Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
Teidän olisi pitänyt luottaa minuun, joka semmoisia seikkoja ymmärrän, rouva hyvä, mutta te tahdoitte säästää ja siis kiskoa minua. Minä tein väärin, herra Porthos, vaan minä korjaan sen. Millä tavoin? kysyi muskettisoturi. Kuulkaahan. Tänä iltana menee Coquenard herttua de Chaulnes'in luokse, joka on kutsunut häntä erääsen neuvotteluun, mikä kestää ainakin kaksi tuntia.
Palvelijat seurasivat heitä. Niinkuin Porthos oli ennakolta arvannut, teki tämä retkikunta hyvän vaikutuksen, ja jos rouva Coquenard olisi ollut näkemässä, kuinka muhkealta Porthos näytti kauniin espanjalaisen ratsunsa selässä, ei hän olisi katunut, että oli iskenyt suonta miehensä raha-arkusta.
Rouva Coquenard tuli siis ylikerroksen ovesta samaan liittoon, kuin hänen vieraansa kävi sisään ulko-ovesta, ja tuon arvoisan naisen tulo pelasti Porthoksen sangen tukalasta tilasta; kirjurit olivat näet uteliaan näköisiä, ja kun hän ei oikein tiennyt mitä ajatella tuosta omituisesta miesjonosta, seisoi hän mykkänä heidän edessään.
Mestari Coquenard ei pitkittänyt sukututkimuksiansa kauvemmaksi; hän tyytyi vaan siihen että, siirtäen levottoman silmäyksensä kaapista Porthokseen, lausui: Meidän serkkumme suopi kai meille ennen maalle palaamistansa kunnian syödä kerran päivällistä luonamme, vai kuinka, vaimoni?
Vapisten meni rouva Coquenard Saint-Magloire'n luostariin, sillä hän arvasi mitä nuhteita hän oli saapa; mutta hänet oli lumonnut Porthoksen komea käytöstapa. Kaikki soimaukset ja sadatukset mitä mies, jonka ylpeyttä on loukattu, voipi laskea naista kohden, kaikki ne laski Porthos nöyrtynyttä prokuraattorin rouvaa kohden. Oi, voi, sanoi onneton rouva, minä olen tehnyt parhaimpani mukaan.
Se on eräs vanha prokuraattorin rouva Châtelet'issa, nimeltään rouva Coquenard, joka on vähintään viidenkymmenen vuotias ja on vielä olevinaan muka lemmenkateinen. Se tuntui minusta myöskin sangen omituiselta, että mikään herttuatar asuisi Ours'in kadulla. Kuinka te sen tiedätte että hän on lemmenkateinen?
Rouva Coquenard joka tiesi että yksinkertainen prokuraattori oli hyvin harvinainen toisinto lajissansa, hymyili heikosti mutta punastui vahvasti. Aina Porthoksen tulemisesta saakka oli mestari Coquenard luonut levottomia silmäyksiä erääsen suureen kaappiin päin vastapäätä hänen kirjoituspöytäänsä.
Oh, sääriäni, kurjia sääriäni! missä te olette? vaikerteli Coquenard, koettaen nauraa. Porthos oli kiitollinen prokuraattorin rouvalle siitä puollustuksesta, jonka tarkoituksena oli saada hänen kauniit herkkuilemistoiveensa toteutumaan. Pian löi päivällishetki. Mentiin aterioon, joka oli suuri pimeä huone vastapäätä kyökkiä.
Mestari Coquenard oli syönyt liemensä, mustat kanansääret ja sen ainoan lampaan luun, jossa oli vielä hitunen lihaa jälellä. Porthos luuli hänestä tehtävän pilkkaa, ja alkoi vedellä viiksiänsä ja rypistää kulmiansa, mutta rouva Coquenard'in polvi neuvoi häntä hiljaiseen kärsivällisyyteen.
Hän otti kielellensä vähän marjahilloa ja iski hampaansa rouva Coquenard'in leivokseen. Nyt, mietti hän, on uhri täytetty. Mutta mitäs jos en saisikkaan rouva Coquenard'in kanssa tirkistää hänen miehensä raha-kaappiin! Tuon niin suunnattoman ylellisen aterian jälkeen tunsi herra Coquenard ruokalevon tarvetta.
Päivän Sana
Muut Etsivät