United States or Gabon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Menin pienen kesyen kanarilinnun luo, jonka isoisä joskus suureksi huvikseni antoi vapaana lennellä huoneessa; minä katselin häkkiä, hypistelin vähän ovea ja otin sitten tiesin vallan hyvin tekeväni väärin, pois säpin, joka ovea piti kiinni. Lintu lensi iloissaan pois, mutta kauhistuin muistaessani, että ikkunat olivat auki.
Hellitä kahlees ja anna ne minulle, minä huvikseni niitä kannan monen syntini sovinnoksi». »Mitä tahdot? Selitä!» lausui Eerikki. »Kuule tunnustukseni: minä itse saatoin taskuus kellon, kostaakseni sinua. Viaton olet sinä. Ja nyt, kiroo minua, jo ennen kirottua. Sinä viaton olet». Vankivartia sanoi: »Sen on hän asianomaisille jo ilmoittanut vierasmiesten kuullessa.
Niinpä eräänäkin pyhänä kun lähdin metsään kävelemään huvikseni, niin sillä aikaa oli tullut minun syntymäkylästäni isäni sukulaisia, iso joukko vieraita katsomaan sitä kummaa, kun tytön syötännästä on mies päävikasena.
Ei myös tällaisella luutnantti pahasella. Mutta katsotaan, eivätkö minun siipeni kannata ylemmäksi lentää! Kannattavathan muiden, jotka vaan leikillänsä lentelevät, miksi eivät sen, jolla on tosi lento mielessä. Valtaan, ylimpään valtaan! mutta niin että he kaikki luulevat minunkin vaan huvikseni ilmoihin kohoovan, sillä muuten he minut ampuisivat alas.
Olisi ollut hauskaa saadessanne kerran kuulla, minkälainen ääni tällä flyygelillä oli! Veljenityttären käsissä soi tämä soitin oikein ihmeellisen lumoavasti, hänen sormiharjoituksiansakin saatoin huvikseni kuunnella ah, te ette pidä sellaista?" lisäsi hän kysyvästi, kun nuoren miehen kasvoissa näkyi aivan selvästi ivallinen hymy. "En"; vakuutti tämä pitemmittä mutkitta.
Eräs nuori komea neiti käveli edestakaisin asemahuoneessa ja katsahti pikku Mauriin, joka seisoi Loviisan vieressä. »Katsoppas», sanoi neiti eräälle tuttavalleen, »eikö tuo lapsi ole ihmeen kaunis! Olen oikein huvikseni katsellut häntä ja tiedätkö miksi?» »Tietysti siksi, että hän on kaunis lapsi.» »Ei, mutta hän on ihmeellisesti sulhoni näköinen.
Minua tuntuvasti harmitti, kun en jo ennakolta tarkemmin tiedustellut osasiko Anna-Leena itse kirjoitusta lukea, mutta sitä oli nyt enää myöhäinen katua. Kaikki naapuripitäjäläiset pitivät siis minua suurena velikultana, joka huvikseni tein pilaa viattomista ihmisistä.
Kuuntelen aina huvikseni myrskyä, menen metsään ja meren rannalle kuin soittajaisiin, nauttimaan melusta ja pauhusta. Nämä minua kiusaavat. Koetan olla uskomatta niiden hätään. Eihän se ole totta, eihän se ole mitään, sehän on vain tuulta. Vaan jos olisikin, mitä se minuun kuuluu? Mitä minuun kuuluu kenenkään toisen tuska? Panen maata, koetan nukkua.