Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. kesäkuuta 2025
Lapsia et sinä saa temmata minulta. Siinä saa laki päättää välimme. Hyvä! Vetoo vaan tuomioistuimeen. Laki on tuomitseva minun edukseni. En minä, vaan sinä olet rikkonut avioliittomme ja menettänyt isänvelvollisuutesi. Taas muutaman minuutin äänettömyys. Leonard kohotti äkkiä päänsä. Missä on todistajat, jotka ovat kuulleet minun tunnustavan erehdykseni? kävi hän sanoiksi ivallisen rohkeasti.
Hän kiirehti ilmoittamaan siitä kirjeessä, joka oli täynnä mitä toivehikkaampia tulevaisuuden suunnitelmia, puolisolleen, joka luonnollisesti hänkin ilolla tervehti tätä paremman ajan koittoa. Rahat maksettiin. Leonard astui vankilasta ja kiiruhti perheensä luo. Hämmästyneenä katsahti hän ympärilleen vaimonsa pienessä, hupaisessa kodissa.
CONON. Hän on huoneessani, Ilonen ja raitis, sama kuni ennen, Mutta ilosempa toki hetkel tällä. KASPER. Sen mä luulen, sen mä luulen, Leonard, Päästyäsi monest kiljuvasta myrskyst Yli monen ammottavan kuolon kidan. Haa, sä poika! Mille tuntui mailman kierros? Conon, Conon, urhee sotaveljeni!
Häpeästä punastuneena silmäili Leonard näitä lehtiä, jotka kuiviin numeroihinsa kätkivät kertomuksen sankarimaisen naisen kovasta taistelusta oman ja omaistensa kohtalaisesta toimeentulosta, ja kuin Leonard oli pannut kirjan kiini, ojensi hän sen jälleen hänelle niin nöyrästi anteeksipyytävän näköisenä, että Gerda sydämessään antoi anteeksi hänen solvauksensa, kummaltakaan puolelta sanaakaan enää lausumatta tästä aineesta.
ELINA. Conon, iloitsenpa kovin sanomasta, Että saapunut on uljas Leonard; Siitä kiitän sinua ja annan sulle Vasta-lahjaksi nyt lupauksen sanan, Sanan, joka vielä ihanemmin kaikuu Kilianin korvas.
Eikö se ole suloista ja oikein hyvä, sanoi hän, se on suuri Herran Jumalan armo, armo, jota minä vanha syntis-parka en ole ansainnut, koskas armo sentään onkaan ansio? että minä viimeisinä hetkinäni saan nähdä teidät kaikki rakkaimpani koossa ympärilläni Kiitos, Leonard, ettäs tulit! Hän nyökäytti päätään vävylleen.
Muutaman viikon kuluttua sai Leonard vakuutetun kirjeen ja siinä paljoa suuremman palkkion kuin hän oli toivonutkaan ja päälle päätteeksi erittäin kiittelevän kirjoituksen kustantajalta, joka pyysi useampiakin teoksia samaa oivaa laatua. Nyt oli hän niin iloinen, että hän kutsui onnettomuuskumppaninsa, erään kauppiaan ja ravintolanpitäjän, ja myös päällysmiehen pitoihin linnaan.
Leonard katsella tuijotti tätä ryhmää. Tahdotteko jäädä, minun luokseni vai mennä pois äitinne kanssa? kysäsi hän. Te saatte itse sanoa, niinkuin tahdotte. Nyt oli päättävä hetki käsillä. Onko se totta, isä? kysyi Leo. On!
Mutta ennenkuin Leonard ennätti lähettää käsikirjoitustaan, sattui hänelle se odottamaton onni, että eräs entinen lukukumppani, nykyään yliopiston-opettaja, ollessaan matkalla siinä kaupungissa, jossa Leonard oli vankina, etsi hänet linnasta, vangitusta tämä sattuma näytti olevan taivaan sallimus, sillä nyt hän oli löytänyt oikean miehen, joka ottaisi hänen käsikirjoituksensa huostaansa; ja sen tämä suurimmalla mielihalulla tekikin.
Leonard käytti italialaisia lempinimiä, kuin hän oli oikein hyvällä tuulella. Mielihyvissään ja iloissaan uusista, suurista toiveistaan, astui hän, huoletonna ja uljaana puolisonsa luokse, mutta jäi hämmästyksestä seisomaan, nähdessään hänet astuvan vastaansa kuolonkalpeana kuin marmorikuva, muutama kymmenen vuotta vanhentuneena, aivan kuin kaikki elämä olisi sammunut hänestä.
Päivän Sana
Muut Etsivät