Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. lokakuuta 2025
"Näen", sanoi kysytty, "vaan eipä ole enää Jahtirannan Kaisa kynkässä." Sitten seurasi sarja paksuja sukkeluuksia miesten kesken. Kaikelle sille nauraa keklotteli nainen heidän keskessään kävellen imelänä, kuin sokeroitu maitorieska ja tyytyväisenä kuulemaansa nautintoon. Näitä sukkeluuksia ladeltiin naisen yhä nauraessa niin kauan kun luultiin niitten kuuluvan pappilan herrasväen korviin.
Mutta nyt oli kohta tapahtuva ero saanut tytöt vakaviksi. Liinan sydän oli avoin kaikelle hyvälle, mitä elämässä on varsinaista; hänen ajatuksensa ei tätä varsinaisuutta ulommalle ehtinyt. Hän tunsi eron suruisuuden. Hänen ajatuksensa ei kulkenut edemmäksi hetkeä, joka käsissä oli. Toisin oli Amandan laita.
Puutteina huomauttaa hän Gogolissa sommittelun hajanaisuutta ja varsinkin kuvausten epätodennäköisyyttä, jota vastoin hänen avuinaan mainitaan pikku seikkoihin ulottuva havaintokyky, tarkka silmä kaikelle naurettavalle ja tarpeellinen rohkeus tehtyjen havaintojen esittämisessä.
Sillä tavallako meillä on ennen kohdeltu isänmaan miehiä ja niinkö tultaneen vastakin tekemään? Ei enää, kyllä asiat ovat varmaankin muuttuneet. Hän nauraa kaikelle tuo ja pilkkaa kaikkea. Mutta jos hän sittenkin olisi pääasiassa oikeassa? Jos osakaan olisi totta kaikesta siitä, mitä hän sanoi mihinkä tässä sitten jouduttaisiin? Hän puhui nähtävästi oman kokemuksensa perusteella.
Pyhää hänellä ei mitään ollut. Hän nauroi kaikelle. Tämä oli hänen tapansa. Marian luonteessa ei näille vastinetta löytynyt. Vakavalla kasvatuksella ei hän olisi näiden alaiseksi joutunut. Mutta nyt oli hän lapsuudestaan saakka näihin vikoihin tottunut, niitä vääriksi tietämättä; sillä ei kukaan vakavasti hänelle näyttänyt, kuinka väärin hän teki.
*Rebekka*. Se, jota sinä et koskaan ole aavistanut. Se, joka kaikelle muulle luo sekä valoa että varjoa. Minä en käsitä tätä vähääkään. *Rebekka*. Se on aivan totta, että minä kerran kudoin juonia päästäkseni tänne Rosmerholmaan. Arvelin, näet, että täällä kyllä pääsisin valtaan. Millä tavalla tahansa tietysti. *Rosmer*. Sinulle onnistuikin se mitä pyysit.
He eivät kuule minua. Heidän vihansa on sammumaton. Mitä hyötyä on kelleen siitä että he saavat kiduttaa minua! En muista syytä, miksi olen täällä. Järkeni, järkeni! Nyt, nyt muistan. Se oli se suuri oikeus. Minä tahdoin olla sokeana kaikelle muulle: ei kysyä mitä tulee: ainoastaan uskoa! Sofia sanoi: »Jollen olisi oikealla ajalla tullut, sinä olisit linnan kellariholvissa.
Minä tulin hänen luokseen avonaisella sydämellä, ja odotin tuskin jälleen näkemistä. Minä en tuntenut edeltäpäin, mitä minä nyt tunnen, minä en tuntenut ettei kaikki vie toivottuun loppuun. Hän loisti ilosta, hän odotti vastausta. Vastaus oli hän itse. Hänen piti tulla, hänen huudolleen rientää esiin. Nastjenka tuli koko tunnin varemmin kuin minä. Alussa nauroi hän kaikelle, kullekin sanalleni.
Oletko sinä hullu, Ek? kysyi Kron, sokeana ja kuurona kaikelle muulle, paitsi omalle suurelle onnettomuudelleen. Hulluko, sanot! virkkoi Ek; juuri sinun on tultava sinne ennen muita... Jos kukaan on hullu, niin se olet sinä... Mitä hittoa sinä oikein ajattelit, veli Kron? Mitä tämä merkitsee?
Hän tunsi hyvin tämän ylistysvirren, jossa valitettiin Osiriin kuolemaa, ja häntä rukoillen pyydettiin, murtamaan kuoleman valtaa, nousemaan jälleen ylös, lahjoittamaan maailmalle ja ihmisille uutta valoa ja uusia elinvoimia ja suomaan kaikelle kuolleelle uutta olemista. Mahtavasti tämä hurskas valitusvirsi vaikutti hänen liikutettuun sieluunsa.
Päivän Sana
Muut Etsivät