Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
Mutta sitten riisti Illyrian kuningaspari häneltä sekä »ajatusten antajan» että keinon esiytyä niillä seuraelämässä. Colette ei näet hovin seuranaiseksi jouduttuansa liikkunut enää paljo mihinkään St. Mandésta. Ja hovin »talous- ja sotaministerin», vanhan herttua Rosenin hän taas tunsi kyllin hyvin luopuaksensa kaikista toiveista tulla esitetyksi Illyrian hoville.
Sauvadonin mielestä ei kaksi miljonaa ollut liian korkea hinta siitä nautinnosta, mikä hänellä voi olla nurkkapaikasta nuoren ruhtinatar Colette Rosenin vierassalongissa, missä hänellä sen nojalla oli oikeus näytellä puurovadin kokoisia, leveästi hymyileviä poskiansa ja vanhanaikaisia poskipartojansa kuningas Louis Philippen malliin.
Mutta sieltä vedetään hänet jälleen ylös, koskapa hän unissansa tuntee jonkun valon liikkuvan edestakaisin silmiensä ohi ja kuulee ohuen terävän äänen vihlaisevan korvaansa: »Herbert!... Herbert!...» »Häh! Mitä nyt?... Kuka se on?...» »Hyvä jumala, elkää toki huutako!... Minä se olen, Colette vain.» Se oli todellakin Colette.
Colette miellytti kuningasta niinkauvan kuin tämä näki hänessä vain uuden, hienovärisen ja tosipariisilaisen leikkikalun, joka valmistaisi hänet kiihkoisempiin nautintoihin.
Tosin olisi Lebeaun pitänyt ilmoittaa heille ainakin ensimäisen viipymisen syistä, mutta sen oli tuo lurjus, joka omien syrjähyppyjensä vuoksi myöhästyi matkallansa, tykkänänsä laiminlyönyt. Kuolemaan tuomittu vanki. »Rakkahin Colette! Kymmenen tuntia kestäneen sotaoikeuden jälkeen Corson varrella olevassa teaterissa vietiin meidät Hezeta ja minä tänne Ragusan linnaan.
Myöhemmin oli hän aina pitänyt huolta Colettesta, kustantanut hänen elämänsä ristiäisistä alkaen samoin kuin koulunkäynnin aikana eräässä Pariisin parhaimmassa luostarilaitoksessa. Colette oli hänen heikkoutensa ja elävä turhamielisyytensä, ja tätä kaunista nukkea hän koristeli kaikella mahdollisella tavalla nousukkaan miljonanomistajan sivistymättömässä mielikuvituksessansa.
Puhuessaan hän kiihtyi saadaksensa sanotuksi, mitä hänellä sydämellänsä oli; sitten rapsautti hän hevostansa ratsupiiskalla niin kovasti, että tämä hurjaa vauhtia nelisti metsän halki ja tuuli hulmusi ratsupuvun ja hänen sinisen amatsoniharsonsa poimuissa. Sen jälkeen ei Colette enää kuningatarta kiusannut.
Karkoittaaksensa kaiken välinpitämättömyyden ystävästänsä, koetti ukko saada häntä matkustamaan Nizzaan, missä hän saisi asua saman katon alla kuin Colette »pikku W:sä» kanssa. »Ei se minulle sen kalliimmaksi tulisi», sanoi ukko naivisti, »ja teidät se varmasti parantaisi.»
Varmaankin on tämä kuninkaan kirjeenvaihto Herbertin kanssa, ajatteli hän. Mutta niin ei suinkaan ollut laita. »Colette, oma sydänkäpyseni», luki hän ensimäisessä kirjeessä. Herttua repäisi äkkiä nauhan poikki ja viskasi kirjeet sohvalle. Niitä oli luvultansa ainakin kolmekymmentä.
Ajatelkaahan, että hän nyt oli kuningatar Frédériquen hovinainen, hän, Colette Sauvadon, Bercyn viinikauppiaan hra Sauvadonin tytär! Dominiquen katujen varrella, joissa hänen avioliittonsa Herbert de Rosenin kanssa oli tehnyt hänet huomatuksi, vaikka ei juuri tuttavalliseksi! Hänen ylimyksellinen pikku mielikuvituksensa harhaili jo oletetussa hovimaailmassa.
Päivän Sana
Muut Etsivät