United States or Afghanistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vihdoin änkytti hän: »Mitenkä minä voin löytää Dominiquen? En tiedä, missä hän on». »Joko hän tai isänne, saatte valita». »Jumalani, Jumalani, mitenkä saatan valita, kun en edes tiedä, missä Dominique on; mutta jospa sen tietäisinkin voisinko sittenkään valita? Ennen kuolen! Te repäisette sydämeni kahtia oi, tappakaa minut, mutta älkää pakottako minua tähän hirveään valintaan!»
"Hupsu!" mutisi hän. "Turmelee kaikki tyyni." Françoise, joka kuunteli häntä, kävi levottomaksi. Hänen isänsä ei ollenkaan epäillyt hänen olleen Dominiquen apuna. Ukko ravisti päätään ja sanoi puoliääneen: "Kas nyt on meidän asemamme kaunis!" "Tuo lurjus se oli! Tuo lurjus se oli!" huusi upseeri. "Hän on paennut metsään.
Yhä vielä istui hän kuin kivettyneenä Dominiquen ruumiin ääressä, katsellen sitä taukoamatta. Isän, joka seisoi hänen vieressään, kaasi äkkiä harhaan lentänyt luoti maahan. Preussilaiset olivat kaikki kaatuneet, ja mylly oli liekkien vallassa. Ranskalaisten päällikkö astui ensimäisenä pihalle.
Aina siitä asti kuin tuo suurten vesien ja toisen auringon poika oli ollut heidän joukossansa, ei hän ollut kääntänyt silmiään hänestä, ja hänen haaveileviin silmiinsä syttyi innon hehku. Kun hän kuuli Dominiquen puhuvan, ei hän voinut vastustaa tuntematonta kutsumusta, hän jätti paikkansa, käveli ympäriinsä ja istui vihdoin Dominiquen viereen.
Asia oli selvä: he olivat rakastuneet toisiinsa luodessaan helliä silmäyksiä toisilleen myllynpyörän päällitse. Kahdeksan päivää kului. Françoise tuli yhä totisemmaksi ja totisemmaksi. Ukko Merlier ei vieläkään puhunut mitään. Eräänä iltana toi hän aivan odottamatta Dominiquen muassaan kotiin. Françoise oli juuri pöytää kattamassa.
Hän työnsi itse Dominiquen erään vajan seinän viereen ja komensi laukaisemaan. Kun Françoise kääntyi katsomaan, makasi Dominique maassa, rinta kahdentoista kuulan lävistämänä. Françoise ei itkenyt, hän seisoi vaan ja tuijotti kuin mielipuoli. Hänen silmänsä jäykistyivät; hän meni vajan luo ja istuutui muutaman askeleen päähän ruumiista.
Ja kuitenkin olisi hän tahtonut mielellään nähdä Dominiquen, neuvotellakseen hänen kanssaan; he kaksi olisivat kyllä neuvon keksineet. Kaksi tuntia! Mitenkä hänen päässään humisi!
Dominiquen kanssa alotti hän keskustelun ja lausui ihmettelynsä, miksi niin voimakas nuori mies ei ollut sotajoukossa. »Olen ulkomaalainen», vastasi Dominique. Päälliköstä ei tämä näyttänyt olevan mikään riittävä syy, hän heitti Fränzcheniin pitkän katseen ja hymyili tarkottavasti.
Hetkiseksi istahti hän maahan, mutta ajatus, että aika kului ja että hänellä sitä oli vain kaksi tuntia, sai hänet nopeasti jatkamaan kulkuaan. Mitenkähän pitkä aika siitä mahtoi olla, kun hän oli myllyn jättänyt? Viisi minuuttia? Puoli tuntia? Hän ei sitä tiennyt. Sen hän vaan tiesi, että Dominiquen hänen täytyi löytää.
Mylläri katsoi häneen jäykästi, vastaten: »En tiedä», ja poistui. Ei kestänyt kauvan, ennenkuin preussilaisen upseerin vaatimat ruokavarat olivat hankitut. Fränzchenin tuska oli rajaton; hän nojasi Dominiquen vankilana olevan huoneen seinään ja seurasi vapisten sotilaiden liikkeitä. Oli kulunut noin tunti, kun upseeri jälleen astui huoneeseen ja meni vangitun luokse.