Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. kesäkuuta 2025
Patras venyessään kivillä rautaisen portin luona haukotteli, huokaili ja toisinaan ulvoiki: kaikki kuitenki turhaan siksi kunnes kirkon ovet suljettiin. Silloin kirkosta tuli Nelloki ulos ja puristaen käsillänsä koiran kaulaa sekä suudellen sen kuonoa, aina kuiskaili sille nuo yhdet ja samat sanat: Jospa vaan saisin nähdä niitä, Patras! Jos vaan saisin nähdä!
Tähän esineeseen liittyi Boleslavin mielessä omituinen kuva, joka nyt sitä katsellessa sukelsi esiin menneisyyden hämärästä: Hän näki pienen likaisen tytön, jonka suuret, mustat silmät olivat kyyneleitä tulvillaan ja jonka pörröinen, musta hiusmetsä liehui ympäri kasvoja ja hartioita; hän oli vasemmalla kädellään tarrautunut kiinni tähän puujalustaan ja oikealla painoi suonenvedontapaisesti esiliinansa lievettä poveaan vasten, samalla kuin joukko poikaviikareita heitteli häntä kalikoilla ja kivillä.
Ja kolkkoina luolina ammottivat ne syvänteet, joissa ennen oli asumukset olleet, mutta rakennusten murtuessa täyttyneet kivillä ja soralla. »Mitä ovat tunteneet, mitä ovat ajatelleet, mitä ovat kärsineet nekin ihmiset, ketkä tuossakin ovat lämmitelleet? Ja kuinka moni viatoin sai kauhean surmansa tuon rakennuksen murtuessakin? Yksi kuolee kuninkaana, tuhansien murhaajana.
Hänen puheensa johti muistiini kaikki, mitä olin kuullut ja mitä voin muistaa näiltä kauheilta ajoilta, jolloin meitä, tämän maatilan omistajia, ajettiin kuin susia, ja ulvova pyöveli seurasi meitä rantasillalle saakka uhaten nyrkeillään ja kivillä. Minä muistin myöskin, että tämä mies juuri oli kaatanut öljyä tuleen ja perustanut rikkautensa meidän raunioille.
Tuo kaunis pajarin poika viallista verta vitsoi kopin kolkoilla kivillä; tuo impi ihalan illan se suki suruista päätä miehen vieraan vuotehella.
Muutamat heistä olivat mitä julmimman näköisiä roistoja, jotka tuijottelivat minua, kun menin ohitse; välisti he myöskin seisahtuivat ja huusivat minua palaamaan ja puhuttelemaan heitä, ja kun nyt rupesin juoksemaan, heittelivät he minua kivillä.
Tämän tänkaltaisen maan päällä kasvavat luonnon laadun mukaan kaikki kasvit, puut, kukat ja hedelmät; samaten on myöskin saman luonnon laadun mukaan vuorilla ja kivillä heidän sileytensä, läpikuultavaisuutensa ja kauniimmat värinsä.
Ja muutamat liitelivät eläinten yli, ja toiset hijoivat nokkiaan kivillä. Muutamat kävelivät edes takaisin eläinten jalkojen välissä. Ja minä näin, että he odottivat jotain. Sitten se, joka oli tullut ensimmäisenä, lensi toisen eläimen luota toisen luo, istui heidän niskalleen ja pisti noukkansa heidän korviinsa.
Minua heitettiin kivillä; en niitä edes tuntenut. Lemmittyni tuli takaisin, sylissä pieni tyttäremme. Hän juoksee minua vastaan. Kivi sattuu hänen otsaansa ... hän kaatuu ... hän on kuollut!" Lausuttuaan tämän viimeisen sanan, Starck näytti itsekin aikovan kuolla, niin hirveän sydäntä-särkeväksi hänen tuskansa jälleen virkosi.
Historiassa olisi tämä pakoretki tullut kuolemattomaksi! Näin se kävi. Kaksikymmentä takaa-ajajaa hyökkäsi Bartekin kimppuun. Hän peräytyi hitaasti kuin koirien ahdistama karhu. Usein kääntyi hän ympäri ja seisahtui. Silloin pysähtyivät myöskin hänen ahdistajansa. Aidanseiväs herätti heissä suurta kunnioitusta. He heittelivät häntä kivillä, ja yksi niistä kävi hänen otsaansa.
Päivän Sana
Muut Etsivät