United States or Faroe Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja nyt on kerrottu minulle että ensimäinen arentilainen muuttaa huomenna. Muutto alkaa Durorissa, aivan Jamesin ikkunain edessä, ja se ei näytä minusta ollenkaan viisaalta.» »Luuletteko että he tarttuvat aseisiin?» kysyin. »Niin luulen», vastasi Henderland. »Heiltä on kyllä riistetty aseet, tai ainakin niin luullaan mutta siitä huolimatta on heillä koko joukko terästä kätkössä.
Enköhän tee paljon viisaammin, jos lähden suoraa päätä etelämaahan takaisin, luottaen suunnan suhteen omaan vaistooni ja suorittaen kulut omasta kukkarostani. Mitähän Mr Campbell ja Mr Henderland minusta ajattelevat, jos he joskus maailmassa saavat tietää tyhmyyteni ja uhkarohkeuteni. Sellaiset epäilykset saivat minussa nyt suuremman vallan kuin koskaan ennen.
»Kuinkas tuulen, joka puhalsi siellä missä sen humina kuului?» vastasi Henderland. »Hän on täällä eikä ole täällä, tänään hän on täällä, mutta huomenna poissa: oikea metsäkissa. Vaikka hän nyt tuosta ohdakepensaasta tarkastelisi meitä, en sitä ollenkaan ihmettelisi. Eihän teillä ole nuuskaa, vai kuinka?»
Niin kävelimme puhellen suuren osan päivää, kunnes Mr Henderland viimein, lausuttuaan mielihyvänsä minun seurastani sekä siitä että oli tavannut Mr Campbellin ystävän Campbellin, »joksi» sanoi hän »rohkenen nimittää meidän Sionin-liittomme sulokielistä laulajaa» esitti, että tyytyisimme tänään lyhyempään päivämatkaan ja jäisimme yöksi hänen taloonsa vähän matkaa Kingairlochin toisella puolen.
»Eipä niinkään», vastasi Mr Henderland. »Heissä on rakkauttakin ja itsensäkieltämistä, joka saa teidän ja minun laiset häpeämään. Heissä on jotain hienotunteisuutta, jos ei juuri kristillistä, niin ainakin inhimillistä hienotunteisuutta. Myöskin Alan Breck on, sen mukaan kuin olen kuullut, kunnioitusta ansaitseva mies.
En tiennyt miten ottaa vastaan niin tavattoman hyvyyden todistusta. Hän pyysi minua kuitenkin niin innokkaasti, että katsoin parhaaksi täyttää hänen tahtonsa ja jättää hänet köyhemmäksi kuin itse olin. "Punaisen Ketun" kuolema. Seuraavana päivänä Mr Henderland löysi miehen, jolla oli oma venhe ja joka aikoi iltapäivällä lähteä Linnhe-lahden yli Appinin puolelle kalastamaan.
Hänen pukunsa oli siisti ja kuosiltaan selvästi papillinen. Huomasin, että hän oli toinen uskonopettaja, mutta kokonaan toista laatua kuin tuo Mull-saaren sokea mies. Hän olikin yksi niistä, joita Edinburgin »Seura Kristinuskon levittämistä varten», lähettää ylämaan raaimpiin paikkoihin saarnaamaan evankeliumia. Hänen nimensä oli Henderland.
Puheessaan hän käytti leveätä etelämaalaisen murretta, jota jo olin alkanut kaivata, ja kun sitäpaitsi olimme kotoisin samoilta paikoilta, huomasimme pian, että meillä oli paljon yhteisiä harrastuksia. Hyvä ystäväni Essendeanin pappi oli näet lomahetkinään kääntänyt geelinkielelle koko joukon virsiä ja uskonnollisia kirjoja, joita Henderland käytti työssään ja piti erittäin arvokkaina.
Hänet on jo tuomittu kuolemaan, mutta hän ei säikähdä mitään, ja vaikka vainooja olisi jo hänen selässään kiinni, saisi hän kuitenkin työnnetyksi tikarin sen rintaan.» »Eipä ole kertomuksenne hauskimpia, Mr Henderland», virkoin minä. »Jos kummallakin puolen on vain vihaa ja vainoa, niin en halua kuulla enempää.»
Vastasin, etten niin ajatellut, ja että itsekin olin ylämaalaisissa huomannut paljon ihmettelyn arvoista, ja olihan sitäpaitsi itse Mr Campbellkin ylämaalainen. »Se on totta», vastasi hän. »Se on puhdasta verta.» »No, mitenkäs kuninkaan tilanhoitajan laita on?» kysyin. »Colin Campbellinko?» vastasi Henderland. »Hän on pistänyt päänsä mehiläispesään.»