United States or Romania ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Hän tietää, mitä hänen tulee tehdä, ja hän tekee sen". "Siitä olen varma", lausuin minä. Littimer kosketti hattuansa niinkuin kiittääksensä minua hyvästä ajatuksestani, ja minusta tuntui kuin olisin ollut noin kahdeksan vuoden vanha.
Sanalla sanoen, me lähdimme kaikkien asian-omaisten meitä kaivatessa ja ihmetellessä ja jätimme paljon ihmisiä suruun jälkeemme. "Jäättekö pitkäksi aikaa tänne, Littimer?" kysyin minä, kun hän seisoi ja odotti, että vaunut lähtisivät. "Ei, Sir", vastasi hän; "arvattavasti ei aivan pitkäksi, Sir". "Hän tuskin saattaa sanoa sitä nyt", muistutti Steerforth huolimattomasti.
Littimer, levottomasti käsiänsä hieroen, "ja jota, niinkuin olisi luullut, kaikissa tapauksissa olisi sopinut katsoa hyväksi aikomukseksi, silloin ilmestyi nuori nainen oikeassa luonnossaan. Hurjempaa ihmistä en ole koskaan nähnyt. Hänen käytöksensä oli kummastuttavan paha. Hänessä ei ollut enemmän kiitollisuutta, enemmän tuntoa, enemmän kärsivällisyyttä, enemmän järkeä, kuin kannossa tai kivessä.
Jollen olisi ollut varoillani, olen vakuutettu, että hän olisi vuodattanut vereni". "Sitä parempana minä pidän häntä", arvelin minä harmistuneena. Mr. Littimer notkisti päätänsä, niinkuin sanoaksensa: "Todella, Sir? Mutta te olette kovin nuori!" ja jatkoi kertomustansa.
Minä olin hyvin mielissäni, kun huomasin, ettei Littimer ollut siellä, vaan että meitä passasi eräs kaino, nuori kamari-neitsyt, jolla oli siniset nauhat lakissansa ja jonka silmät, kun sattumalta kohtasin ne, paljon enemmän miellyttivät eivätkä likimainkaan niin hämmentäneet minua, kuin tuon arvokkaan miehen silmät.
Littimer oli seisahtunut samalla silmänräpäyksellä, kuin aloitin, ja kuunnellut ainaisella, levollisella tavallaan. "Kiitoksia, Sir. Mutta te suotte minulle anteeksi, jos sanon, Sir, ettei tässä maassa löydy orjia eikä orjanpäälliköitä, ja ettei ihmisten ole lupa omin käsin lakia laskea. Jos niin tekevät, on se vaarallisempi heille itselle, luulen minä, kuin muille.
"Hän on ehkä kuollut", lausui Miss Dartle hymyillen, niinkuin hän olisi juljennut potkaista onnettoman tytön ruumista. "Hän on ehkä hukuttanut itsensä, Miss", vastasi Mr. Littimer, käyttäen tätä syytä, puhutellaksensa jotakuta. "Se on sangen mahdollista. Taikka hän kenties sai apua venemiehiltä ja venemiesten vaimoilta ja lapsilta.
"Minä olen suuressa kiitollisuuden velassa teille, Sir", vastasi Mr. Littimer. "Täydellisesti onnellinen". "Eikö mikään asia enää vaivaa mieltänne?" sanoi kysyjä. "Jos niin on, mainitkaat se, Kahdeksankolmatta". "Sir", arveli Mr. Littimer ylös katsomatta, "jolleivät silmäni ole pettäneet minua, on täällä läsnä eräs gentlemani, joka oli tuttu minun kanssani entisessä elämässäni.
"Kahdeksankolmatta", sanoi joku lasisilmäinen gentlemani, joka ei vielä ollut puhunut, "te valititte viime viikolla, hyvä toverini, chokladia. Kuinka sitten on laita ollut?" "Kiitoksia, Sir", lausui Mr. Littimer, "kyllä se on ollut paremmin laitettu.
"Juuri niin, Ma'am ja kerroin, mitä tiesin. Minä en luule", arveli Mr. Littimer hetken mietittyään, "että on mitään lisättävää. Minä olen tätä nykyä ilman virkaa ja olisin onnellinen, jos saisin jonkun kunniallisen paikan". Miss Dartle katsahti minuun, niinkuin kysyäksensä, oliko muutoin mitään, jota minä tahdoin tiedustella.