United States or Ecuador ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sellainen muuttelehtava olento on myöskin kiertävä koulumestari ja etenkin semmoinen kuin herra Koskinen, joka oli valistuksen edustajana semmoisella maapalalla, joka oli yhtä suuri kuin koko joukko saksalaisia ruhtinaskuntia yhteensä.
Snellmanin oppi oli ensin opiskelevan yliopistonuorison sydämet sytyttänyt, ja olemme jo kirjallisellakin alalla nähneet siitä nousevan, paitsi Oksasta, koko Kirjallisen kuukauslehden mainehikkaan miehistön, Yrjö Koskinen, Kaarlo Bergbom, Suonio ja A. Meurman etunenässä.
Molemmat lapset olivat herra Koskisen lausunnon mukaan hyvin kilttiä lapsia, mutta siihen ei ole oikein luottamista, sillä herra Koskinen tahtoi olla vanhemmille mieliksi; mutta siihen voimme luottaa, että molemmat lapset olivat terveitä, voimakkaita, iloisia ja punaposkisia lapsia, vilkkaita ja ravakoita, mutta samalla myös semmoisia, jotka äiti yhdellä ainoalla silmäykselläänkin voi saada tottelemaan, hän kun oli itse lastensa kasvattaja ja hoitaja.
"Mi ... tä? ... o ... let ... ko hurja, Inka?... Hm ... istu! ... hm ... oletko hurja?" olivat ainoat katkonaiset sanat, jotka hän voi lausua, sillä hänelle ei pälkähtänyt päähän langeta pylvästä vasten niin kun Cesar ja lausua: "sinäkin Brutoseni!" "Niin, herra Koskinen, se on väärin," lausui Inka, "mutta ei se haittaa mitään.
"Niin, sekä isä että äiti uskoo niin paljon," nauroi Anna, "minä en pelkää ensinkään aaveita, minä; ainoa, jota minä olen pelännyt aikoinani, oli tuo pieni Koskinen, silloin kun hän löi minua koulussa, mutta se aika on jo ohitse."
"Niin, Jumala suokoon sen," lausui Koskinen surkuttelevalla äänellä, "muuten ei ole hyvin, Inka kulta, ei ole hyvin, hm, toisinaan on sangen vaikea olla semmoisena, joka osaa vähää enemmän kuin muut ihmiset; näethän, pastori ja minä olemme ainoat tässä pitäjäässä, jotka olemme vähää taitavampia kirjoituksessa ja tarkemmassa lu'ussa ja sen tähden täytyy meidän molempain ohjata asioita, niin, niin, saadaanhan nähdä, saadaanhan nähdä!"
Yrjö lähti koko isänsä sairauden aikana harvoin pois sairashuoneesta, vaan sitä vastaan hänellä oli paljon puhumista ja kuiskumista sairaalle, joka näytti jännitetyllä ja tuskallisella tarkkuudella kuuntelevan häntä. Viimein kutsuttiin herra Koskinen, joka yhden kokonaisen päivän istui lukitussa kammiossa ja kirjoitti; mitä hän kirjoitti, se oli kaikille salaisuus.
Sinä Anna tulet minun kanssani kotiini, siellä saat jotakin, kun vaan nyt et itke... Ei se ole minun syyni, että hän ei lyönyt minua, joka en osannut," lisäsi hän ikään kuin itseänsä puolustellen ja kiihkeästi liikutettuna. "Istu, lapsi, kas niin, hiljaa nyt, Anna jää rauhaan", virkkoi herra Koskinen, joka tappiostansa huolimatta kuitenkin tahtoi pitää jonkun osan taistelutannerta itsellensä.
Tämän varman vakuutuksensa tähden kävi herra Koskinen jotenkin suorana, ja kun hän kohtasi matkustavaisia herroja, jotka tulivat katsomaan Tunturikoskea, ei hän koskaan unhottanut antaa heidän tietää, että jos kohtalo ei olisi toisin määrännyt, niin hän kentiesi istuisi Upsalassa professorina, etenkin kun hän oli käynyt lävitse Frösön koulun ja ollut yhden lukukauden Hernösandissa.
"Kuulehan, pikku Inkeri eli Kaunis Ingebori", lausui hän lempeästi, sillä nyt oli lemmikki kysymyksessä, "kuulehan: Toinen Laulu?" Pikku Inka hypähti ylös hämmästyneenä, sillä hänelle ei ollut sitä läksyksi annettu ja hänen ystävänsä Koskinen oli erehtynyt kysyessänsä. "Miten monta käskyä, lapseni?" "Seitsemän." "Mitä ne vaativat?" "Ne vaativat ... vaativat..." "Rak ... k..."