Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Minä en kuitenkaan paljon ajatellut niitä aaltoja, joita kuljimme, ja jotka jakaantuivat meidän edessämme niinkuin tulevaisuus ja elämä, vaan niitä, jotka juoksivat kiinni meidän takanamme, niinkuin entisyys, niinkuin kuolema.
Ainoasti muutama sata meitä jäljellä oli, kuin huomasimme että yhdelle joelle olimme tulleet; mutta missä me olimme, taikka minnekä meidän menemän piti, sitä ei helppoa tietää ollut. Nyt rupesivat muutamat väittämään, että ylöspäin virtaa kuljimme ja niin muodoin ainoasti vuoriin yhä enemmän jouduimme.
"Mitä vielä", sanoi Frank ylenkatseellisesti, "näinhän minä, kun kuljimme alaspäin, jonon tyyntä vettä vasemmalla puolella; sinne pääsisimme helposti kulkemalla virran poikki". "Mutta, herra, tämä putous ei ole suoraan virrassa, vaan vinossa; matalampi vasemmanpuolinen osa on paljo kauempana kuin oikeanpuolinen, jonka raivoaminen alkaa tässä aivan lähellä.
Me kuljimme syrjäteitä Corstorphinen kukkulan yli, ja saavuttuamme likelle sitä paikkaa, jolle on annettu nimeksi: »Levähtäjän Kiitos», ja katsellessamme allamme olevia Corstorphinen soita ja kaupunkia ja kummulla komeilevaa linnaa, pysähdyimme molemmat, sillä sanomattakin älysimme tulleemme paikkaan, jossa tiemme erosivat.
Minä autoin häntä, niin hyvin kuin voin, mutta meidän ponnistuksemme saavuttaa ranta, eivät onnistuneet. Sen sijaan kuljimme me vähitellen kauvemmas siitä, huolimatta seipäistä, joita painoimme liejuun niin että ne olivat vähällä katketa; voima, joka näytti tulevan syvyydestä, vei meitä yhä eteenpäin. Durance valtasi meidät vähitellen.
Kylät Hämeenlinnan eteläpuolella olivat enimmiten melkein tyhjinä, sillä asukkaat olivat vihollisten pelosta piiloutuneet metsiin tai seuranneet meikäläistä sotajoukkoa. Sivuutettuamme Janakkalan kirkon kuljimme metsäisten mäkien välitse mutkittelevaa maantietä Nurmijärveä kohti. Silloin kohtasimme äkkiarvaamatta kasakkajoukon, joka hiljalleen ratsasti meitä vastaan.
Täytyy panna alttiiksi itsensä ja kaikki muutkin ja pysyä yhdessä, oikein yhdessä tuossa vajoavassa laivassa aivan viimeiseen silmänräpäykseen asti. Ja sitte ihana maailma, jää hyvästi! Sellainen alttiuden tunne oli vallannut meidät kaikki ja pakenemisen aikeet olivat jo aikoja sitte jätetyt. Me kuljimme vaan kuolinvuoteelta kuolinvuoteelle, eikä tohtori Bresserkään enää meitä tästä estänyt.
Hyväntahtoinen nauru oli hänen ainoa vastauksensa. Ennenkuin tulimme Pavlodariin, kuljimme erään paikan kautta, missä korkeita suolavuoria oli ladottuna jokirannalla. Tässä seudussa sijaitsevat Siperian paraat suolajärvet. Suola on hyvää ja maksaa Omskin torilla 15 kop. puuta, mutta Minusinskissa nousee sen hinta aina kahteen ruplaan puudalta.
Portinvartijan tupa oli ollut rakennettu mustasta graniitista, mutta oli nyt rauniona; sitä vastapäätä kohosi kumminkin uusi, vasta puolivalmis rakennus ensimmäinen hedelmä sir Charlesin Etelä-Afrikkalaisista rikkauksista. Kuljimme portin läpi ja tulimme kujaan, jossa rattaat taaskin pyörivät lakastuneilla lehdillä, ja vanhat puut ojentelivat oksiaan muodostaen synkän holvin päittemme yli.
Tämä ajuri, joka tuhannet kerrat kertoi meille että hänen isänsä oli ranskalainen, oli omituinen ilmiö. Tuskin minuuttiakaan oli hän vaiti koko matkalla, mutta paljo mitä hän puhui jäi minulta ymmärtämättä. Kun me matkalla kaupungista kuljimme hänen mökkinsä ohitse, juoksi hän sisään ja toi meille muutamia tuomenmarja-piirakoita.
Päivän Sana
Muut Etsivät