Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. heinäkuuta 2025
Eikö Jakob todellakaan voinut olla koskettamatta tuota punertavaa peukalonpäätä tai pikku etusormea, jotka kumpikin viattomasti osoittivat eri suuntaan, tai tuliko hän sysänneeksi kehtoa sitä Alette todellakaan ei huomannut, ja samahan tuo saattoi ollakin. »Siinä sen nyt näet, Jakob!» Hän kumartui kiireesti kehdon yli ja otti syliinsä pienokaisen, joka oli herännyt ja alkoi huutaa.
Mathieu ja Marianne, jotka eivät olleet tahtoneet edes tässä iloisessa tilaisuudessa esiintyä ilman surupukua, tulivat vihdoinkin iloisemmiksi pienokaisen kehdon ääressä. Alkutalvesta oli uusi onnettomuus kohdannut perhettä. Blaisen pikku Christophe oli kuollut kurkkumätään.
Hiljaa astui hän ulos, sitoi päähän karvaisella reunuksella varustetun myssyn, pukeutui lämpöseen röijyyn, pisti lihaa ja leipää sen alle. Meni sitten nopeasti kehdon luo, kääri lapsen lämpöisiin vaatteisin ja sitoi sen selkäänsä niinkuin menneinä aikoina.
Tästä tuli hän iloiseksi kuin lapsi, waikka hänen hapenensa kowan murheen aikana oliwat melkein kaikki käyneet harmaaksi. Hän käwi usein kehdon luona ja silloin hän katsoi aina hymyssä suin lapseen niin hartaasti; sitä kylläkseen katsottuaan, kääntyi hän ja meni taas työhönsä. Leena iloissaan ei tiennyt oikein, mitä hänen pitäisi tehdä ja sanoa.
Tähän loppui se, ja uni sai toisen muodon: Oli eräs minulle tuntematon maan paikka, ihanan viheriäinen metsä ja sen keskellä pieni talo. Minä olin astuvinani talon pirttiin, jossa eräs vanhanpuolinen koukkuleuka-akka kehräsi villoja. Hänen vierellänsä eräs nuori ihminen imetti lasta kehdon päällä. Kun tarkemmin katselin tuota vanhaa naista, tunsin hänessä Tolpan Pirjon.
Yötä päiwää istuin minä lapseni kehdon wieressä, koettaen hoitaa ja lääkitä häntä parhaan taitoni mukaan. Usein oli waimonikin minulla kumppanina, mutta hän oli umpimielinen, eikä puhunut juuri monta sanaa, waikka minä tein monta yritystä saadakseni häntä elpymään.
Kornelia kuuli vähään aikaan ainoastaan hiipiviä askeleita, kuin joku heistä meni noutamaan jotakin, ja lyheitä, katkonaisia sanoja, joita he puhuivat huolestuneina seuratessaan pienokaisen kamppailua. Vihdoinkin se päättyi. He istuivat jälleen kehdon ääressä. Maria puhui ensiksi. »Mutta sinä itse, Katriina etkö sinä koskaan ole joutunut kiusaukseen?»
Kenties hän kuvastin kädessään siinä kaihoili sitä elämän haaksirikkoa, johon hänen kauneutensa oli hänet syössyt... Kenties. Sillä entistään murheellisempana hän heitti peilin kädestään, käveli vielä kehdon luo, jossa lapsi rauhassa lepäsi, kohenteli sen vuodetta ja lähti. On sillä vielä vanhoja metkujaan jäljellä, koreilua ja ylpeilyä, puhui emäntä viitaten Marketan kuvastintarkastukseen.
"Oli kerran kuningas ja kuningatar, jotka olivat hyvin onnettomat sentähden ettei heillä ollut perillistä, joka olisi kruunun perinyt; ja he rukoilivat Jumalalta sellaista; ja katso, eräänä kauniina kesä-aamuna näki kuningatar, herätessänsä, kehdon vuoteensa vieressä ja kehdossa makasi kaunis nukkuva lapsukainen. Oli suuri juhlapäivä yli koko valtakunnan!
Siitä saakka oli hänellä vain yksi ainoa ajatus: hänen lapsensa. Hänestä tuli äkkiä kiihkomielinen äiti, sitäkin kiihkeämpi, kun hän oli pettynyt rakkaudessaan ja toiveissaan. Hän tahtoi aina pitää kätkyen vuoteensa vieressä, ja kun hän sitten pääsi jalkeille, istui hän päiväkaudet ikkunan luona, kehdon ääressä, sitä keinutellen.
Päivän Sana
Muut Etsivät