United States or Somalia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä söin sanani, mutta vähät siitä, minä noudatin hänen pyyntöänsä; eikös kuuliaisuuteni saanut runsasta palkintoa, sanokaapa, sillä kuuliaisuuttani saan kiittää tuosta kuvasta! D'Artagnan ihmetteli nähdessään, kuinka heikkojen ja näkymättömien lankojen varassa riippuivat kansojen kohtalot ja ihmisten henki. Hän oli syvimmillään näissä mietteissään, kuin juveloitsija astui sisään.
D'Artagnan ja Planchet seurasivat heitä viiden sadan askeleen päässä. Mutta päästyään kaupungista joudutti d'Artagnan kulkuansa ja tapasi herran juuri kun hän saapui muutamaan pieneen metsikköön. Herra, sanoi hänelle d'Artagnan, teillä näyttää, olevan kovin kiire? Kiireempää ei voi olla, kuin minulla.
Toisessa kerrassa oli käytävän näkyvimmälle ovelle vedetty musteella suunnattoman suuri ykkönen; d'Artagnan kolkutti ovelle ja saatuaan sisäpuolelta pääsyluvan, astui hän sisään.
Mutta d'Artagnan'in mieleen oli hänen emäntänsä niin kiintynyt, ett'ei hän ketään muuta huomannutkaan. Seuraavana päivänä palasi d'Artagnan taaskin mylady'n, luokse ja samoin sitä seuraavana, ja kerta kerralta muuttui kohtelu yhä ystävällisemmäksi. Joka ilta tapasi hän kamarineitsyen joko esihuoneessa, käytävässä tai portaissa.
Silloin kuului jyskettä ja jyryä, pönkät ja salvat romahtivat näet alas; hetkisen perästä ovi lensi auki ja Athoksen kalpeat kasvot ilmaantuivat näkyviin. D'Artagnan heittäytyi hänen kaulaansa ja syleili häntä hellästi; sitten tahtoi hän vetää hänet ulos kosteasta olinpaikastansa, ja silloin huomasi hän vasta että Athos horjui. Oletko haavoitettu? kysyi d'Artagnan.
Kuningatar oli tullut kamariinsa ja d'Artagnan aikoi juuri vetäytyä pois, kun hän tunsi keveästi kosketettavan olkapäähänsä; hän käännähti ja näki nuoren naisen viittaavan häntä seuraamaan.
Minulla, herra ei ole sivusmiehiä ensinkään, sanoi d'Artagnan, sillä kun minä olen vasta tänään tullut Pariisiin, en tunne täällä vielä muita kuin herra de Tréville'n, jolle minut suositti isäni, jolla on kunnia olla jonkun vähän hänen ystäviänsä. Athos mietti hetkisen. Ette tunne muita kuin herra de Tréville'n? kysyi hän. En, muita en tunne.
Nuori nainen luuli tuntevansa tuon äänen soinnun: hän avasi silmänsä, loi ne tuohon mieheen, joka oli niin kovin häntä säikäyttänyt ja tuntiessaan d'Artagnan'in, huudahti hän ilosta. Oh! tekö se olette, tekö se olette! sanoi hän; kiitos, Jumalani! Niin, minä se olen, sanoi d'Artagnan, minä, jonka Jumala lähetti varjelemaan teitä.
Menkää, menkää hyvät herrat ja viekää pois tuo mies! Ja d'Artagnan työnsi hämmästyneen kauppiaan poliisien käsiin, sanoen: Te olette heittiö, veikkoseni; tulette vaatimaan minulta rahaa, minulta! muskettisoturilta! Vankeuteen! Herrat hyvät, vielä kerran, viekää hänet vankeuteen, ja säilyttäkää hänet lukon takana niinkauvan kuin mahdollista, niin saanpahan sillä tavoin maksun aikaa.
D'Artagnan näki jo, niin nopeasti unelmat liitävät mielikuvituksen siivillä! luonansa tuon nuoren naisen lähettilään, tuomassa hänelle lemmenkohtausta koskevaa kirjettä, kultavitjoja tai jalokiviä.