Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. lokakuuta 2025
"Sen lupaan ... niin totta kuin vapahdetuksi tulen ... niin totta kuin Jumalan armoa odotan", sanoi Bård. Pappi istui kirjoittamaan. Hetken kuluttua laski hän paperin Bårdin eteen ja sanoi: "Tässä olen pannut kokoon lahjoituskirjan; kirjoita sen alle!" Bård otti kynän ja teki ristin; pappi pisti siihen hänen nimensä. "Jumalan nimeen sitte", sanoi hän ja nousi. Ilta oli jo pitkälle kulunut.
Niin hän oli, kuin nuori varsa, joka ensi kerran tuntee silat hienolla säellään; hän pudisti itseään raivoon päästäkseen irti. Mutta siinä kun hän tuumaili karata talosta ja lähteä Nesetiin, muistui hänelle mieleen, ett'ei sinne uskaltaisi mennä. Ei ainakaan, ell'ei varmasti tietäisi Bårdin olevan kotona.
Hän sai Bårdin sen verran rauhoitetuksi, että kykeni puhumaan. Ja hän alkoi kertoa. "Mutta mitä nyt kerron", sanoi hän, "ei kukaan saa tietää!" "Minkä minulle tunnustat", sanoi pappi, "sitä ei kukaan saa tietää, paitsi Jumala". "Vaikka olisi pahinta kaikesta?" "Vaikka olisi pahempaa kuin pahin". Ja Bård kertoi. Mutta samalla hän kavahti ylös.
Oli kaunis päivä, hän oli varma että Bårdkin aikoi tulla. Aikaiseen hän läksi, sydän sykki kävellessä. Kirkossa hän istui niin, että Bårdin täytyi hänet nähdä ja hän tiesi olevansa kaunis uudessa puvussaan. Mutta kuitenkin oli hänen mielensä raskas ja kummallinen.
Papin-kasvot jäykistyivät ja silmät pistivät esiin, kuin kaksi tulikeihästä; hän kuroitti kalkkia ja kirjaa heitä kohden, siunasi ja kirosi niin että ilma heidän ympärillään musteni; "pois paetkaa te perkeleet naisen hahmossa!" Eikä he päässeet tulemaan Bårdin luokse. Silloin vaipui Gunhild maahan, kaatui puoleksi taaksepäin ja nojasi raskaasti Annaan. Mutta Anna ei jaksanut enää.
Gunhild päätti valloittaa Bårdin. Hän tahtoi hänet omakseen, sillä hän rakasti häntä ja Bård piti myöskin hänestä, sen Gunhild tiesi. Hän oli ujo, eikä uskonut saavansa Gunhildia, sentähden oli hän kääntynyt Signeen; mutta nyt hän oli saatava toisiin ajatuksiin ja silloin hän kyllä tulisi Gunhildin luokse aivan varmaan. Silloin saisi Lidin tyttö jäädä pitkälle nenälle ja nuoleksia sormiaan.
Ovi sulkeutui hänen jälkeensä. Siihen jäi Gunhild seisomaan. Bårdin ajatukset olivat viime aikoina taaskin kääntyneet Signeen. Vanhukset olivat oikeassa: Signe hänelle sopi, vaan ei tuo toinen. Signeä hän oikeastaan olikin ensin rakastanut ja Signeen hän luotti.
Kotona ollessaan, kun oli hetken lepoaikaa, otti hän usein kaapistaan pullon, istui mukavaan asemaan pöydän luona, kaatoi lasiin ja joi "se helpotti rintaa", sanoi hän ; ja silloin hän aina tuli hyvälle tuulelle. Puheli ja nauroi, kertoi satuja ja vehkeili Bårdin kanssa, jonka mielestä luo kaikki oli hyvin hauskaa. Mutta eipä aikaakaan, ennenkuin hän jo antoi pojalle pisaran putelista.
Mutta kun hän oli päässyt istumaan, meni hänen katseensa väkisenkin sinnepäin. Ja nyt hän yhtämittaa silmäili Gunhildia. Välistä molempain katseet tapasivat toisiaan ja silloin kumpikin punastui. Signe tuli vähän myöhempään; Bårdin mielestä hän näytti niin mitättömältä talonpoikaisessa puvussaan ja hiljaisella olennollaan.
Nyt leimahti tytössä 17 vuotiaan rakkaus ilmi tuleen; ylpeä hän oli voitostaan, eikä hän tavoista eikä sopivaisuudesta mitään tiennyt: hän lensi Bårdin kaulaan niin rajuna ja lämpimänä että poika melkein peljästyi; sitten hän sanoi: "Nyt me molemmat teemme liiton". Samassa hän katosi ja Bård jäi siihen yksinään seisomaan aivan kuin unesta herännyt. Kummallista!
Päivän Sana
Muut Etsivät