United States or Isle of Man ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ihana oli näköala tuuheille, lehväisille rannoille päin, joiden välitse peilikirkkaat lahdelmat luikertelivat niinkuin hopeanauhat vaaleanvihreällä samettimatolla.
Vain luolan oikealla ja vasemmalla laidalla oli tyhjää tilaa, ja kaksi aukkoa vei käytäviin, jotka eivät olleet aivan pimeät, sillä niitä valaisivat väräjävät, virvatulen kaltaiset tulenkielekkeet, jotka milloin käärmeitten lailla luikertelivat pitkin tahmaista, epätasaista kalliopohjaa, milloin poukahtaen kimmahtivat ylös luolan hämärään hävisivät äkkiä kokonaan, ilmaantuakseen taas yhtä äkkiä entistä kirkkaampina ja elävämpinä.
Milloin ne liitelivät ihmispäällä varustettuina varpushaukkoina tahi Ibis-lintuina ilmassa hervottomasti ja hitaasti siipiään liikutellen, milloin kulkivat harmaina ruumiittomina varjoina erämaan poikki, milloin käärmeinä luikertelivat sannassa, milloin taas ryömivät kuin nälkäiset koirat ulvoen holvien ovilla.
Täällä laaksossa kävi tie vetiseksi ja tukalaksi kulkea, jonka tähden Laurin taas täytyi tarkemmin pitää silmällä, kuinka hevonen astui tuota koleaa, kivistä tietä. Yht'äkkiä teki tie milt'ei ympyrän mutkan toista kangasviertä kohti, jossa raitiot luikertelivat kivien lomitse ja vihdoin päättyivät syvänteeseen, josta monta aikaa takaperin oli otettu hiekkaa ja jossa nyt kasvoi varsin hyvä metsä.
Hänen mielensä ilahtui niinkuin sen, joka äkkiä huomaa olevansa rikkaampi kuin luulikaan. Sillä missä hän muisti ennen olleen vaivaisia töllejä ja hajanaisia peltotilkkuja korpirämeikköjen erottamina, siellä nyt pitkät yhtenäiset sarat työnsivät tieltään metsänrintaa ja iloiset kyläkujat luikertelivat taloista taloihin. Kaikki oli kuin jättiläiskäden luomaa.
Vuorenhuippuja, kallion-ulkonemia, keilanmuotoisia ja holvimaisia mäkiä kohosi joka suunnalla, ja jääkylmät virrat luikertelivat esiin halenneiden ja alasvierreiden kallioiden välissä tai kovasti kohisten laskivat eteenpäin luonnon tekemien kivisiltain alitse.
Fonn lähestyi Knutia ja alkoi puhua »uudenaikaisista aatteista». Häntä kauhistutti se, miten ne käärmeen tavalla luikertelivat mieliin niitä oli kaikkialla, meidän kirjallisuudessamme, meidän taiteessamme, meidän musiikissamme, meidän kouluissamme, meidän keskusteluissamme.
Voi sitä kurjaa, joka silloin käärmeen pistimellä koskettaa sellaista sydäntä, joka on auringon puhtaimman säteen arvoinen. Te ette ole mitään rikkonut, eikä teillä sen vuoksi ole mitään sovitettavaa, lausui Albert, nostaen maasta polvistuneen tytön. Aurinko alkoi laskea. Maalaisväki oli jo päivätöistään palannut majoihinsa, ja pienet kylä- ja talotiet luikertelivat autioina hiljaisen metsän läpi.