United States or Belize ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja tuossa on Lönnrot nukkunut, ajattele, Lönnrot! Suomen Homeros! tuossa on hän istunut ja kirjoittanut Kalevalaa, tämän pöydän päässä! Siinä on kantele, hänen, ei, mitä siihen on kirjoitettu ... Naimi Martin! Se on hänen, hän soittaa kannelta! Risto, hän soittaa kannelta! Mikä mainio ukko se rovasti! Kuin joku Kalevalan sankari! Entinen teologian tohtori!
Runo viittaa tähän Lemminkäisen heikkouteen miltei ivahymyllä, niinkuin se yleensä käyttää pientä huumoria kuvatessaan sankarinsa elämänvaiheita. Kalevalaa okkultisesti tulkittaessa tämä piirre on huomioonotettava. Lemminkäistä kehutaan ja hänen voimaansa ja taitoansa ylistetään: lauluillaan ja loitsuillaan hän lumoo. Mutta kuitenkin runon mielestä pieni pilkka on paikallaan.
En usko siihen liioin, tuohon Anteron aatteeseen. Kaikki kävivät hänen kimppuunsa... Mikset, mikset usko? Antero koetti jo tyrkyttää Kalevalaa ja Kanteletarta Rajavaarallakin, mutta huonolla menestyksellä. Se on haavetta. Ei menneisyyttä saada takaisin eikä kansan tulevaisuutta runoudelle rakenneta. Saamme huomenna kuulla, mitä Snellman sanoo Anteron aatteesta.
Väinämöinen saapuu hänen luokseen ja kertoo siitä ihmeellisestä maailmasta, jossa meidän kuolematon itsemme asuu: Väinämöinen tässä viittaa Sammon takomiseen, ja me ymmärrämme, että sillä lausetavalla on nyt personallisempi merkitys, kun luemme Kalevalaa okkultispsykologisella avaimella, ja myöhemmin tulemme seikkaperäisesti selvittämään, mitä Sammolla tarkotetaan ihmisen salaisessa kehityksessä.
Tuntien oman vähäpätöisyytensä niiden oppineiden rinnalla, jotka ovat Kalevalaa tutkineet ja selittäneet, ei tekijä tähän työhön olisi uskaltanut ryhtyä, ellei hänellä olisi vakaumus ja näkemys siitä, että Kalevalan todellinen sisältö sittenkin on jäänyt oppineilta huomaamatta.
Mutta jos mieli maan ja kansan seisoa omalla pohjallaan, omilla jaloillaan, täytyi olla jotakin oikein omaa, jotakin, josta voi pitää kiinni, josta ei voinut olla eri mieliä, jota voi näyttää muillekin kansoille ja sanoa: »tämä on suomalaista». Mitään sellaista ei ollut olemassa ennen Kalevalaa ja ennen Lönnrotia.
Huomio ei kuitenkaan Kalevalaa lukiessa niin suuresti kiinny näihin maagillisiin yksityisseikkoihin, koska ne siinä enimmäkseen esiintyvät luonnollisina ja jokapäiväisinä sivuseikkoina. Juoni, sen ylevä sisältö ja kuvauksen esteettinen ehjyys herättävät syvimmän ja pysyvimmän mielenkiinnon.
Jotta tavallinen lukija voisi ymmärtää Kalevalaa mystilliseltä kannalta, tarvittaisiin siis vain, että hänellä olisi vihiä tietäjien maailmankatsomuksesta. Silloin hänen kädessään olisi avain, jolla hän kykenisi vääntämään auki Kalevalan ja muiden pyhien kirjojen lukkoja.
Jos niin on, niin minä käsken teitä perustamaan koulun. Ruvetkaa pitämään kansalle koulua: sisälukua, kirjoitusta, laskentoa ja myöskin käsitöitä. Ja käsitöitä tehdessä voidaan samalla toteuttaa alkuperäinen aikeenne lukea Kalevalaa, laulaa, soittaa, mitä vain haluatte. Tytöille oli samassa selvillä, kuinka paljon suurempi ja parempi tämä kouluaate oli.
He veivät hänet marjapuutarhaan, istuttivat hänet eteensä ruohopenkille kahden vanhan koivun väliin ja kertoivat aikomuksestaan ruveta lukemaan Kalevalaa kansalle sunnuntai-iltoina vanhassa tuvassa että se saisi tutustua esi-isäimme vanhaan viisauteen ja henkeen. Ehkä voisi, ehkä sopisi samalla laulaa ja soittaa kannelta? Tai myöskin lukea jotain muuta suomalaista kirjaa?