Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Hän iski Vinitiukseen punoittavat silmänsä ja kuiskasi: "Kun minä olin kuolemaisillani nälkään, käskit sinä ruoskia minua." Hetkisen ajan he vaikenivat molemmat, sitten lausui Vinitius kolkolla äänellä: "Tein väärin sinua kohtaan, Chilon!..."
Chilon oli saattanut viedä tiedon hänen katoamisestansa kaupungin prefektille tai vapautetuille orjille hänen kodissaan ja siinä tapauksessa saattoivat vartijat minä hetkenä hyvänsä karata sisään. Tosin hänen päähänsä hetkiseksi lennähti ajatus, että silloin on hyvä tilaisuus antaa ottaa kiinni Lygia ja sulkea hänet lukkojen taakse, mutta samassa hän tunsi, ettei hän saa eikä voi sitä tehdä.
Tosin hän aina muisti vakuuttaa, että etsiminen johtaisi toivottuihin tuloksiin, mutta hän ei enää salannut, että etsiminen tulee kestämään kauan. Pitkien aikojen odotuksen perästä saapui Chilon vihdoin Vinitiuksen luo niin synkän näköisenä, että nuori soturi kalpeni hänet nähdessään ja karatessaan häntä vastaan tuskin sai puhutuksi: "Eikö hän ole kristittyjen joukossa?"
Vinitius ei ymmärtänyt, ketä "häntä" Chilon tarkoitti, mutta sen hän varsin hyvin tajusi, että oli menossa pyhäkköä ryöstämään ja pelkäsi suuresti. Mutta kun hän pääsi ristikolle, joka ympäröi tornin huippua, seisoi hopeapartainen apostoli äkkiä Lygian rinnalla ja huusi: "älä satuta kättäsi häneen, sillä hän on minun!"
Syntyi hiiskumaton hiljaisuus. Hovilaiset olivat aivan kankeina kauhusta. Chilon viittasi yhä vapisevalla kädellään Caesariin.
Ainoastaan Chilonia kohtaan hän vielä hillitsi mieltään, sillä hän pelkäsi, että tämä heittäisi etsimistyönsä sikseen. Kun taas Chilon sen huomasi, tuli hän yhä vaateliaammaksi ja käskevämmäksi. Alussa käydessään Vinitiuksen puheilla oli hän aina vakuuttanut, että kaikki käy pian ja helposti. Nyt oli syntynyt kaikenlaisia vaikeuksia.
Bakkhantinaiset, nymfit, senaattorit, augustianit, papit, faunit, satyrit ja sotamiehet häärivät hänen ympärillään hurjassa piirissä. Itse hän, toisella puolellaan Tigellinus, toisella Chilon, kiersi suihkulähteen, jonka vierellä paloi muutamia kymmeniä paaluja.
Hetkisen perästä se katosi. "Se oli joko Vinitius tai Croton," mietti Chilon. "Mutta jos he ovat saaneet neidon käsiinsä, niin mitä he katua tarkastavat? Ihmisiä heidän joka tapauksessa täytyy tavata, sillä ennenkuin he ehtivät Carinaelle, on kaupunki jo täydessä touhussa. Mitä kummaa!? Kautta kaikkien kuolemattomien jumalien!..."
"Ei ole vaikea tietää," vastasi Chilon, "kun kahden kuuluisan talon orjakunnat eivät muusta puhu kuin siitä yhdestä asiasta ja kun sitäpaitsi puoli Roomaa kaikuna toistaa heidän puheensa.
"Ja tuntematon! lisäsi tietäjä surumielisesti." Vinitius kävi taasen kärsimättömäksi. Toivonsa elähdyttämänä olisi hän tahtonut, että Chilon paikalla olisi ryhtynyt toimeen, ja koko tämä keskustelu tuntui hänestä turhalta ajan hukalta. Häntä harmitti Petroniuksen puheet. "Koska alat etsiä?" kysyi hän, kääntyen kreikkalaisen puoleen. "Olen jo alkanut," vastasi Chilon.
Päivän Sana
Muut Etsivät