Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. marraskuuta 2025
"Kiitä puolestani sitä, joka sinut lähetti; koeta nyt löytää kadottamasi rahat tieltä ja ota ne vaivoistasi". "Suuri kiitos, paljo kiitoksia!" vastasi kasakka, kääntäen hevosensa. "Ikäni rukoilen Jumalaa puolestanne". Hän läksi ajamaan takaisin linnaan, pidellen toisella kädellä poveansa, ja oli hetken kuluttua kadonnut näkyvistä.
Rouva Ivarsson laski kutimensa ja nojautui tuoliin. Hän näytti vaipuvan syviin mietteisin. Niin, sitenhän sen laita on, sanoi hän vähäisellä huokauksella. Mutta minkätähden niin on? Sitä minä olen tuumaillut koko elämän ikäni. Katsoppas vaan Gerdaa! Hän on niin lahjakas, ja niin tietohalukas sitten!
Viimein kirkastuivat kuitenkin hänen kasvonsa ja hän lausui hartaasti: "Kirjoittakaa sitte näinikään: jos Jumala on niin sallinut, että meistä pariskunta tulee, niin lupaan minä rakastaa sinua koko ikäni sekä myötä- että vastoinkäymisessä, niinkuin Jumalan sana huoneentaulussa käskee." Minä kirjoitin ja sitte oli kirje valmis.
Vielä on metsiä maassani, vielä on tilaa liikkua, vielä autioita taipalia kulkea, tarvitsematta ketään tavata. Vaikka ikäni tässä istuisin, eivät löytäisi, elleivät koko pitäjätä yhteisiin ajoihin soittaisi. Ei ole koko maailmassa sitä ihmistä, jolla olisi etäisintä aavistusta siitä, missä olen ja kussa kuljen.
Olen ikäni sinusta pitänyt enemmän kuin kestään muista koko pahnueessa, niin se nytkin tuntuu tämä sinun eleesi olevan huolessa enemmän kuin ikään oma koti eikä sitä mihinkään tee mieli kylään muualle kuin tänne.» Tuossa Juken paheessa kuului jotakin semmoista teeskentelyn tapaista, jota ei hänen sisarensa ymmärtänyt mitä sen alla oli.
Tahdon ylistää Herraa ikäni kaiken, tahdon veisata Jumalani kiitosta eloni loppuun... Herra, älä meille, älä meille vaan omalle nimellesi kunnia anna, armosi ja laupeutesi tähden!" Cecilia vaikeni, ja vielä pari kaunista salamaa iskettyänsä poistui ukonilma merelle päin.
Ja hän minua sillä kerralla auttoikin, että rauhan sain ja voin palata vuoteelleni. Kuta enemmän ikäni lisääntyi, sitä enemmän rupesi oman kodin kaipaus minulle selvenemään. Olihan kyökki, jossa asuin lämmin ja valoisa, olihan minulla ruokaa ja vaatetta, olihan minulla hyvä palkka ja hyvä emäntä, mutta jotain siitä puuttui.
Minulla ei ole oikeutta pitää saarnoja toisille, mutta tässä on jotain nurinpäistä: koti, loimottava valkea, kaikki mahdolliset mukavuudet, eikä onnea sittenkään! Ei ole onnea, sanoi Volumnia Webster, puolittain itsekseen, ellei ole myötätuntoisuutta, ja juuri myötätuntoisuutta olen minä kaivannut ikäni kaiken.
Ei milloinkaan, kuuletko sinä pöllö, ei milloinkaan mitään erinomaisempaa runollista seikkailua, vaikka olen ikäni niitä hakenut ja maita ja mantereita kiertänyt enkä muuta mitään ajatellut, mutta en koskaan löytänyt...»
Ja muistaa koko ikäni sitä onnea, minkä minä olen sinulta saanut, ja säilyttää sitä pyhänä salaisuutena vielä kuollessakin, ja siunata sinua...» Mutta sitte hän kohosi kuin säihkyvä raketti kyynärpäänsä varaan: »Kuuleppas, Olavi! Sano minulle yksi asia. Tiedätkö sinä, onko kukaan koskaan kuollut onnesta?» »En, en minä ole koskaan semmoista kuullut. Miksi sinä...?» »Vaan jos on oikein onnellinen?»
Päivän Sana
Muut Etsivät