United States or Bolivia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siten ratsastimme laulellen ja iloisella mielellä rakennuksen ohitse toisensa perästä, kunnes saavuimme kukkulan juurelle, jonka päällä on luostari Mar-Elias. Se on kauvas-näkyvällä paikalla ja vetää puoleensa matkustavaisen huomiota. Luostari jää vasemmalle puolen tietä.
Perällä päin, tilaisuutta varten kukkulan huipulle rakennetussa puutornissa, oli kuninkaatar Berengaria etevimpäin hovineitostensa kera.
"Olisiko hän siinä tapauksessa suudellut noita pieniä huulia, jotka niin uljaasti voivat kätkeä salaisuuden?" Me läksimme kukkulan suojasta. Tuuli hyökkäsi raivoisasti päällemme. "Jos myrskyss' sinut näkisin!" lauloin riemuiten myrskyn vinkunaan.
Noin kaksi tuntia ennen yllä kerrottua, Jaanan töllissä tapahtunutta kohtausta seisoi mestari Aatami talonsa korkeilla portailla, joilta voi nähdä kauas kukkulan ympärille.
"Hyvä on kuitenkin olla ajoissa varovainen," sanoi viisas kuningas, ja päätti lähettää heidät kuninkaalliseen Salobrenna linnaan kasvatettaviksi. Tämä oli komea palatsi vahvassa Maurilaisessa linnassa, erään kukkulan huipulla, josta näki Keskimerelle.
Hän kulki verkalleen tiehensä, tuon tuostakin kääntyen taaksepäin, ikäänkuin odotellen, että hartauteen vaipunut ritari kutsuisi häntä takaisin joko sanoilla taikka merkeillä. Viimein hänen turbanilla peitetty vartalonsa katosi siihen telttasokkeloon, jota alkoi kukkulan alta, vaaleana hämärtäen aamukoiton heikossa valossa, joka nyt oli astunut himmentyneen kuutamon sijaan.
"Lapsi parka", Villon sanoi, "se on ensimäinen ihminen, jonka hän aikoo tappaa!" "Mitä vielä!" Troussecaille arveli, "hän on jo ensimäisen karhunsa kaatanut!" "Hiljaa!" käski kylänvanhin. Kukkulan juurelta kuului juopuneiden epävakaisia askeleita. Kylänvanhin, Fritz, Villon ja Troussecaille väistyivät varjoon.
Mutta paksu sumu peitti koko kukkulan niin että me olimme kuin pilvessä siellä ylhäällä emmekä sen vuoksi nähneet mitään. Kova pakkanen vallitsi jo korkeimmissa piireissä vaikka oli suojainen syksyilma alhaalla laaksoissa. Meidän läheisyydessämme olikin useita vuoria, joilla lumi pysyi koko kesän.
Tuon tuostakin kuului ukkosen jyrinää seitsemän kukkulan päältä, mutta Petronius ja Eunike lepäsivät rinnatusten pöydän ääressä, kuuntelivat herttaista runoilijaa, joka sointuvalla dorilaisella murteella ylisti paimenten rakkautta, ja alkoivat sitten hiljalleen valmistua nauttimaan yön suloista lepoa. Sitä ennen palasi sentään Vinitius kotiin. Petronius läksi paikalla häntä puhuttelemaan.
Kapealla hiekkareunalla kukkulan juurella näkyi siihen kaadettu ihmistuhka vaaleana reunana ja pienen pensaan alla oli, puoleksi kätkettynä, pieni mustaksi palanut luusirkale ainiaksi erotettuna toisista, jotka olivat lasketut takaisin hautaan. Minä otin varovaisesti sen käteeni. Nuori herra oli ollut oikeassa; ne, joita hautakumpu peitti, eivät olleet aikoinaan olleet jättiläisiä.