Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. lokakuuta 2025
"Hyvää iltaa!" kuului nyt mies mainitsevan tuolla vähän pitkäveteisellä suomenkielellä, johon Laagje tavanmukaisesti vastasi: "Jumal'antakoon!" Se oli siis hiljan nainut suomalainen pariskunta, joka oli matkalla Ruijaan. He rukoilivat yösijaa, ja koska Lappalainen ylimalkaan osoittaa vieraanvaraisuutta, osoitti Laagjekin sitä yhtä suuressa määrässä.
"Oman lapsesi," sanoi kauppias, "mitä sinä tarkoitat, Laagje?" "Kaunis lapsi, soma pieni tyttö, eikö niin," puhui Laagje, "se on varmaan sinun lapsesi näköinen?" "Mutta minä en ymmärrä, mitä sinä ajattelet, kun tahdot antaa pois ainoan lapsesi, josta olit niin iloinen ollessasi viime kerralla täällä. Ethän vaan laske leikkiä?" "En laske leikkiä, tyttö ei ole minun lapseni, se on löydetty!"
Laagje syötyään hänkin istui vaimonsa viereen. Molemmat katselivat nukkuvata lasta ja tarkastelivat sen vaatteita. Ei ollut minkäänlaista merkkiä huomattavissa ja vaatteet olivat tavallista lappalaista kuosia. "Sinä heitit kätkyeen sinne", lausui emäntä, "ehkä siinä olisi ollut joitakuita esineitä, jotka olisivat ilmaisseet sen syntyperää".
Vihdoin saavuimme tänne, ja tässä suuressa kylässä olen poikanulikkain ja koirien hätyyttämänä kuleksinut monta päivää, kunnes vihdoin Musti tuli ulos eräästä huoneesta ja tunsi minut, sitten Laila huomasi minut ja vihdoin sain kuulla omaa kieltäni." "Miten olette voineet, sinä, Laagje ja te kaikki, sitten kuin läksimme?" "Laagjen emäntä on kuollut.
Oleskellessaan Suomen puolella tuli Laagje usein yhteen Suomalaisien kanssa, ja seurauksena tästä oli, että sekä hän että hänen palvelijansa ymmärsivät ja puhuivat tuota lähisukuista suomenkieltä melkein yhtä hyvin kuin omaa kieltänsäkin. Usein sattui myös, että hänen luoksensa tuli Suomalaisia, jotka olivat matkalla Suomesta Norjan Lappiin.
Sen vuoksi täytyy ihmetellä sitä, ett'eivät lapset tule turmeltuneimmiksi ja pahankurisemmiksi, kuin ne todella ovat. Sekä Laagje että hänen puolisonsa osasivat lukea, ja emäntä osasi vielä monta rukoustakin. Muutamia oli Laila jo aivan nuorena oppinut, ja kun hän oli seitsemän vuoden vanha, alkoi elatusäiti opettaa häntä tavaamaan ja lukemaan.
Kiitoksia, kiitoksia, sinä et ole paha!" Laila juoksi raamatun kanssa ulos aittaan, jossa tapasi vanhempansa. "Katsokaa," huusi hän, "minä olen saanut suuren kirjan, raamatun, jossa on monta kuvaa." "Lapsi," sanoi Laagje, "kuka sinulle sen on antanut?" "Inkeri, kauppiaan sisar, antoi sen minulle." "Ilmaiseksiko?" "Aivan ilmaiseksi." "Sinun pitää viedä se hänelle takaisin."
"Minullako ei ole lapsia!" sanoi Laagje hymyillen, "onhan niitäkin". "Vai niin, oletko saanut lapsia", jatkoi kauppias, "muistan vaan kuulleeni, että olit lapseton ja että vaimosi jo on vanhanpuoleinen. Onko sinulla ottolapsia?" "On", sanoi Laagje, "olen ottanut luokseni sisarenipojan Mellet'in, vaan minulla on myös oma lapsi, pieni tyttö, pieni kaunis tyttö on minulla".
"Eihän toki," tuumasi Suomalainen, "että poro jalallaan kaapii ja hankaa sarveaan, ei tule siitä että se tahtoo siihen paikkaan haarukan, vaan yksinkertaisesti siitä syystä, että se paikka kihelmöi, josta luonnon järjestyksen mukaan haara itsestään puhkeaa esiin." "Eipä niinkään," vastasi Laagje, "asian laita ei ole aivan niin. Tarkastappas ensin silmän asemaa ja sarvien haarukoita.
Ja kun Laila tulisi täysikasvuiseksi tytöksi, olisi hän varustettava kauniimmalla puvulla ja kauniimmalla hopeavyöllä kuin kukaan mun tunturin impi, hän ajaisi lumivalkoisella porolla kirkkoon, jolloin kaikki häntä ihmettelisivät ja sitten lopullisesti joutuisi Laila kasvateveljensä, Mellet'in kanssa naimisiin, joten sukunimi joutuisi tämän perinnöksi ja tulevaisuudessa nimi Laagje tulisi mahtavimmaksi Ruijan tuntureilla.
Päivän Sana
Muut Etsivät