olentoa. Oi, kuolema! kuolema! sanoi hän summentaen ääntänsä, kuolema ennemmin kuin häpeä!
Monta kertaa oli hän yksinäisyydessään kaivannut hänen iloista ja hauskaa lauluaan ja ajatellut, eikö hän ollut epä-rehellinen sekä miestä että itseänsäkin kohtaan, kun niin jyrkästi oli ajanut hänet pois luotansa.
Vihdoin pani hän paperin luotansa, nousi ylös, käveli muutamia askeleita lattialla, mutta hän seisahtui yht'äkkiä. Hän näkyi unhoittaneen kaikki kuin häntä ympäröi, mutta yht'äkkiä näkyi hän huomanneen kapteenin, hän kurotti kätensä, sanoen: Eikö totta, kummallinen historia!
Purpurankeltaisesta sardonipohjasta oli veistetty valkoisen, kauniin kreikanmuotoisen naisen rintakuva. Otsa rypyissä katseli Mesembrius kameakiveä, käänsi päänsä pois ja katsoi taas tarkkaan, mutta yht'äkkiä lykkäsi hän sen inholla luotansa ja painoi murtuneella mielin harmaan päänsä rintaa vasten. "Miksi synkistyvät kasvosi?" kysyi Manlius. "Tunnetko tätä sormusta, tunnetko sen omistajaa?"