Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. kesäkuuta 2025
Tämä viittaus heidän kohtaukseensa Engaddin kappelissa johti tuhansia muistelmia sir Kennethin mieleen ja sai häntä varmasti uskomaan että kääpiö oli tositoimessa. Ruususilmikot, vaikka kuihtuneet, olivat yhä tallella hänen haarniskansa alla sydämen kohdalla.
Kysyessään sir Kennethin itsensä perään Ei Hakim sai tietää minkälaatuiseen virantoimintaan sir Kenneth oli määrätty, ja arvattavasti tämä tieto saatti häntä Pyhän Yrjön kukkulalle, jossa hän löysi etsittynsä siinä surkeassa tilassa, kuin edellisessä luvussa kerrottiin.
Niin vaikea kuin oli sovittaa munkin ensimäistä loukkaavaa menetystä hänen nykyiseen nöyrään ja hiljaiseen käytökseensä, vielä mahdottomammalta näytti sen yhdistäminen siihen suureen kunnioitukseen, jota, sir Kennethin tiedon mukaan, erakko nautti kristityn mailman valistuneimmilta pappismiehiltä.
"Sinä olet karkea ja käskeväinen hoitaja, de Vaux", sanoi kuningas hymyillen ja jatkoi puhettaan, kääntyen sir Kennethin puoleen: "urhea skotlantilainen, minä olen sinulle palkinnon velkaa ja tahdon sen runsain määrin maksaa. Tuossa on Englannin lippu! Varjele sitä kuin noviisi asepukuaan yöllä ennenkuin hän ritariksi lyödään.
Tämmöiset olivat ritarillisuuden lait ja rakkauden, joka oli niiden perusaate. Mutta Kennethin lemmen olivat toiset ja vielä kummallisemmat asianhaarat tehneet romantilliseksi. Hän ei koskaan ollut edes kuullut armahansa ääntä, vaikka hän usein ihastuneena oli katsellut hänen kauneuttansa.
Vasta kolme tuntia sydänyön jälkeen El Hakim lähti kuninkaan teltasta siihen, joka oli pystytetty hänelle ja hänen saattoväelleen. Tiellä sinne hän pistäysi sir Kennethin telttaan tiedustelemaan, kuinka hänen ensimäinen potilaansa kristityssä leirissä, vanha Strauchan, niinkuin ritarin asekantajan nimi oli, jaksoi.
Kun nämät mietteet kiertelivät Kennethin mielessä, poistui juhlakulku samaa tietä jota se oli kappeliin tullut.
Lipunvarren vieressä lepäsi jo ennen mainittu suuri susikoira, Kennethin ainoa vahtikumppani, jonka valppauden hän toivoi hyvissä ajoin hänelle ilmottavan vihollisen askelten lähestymistä.
Samalla hetkellä se neitsyeellinen kainouden tunto, jota tähän saakka Edithin toisten tunnetten voima oli painanut alas, vuorostaan pääsi voittajaksi ja hän kiiruhti ulos huoneesta, mennessään sammuttaen lampun ja heittäen sir Kennethin mielestä jälkeensä niin luonnollista kuin hengellistä pimeyttä.
"Kuulkaa, herra ritari", hän sanoi asettuen sir Kennethin tielle, "te joko tottelette minua, niinkuin velvollisuutenne vaatii, taikka minä käsken teitä sen henkilön nimessä, jonka ihanuus voisi alas maahan kutsua ilman siivelliset hengettäret ja jonka ylhäisyys voisi hallita noita kuolemattomia olennoita, kun ne kerran olisivat laskeuneet".
Päivän Sana
Muut Etsivät