United States or Denmark ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Mikä nyt on?" kysyi majori tylysti. "Se hyvä ryökkynä!" valitti vanha akka, sama kun oli vienyt Josefinan kirjeen omistajallensa. Tämän seikan oli hän palkollisilla ilmoittanut, jotka siitä ja mitä itse olivat nähneet ja kuulleet arvasivat koko seikan. "Mikä ryökkynän on?" kysyi majorin sisar. "Hän on tuolla sisällä nuoren paronin kanssa," vastasi yksi palvelioista.
Ehkä oli kelpo pakkanen ja tuuli rajusti, olivat nämät molemmat rakastuneet kuitenkin lämpimät paljaasta ihastuksesta, sillä olivat jällen saaneet toinen toisensa. Oskari oli nyt Josefinan ainoa suojelija; hän oli vahvalla luottamuksella antaunut Oskarin suojaan. Molemmat olivat uhranneet rikkauden ja mukavaisuuden rakkautensa tähden. Mitä toinen toisellensa sanoivat?
Hänellä on siellä vielä pieni perintö, suku-kunnan-hauta, jonka seurakunta pitää voimissa, koska eräs esi-isistänsä sillä ehdolla oli antanut lahjoituksen kirkkoon." "Nyt sinulla taas on oikein, sisareni." Oskari ja Josefina saatettiin yhdessä suku-hautaan, Josefinan ainoa omaisuus maan päällä, ja jonka Oskari nyt sai naima-osaksensa.
Hän havaitsi olevan ajan lopettaa, jätti Josefinan levottomuuteensa, ja meni sisarensa luokse, kertomaan miten asiansa oli onnistunut. "Ne miehet mar' ovat itse-rakkaita!" sanoi sisar. "Luulevat kohta saavansa suostumuksen!
Ehk'ei hän epäillyt Josefinan sydämestä, pelkäsi hän kuitenkin hänen heikkoudesta eli hyvästä tahdostansa Oskaria vastaan, suostuneen majorin esityksiin. Hänellä ei ollut syytä epäillä tuon kauniin lesken sanoja. Kuinka kaunis Oskari oli siinä istuessa suru sydämessä!
Josefina, joka tyttöin seassa oli mennyt ensimäisenä, notkisti polviansa Oskarin vieressä, joka oli viimeinen poikain joukossa. Lasten ylös noustua ja liikutetuilla sydämmillansä hyvästi-jättö-tervehyksen saatua, otti Oskari Josefinan käden ja saatti häntä paikallensa kirkko-penkkiin. "Nyt ei mikään meitä eroita," kuiskutti Oskari, "paitsi hauta."
Ei kummallakaan ole mitään, ja rakkaus rahatta on kun päivän paiste sateella, se polttaa eloa antamatta. Meidän sukulaisina ollessa, on velvollisuutemme poistaa tuo lapsellisuus ja kääntää heidän mielensä parempaan. Oskari on hakeva itsellensä rikkaan morsiamen, Josefinan taas pitää saaman vapaan miehen ja saa tyytyä vanhempaankin." "Etkös luule hänen sopivan minulle?" kysyi majori hymyillen.
Juuri semmoinen soitto-kapine, jota Josefina eläissänsä oli viljellyt, löytyi ulko-puolimaisessa huoneessa. Hän kiiruhti joutuin ulos ja näki edessänsä kaksi valkoista haamua kiiltävissä vaatteissa, jotka hymy-huulin kääntyivät häntä kohden. Niillä oli Oskarin ja Josefinan muodot ja syleilivät toinen toistansa helleydellä.
Hämmästyksensä ja harminsa oli määrätöin, havaitessansa Josefinan olevan poissa ja hänen huoneensa akkunan auki. Hänen vuoteensa oli lumella peitetty, joka akkunasta oli pyryttänyt sisälle. Tämä näkö jäähdytti intoansa, vaan enensi vihaansa.
"Minä surkuttelen sinua kaikesta sydämestäni," sanoi hän viimein, "ja tunnustan, että olisin tehnyt toisin oltuani Josefinan siassa."