Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. marraskuuta 2025
Kuka sanoi, että niissä oli ollenkaan mitään perää? Mutta jos olisi ollutkin, mitä se kuuluu tähän? Yhtä hyvin voisi hän syyttää minua entisyydestäni ... yhtä hyvin voisin minä hyljätä jonkun, joka tuskissaan juoksee luokseni ja tunnustaa, että hänet on väkisin viety. Hänelle muistui mieleen Ellin viittaukset häämatkastaan ja tulostaan uuteen kotiinsa.
Hänen pitää tulla Sigridin luona käymään, niin saa kuulla... Onko Ellillä veljiä?... Sigridiltä on aivan hänen ikäisensä veli, ja hän pitää hänestä äärettömän paljon ... eikö Elli ole häntä nähnyt ... hänellä on ruskea palttoo ja kähärä musta tukka... Sillä lailla kului matka hauskasti ja nopeasti, ja erotessa käski Sigrid Ellin käymään hänen luonaan.
Ja kun hän näki Ellin kulkevan edellään kukkivaa ojanreunaa pitkin ja sitten veräjän yli noustuaan siihen nojaten häntä odottavan ja leikillään tarjoovan hänelle kätensä avuksi, hellä, syvä ja luottava ilme niissä suurissa, aina vähän surullisissa silmissä, niin hän käsitti kuin yht'äkkisenä ilmauksena, että jos heidän suhteensa olisi siitä, mitä se nyt oli muuttunut toisenlaiseksi, se olisi samalla ollut pilattu ja menettänyt sen hienon lemunsa, jota hän siinä oikeastaan rakasti.
Kuta enemmän hän yön hämärtyessä ja hiljaisuuden ympärillään vallitessa ajatteli tätä kaikkea, sitä mahdollisemmilta rupesivat Ellin tunteet häntä kohtaan näyttämään. Ja sitä mukaa kasvoi Elli hänen silmissään, kasvoi jonkunlaiseksi salaperäiseksi olennoksi, marttyyriksi, joka kärsii syvästi ja kärsii syyttömästi.
Niin hän, nuori isäntä, oli aina muiden mukana siihen asti kuin Järvimaan Annaa, Ellin äitiä, ensikerran kuulutettiin, sittemmin tuli hän kohta harvapuheiseksi ja jörömäiseksi, mutta entistäänki pilkallisemmaksi, eikä ole sen kovemmin käynyt muualla kuin kirkossa".
Maisterin kanssa täytyi Ellin olla yhdessä niinkuin aina ennenkin, ja kun maisteri ei enää koskaan pyrkinyt häntä aluksi puhuttelemaan ja kun hän, jos sattuivat kahden kesken joutumaan, aina lähti pois jonnekin, niin Elli vähitellen tähän tilaansa tottui.
Mutta muutamalla nopealla harppauksella nuori Skytte astui pyövelin eteen, työnsi tämän syrjään ja puristi samalla hetkellä syliinsä Ellin, joka mykkänä ja kuolonkalpeana oli heittäytynyt hänen rintaansa vastaan.
Oli niin omituista kuulla hänen puhuvan näistä muistoista, jotka olivat Ellin salaisuuksia ja joista hän ei ollut kenenkään kanssa puhunut, vaan säilyttänyt ne jätteinä elämänsä onnellisimmista hetkistä. Tälle toiselle ne nähtävästi olivat aivan sattumalta mieleen johtuneita, niinkuin joiltain kaukaisilta lapsuuden ajoilta, eikä niissä arvatenkaan ollut hänelle sen suurempaa merkitystä.
Hän ei voinut väittää vastaan, hän käsitti, ettei hän voinut mitään vaatia, sillä hän tiesi, ettei hän voisi mitään tarjota sen sijaan, mitä hän ottaisi. Ja hänen täytyi tunnustaa Ellin vaikuttimet hienommiksi ja puhtaammiksi kuin omansa. Ja koko hänen elämänsä tragedia taas häntä liikutti.
Mäntysuon Inkeriä, jonka lääkitsemistaito oli vienyt vanhalta puoskariakalta monta avunpyytäjää, hän kutsui hornanruhtinaan lempivaimoksi ja hornankekkerien emännäksi. Ellin hän sanoi olevan naimisissa Belsebubin pojan kanssa, muudan tähän saakka tuntematon ruhtinaallinen suuruus, josta sittemmin syytetyt Taalainmaan noitatutkinnoissa tiesivät paljon kertoa.
Päivän Sana
Muut Etsivät