United States or Sint Maarten ? Vote for the TOP Country of the Week !
Aivan Kirrilän likimäinen naapuri oli Rehkonen, jonka isäntää kutsumme Rehkoseksi. Hän, vaimonsa Pirko ja heidän tyttärensä Kirsti, ovat kysymyksessä olevat henkilöt. Itse Rehkonen oli hyvä-luontoinen, hajamielinen mies, joka ei olisi tahtonut kenenkään mieltä pahoittaa ja sentähden hän koki elää, olla ja tehdä jokaiselle mieliksi. Mutta jota enemmän.
"Ne, jotka näyttävät kirjoilta päivänvalossa", vastasi hän minulle, "ovat myöskin kirjoja ihmisten silmissä; me kutsumme niitä makulatuuriksi. Ne eivät koskaan enään herää. Ne ovat kokonaan täynnä kuivaa tuhkaa, eikä niissä ole yhtään sijaa valon säteelle. Arvotonta makulatuuria! Oh, makulatuuriksi joutuu niin moni meistä, moni hyvin aikaisin, jopa parinkin joulun perästä.
Ihminen saa kokea elävänsä salaperäisessä piirissä, toisin sanoen, että hänellä on mitä me kutsumme »syy-ruumiiksi»; että hänen ympärillään on piirrettynä okkultinen kehä, joka piirittää hänen personallisen tajuntansa. Tuon munanmuotoisen piirin sisällä hän elää personallisena olentona.
Niiden jälestä seurasi täplikäs joukko, täplät valoa ja varjoa; jokunen joukossa oli viheriän ja harmaan kirjavan shakkilaudan näköinen. Ne näkyivät itse ilkkuvan olemassa oloaan, mutta ujoja ne eivät juuri silti olleet. Eihän ollut heidän syynsä, että he olivat maailmaan tulleet. "Me kutsumme noita rangaistusvangeiksemme", lausui rinnallani oleva kirja hymyillen.
Minä olin sekä maalla, että merellä sen verran nähnyt juomareja, että käsitin mimmoisessa tilassa hän oli. Minä tiesin, että mies, joka vuosikausia on ollut juomarina ja sitten jonkun aikaa on juomatta, sekä ruumiillisesti että hengellisesti vallan murtuu. Minä olin myöskin kuullut laivan-lääkärein puhuvan juopumus-vimmasta, jota me oppimattomat kutsumme raivoksi.
Ehkä tulee Anterokin, jos hänet kutsumme. Ja tiedättekö, että minua aavistuttaa, että Robertkin toimittaa meille sen yllätyksen, että saapuu. Sano se mammalle, se tekee hänelle hyvää. Mutta missä on mamma, kun ei istukaan papan kamarin ikkunassa meitä odottamassa? Ei, mutta postihan on tullut. Lentäen riensi Naimi sisään. Ruustinna istui salissa postilaukku sylissä. Mamma, onko minulle kirjettä?
Tahdot kysyä enemmän? et saa tietää enempää. Emme tiedä, onko se ikuinen, avaako se meille, omille luomilleen, sen pimeyden perästä, jota me kutsumme kuolemiseksi, uusia elämänmuotoja. Tässä jätämme tuon ikivanhan, näkymättömän, käsittämättömän voiman ja saavumme sinne, missä silmäimme edessä on kaikkien näiden toimintojen suuri ohjaaja.
Jos me kutsumme itseämme tai toiset meitä kutsuvat pahoiksi, mutta yhdessä menemme auringonpaisteeseen, lämmittää se kaikkia samanlaisesti. Me voimme olla suuria rikoksentekijöitä ja voimme langeta polvillemme auringon eteen ja se meitä lämmittää eikä tee mitään eroa välillämme.
Hänen kaltaisensa ei pidä paljon väliä puolikasvuisesta lapsesta, jos tämä miellyttää teitä tai minua. Hän tietää yhtä hyvin kuin me kaikkikin, että toinen käsi pesee toisen. Nyt kysytään vaan sillä naisen itkua minä mielelläni välttäisin, tuleeko tyttö, kun me häntä kutsumme, mielellänsä vai eikö. Mitä sinä luulet Korintholainen?"
Inhimillis-jumalallisesta tahdosta emme vielä saata puhua yleisenä ilmiönä ihmisten kesken. Mitä me tahdoksi kutsumme, on niinkuin modernit sielutieteilijät huomauttavat helposti hajotettavissa ajatus- ja tunne-elementteihinsä. Todellinen tahto on esoteerinen asia. Se toistaiseksi ilmenee vain tietäjissä ja taitajissa.